VOLS KIRKKONUMMI

Nousen viisykköseltä Kirkkonummen keskustan kohdalta ylös ja tarkoituksena on ohjata peltiromuni kohti Volsissa sijaitsevaa Frisbeegolfkenttää. Hävetys ja jopa aavistuksen nolo tunne kaivaa sisältäni. Edelleenkin olen sitä mieltä, että tästä radasta olisi pitänyt kirjoitella jo paljon aikaisemmin sillä onhan se ollut jo pitkään yksi omista suosikkipaikoistani. Sieltä on monet onnen kyyneleet ja vastaavasti tuplabogit tullut haalittua korttiin ja onhan se kuuluisa lopettamispäätöskin tullut todettua ääneen ainakin väylän 16 avausten jälkeen useastikin. Nyt kun näyttää siltä, että tämän vuoden osalta radan muutos- ja kunnostustyöt on saatu suoritettua niin voisikin olla hyvä hetki käydä katsomassa Rispiigolfelämyksen nykytilaa Tuskasoturin silmin.

Kirkkonummen keskusta jää vasemmalle ja kaikesta näkee, että täällä ihmiset voivat hyvin. Joka puolella on paljon hymyileviä kasvoja ja iloisia ilmeitä – ”pitäisköhän sitä ihan muuttaa tänne?”. Oikea suunta muovikiekkojen heittelyyn löytyy seuraamalla Kurk -golfin opasteita sillä välimatkaa näiden kahden sukulaispelin suorituspaikkojen välillä ei ole montaakaan sataa metriä ainakaan linnuntietä mitattaen. Hyvä ja onnistunut kesäpäivä saattaakin allekirjoittaneelle tarkoittaa ensin kevyttä treeniä Kurk Golfin lähipelialueella ja siihen perään Hillin 9-väylää mistä onkin klubirakennuksen hampurilaisaterian jälkeen luontevan helppoa siirtyä siihen viereen pelaamaan vaikka kaksi kierrosta Volsin kuuluisaa frisbeegolfrataa. #tylsää.

Matka jatkuu pikkutietä pitkin eteenpäin ja siinä vaiheessa kun meinaat jo luovuttaa ja mietit ääneen, että täällä ainakaan ei ole mitään Frisbeegolfiin liittyvää niin luultavasti olet juuri silloin perillä. Päätieltä tulee varsin yllättävä käännös parkkipaikalle, joka itseasiassa on melkoisen isokin ottaen huomioon alueen muun infrastruktuurin. Saapujan toivottaa tervetulleeksi infotaulu ympäristöineen, joka näyttää varsin – miten sen nyt sanoisi kauniisti – rustiikkiselta, mutta toisaalta sehän on vain hyvä asia tällaiselle maanläheiselle Tuskasoturille. Tunnelma on jotenkin kotikutoinen, mutta hyvällä tavalla.

VÄYLÄ 1

Ykkösväylän tii sijaitsee kymmenen metrin päässä parkkipaikalta joten tällä etapilla ei pääse hengästymään liiaksi. Ulkonäön perusteella selkeästi juuri uudistetun ja asennetun heittopaikan taakse on asetettu rippipenkki tarjoamaan Tuskasotureiden kaltaisille pelaajille mahdollisuuden tehdä viime hetken synninpäästöt ennen uusien hankkimista. Tai sitten se on tarkoitettu niille vatsakkaille joille kenkien nauhojen sitominen on melkoisen vaivalloista seisten, mutta noin istumalla sekin sujuu hymy huulilla ja vähemmän epämiellyttävää ähkintää tuottavana toimenpiteenä.

Näkymä tiiltä on tiukka ja näin ensimmäiseksi heitoksi itseasiassa se on varsin kuumottava vaikka pituutta väylälle ei liiaksi olekaan. Luulen, että vasemmalla olevassa puussa on mandomerkki joten päätän sääntöjä noudattaakseni heittää suoraan tuosta välistä ja antaa ylivakaan kiekkoni vain feidata suoraan korille. Helppoa!

Matkalla korille on muutama murhe puiden muodossa ja jotta suuremmilta vahingoilta säästyy niin kannattaa mieluummin painaa heitto riittävän pitkäksi. Putille tässä pääsee varmaankin lähes joka kerta. On vain eri asia onko ykkös- vai kakkosringissä. Taitaa olla tämä radan pöröautomaatti.

VÄYLÄ 2

Näkymä antaa tunteen varsin tiukasta väylästä, mutta todellisuudessa tilaa on aivan riittävästi kunhan kiekkoa jaksaa lennättää sen reilut 80 metriä ilmassa. Isokätiset pelaa varmaankin foreflexiä tuonne liiankin kauas, mutta meille harrastajille riittää että kiekko ländää bäkkärillä tuonne vasemmalle puolelle väylää. Alkupätkällä saa toki suoraan myös heittää sillä reunoilla vaanivat kasvustot kyllä imaisevat muovin haltuunsa jos liikaa lähtee kutittelemaan.

Tänne väylän vasempaan reunaan on hyvin tilaa tulla ensimmäisellä heitolla ja tästä onkin suora yhteys korille. Nyt tarvitaan vain luotisuora heitto ja ollaan birkkuputilla.

Puuränni jatkuu aika pitkälle joten vinkiksi muille, että kannattaa kuitenkin ihan heittää se kiekko perille saakka eikä jättää puoleen väliin käytävää.

VÄYLÄ 3

Tässä on sitten sellainen inhokki allekirjoittaneelle ettei mitään järkeä. Jyrkkään ylämäkeen aivan liian pitkä väylä missä vielä puut varjostavat koko matkan molemmin puolin unohtamatta alkuosuuden melkoisen tiukkaa gäppiä. Kuten niin usein näissä tilanteissa laitan tuttuun tapaan silmät kiinni ja aivan helvetellisen kovan ja jäykän esityksen jälkeen kiekko irtoaa oikealle ja ottaa sieltä vielä reippaan kimmokkeen samaan suuntaan. Siellä sitten mörrissä on kiva miettiä minkä tyyppisellä heiton näköisellä suorituksella sitä voisikaan pelastaa itsensä edes tuplabogin arvoisesti.

Kori odottaa mäen päällä ja sen edessä makailevat kivet pitävät huolen, että kauempaa tulevilla vajailla yrityksillä ei ketjujen tukitelinettä pääse kovin läheltä häiritsemään.

VÄYLÄ 4

Reippaasti vasemmalle kääntyvä väylä missä mando pitää huolen ettei koria kohti pysty liian ahneesti lähestymään. Tiimatto on kallion pintaa vasten luonnonmukaisesti vähän vinossa joten ensimmäinen ajatus liittyy pystyssä pysymiseen. Vika ei ole matossa vaan siinä, että tasapainoaistinsa kanssa muutenkin kamppaileva Soturi hakeutuu usein mieluummin tasaisille alustoille – ”Mitään purjehtijaa ei taida tästä kaverista kyllä tulla”. Tärkeintä on, että tekosyy mahdolliselle heiton epäonnistumiselle on todettu jo etukäteen ääneen. Heitettävä väli tuntuu taas jotenkin ahtaalta ja varmistaakseni edellisväylän nöyryytyksen uusimiselta päätän vain varmistellen heittää midaria puolikkaalla teholla ja kiekko laskeutuu nätisti mutkan taakse keskelle väylää – ”Voiko tätä pelata näinkin?”.

Jos linjalla ei meinaa pysyä ja joutuu puiden sekaan vasemmalle voi väylä muuttua melkoisen haastavaksikin. Ei ole ollenkaan huono vaihtoehto pahassa paikassa painaa kiekko suosiolla vain takaisin väylälle ja ottaa se mitä tarjolla on jäljellä. Puiden välissä seikkailu kun voi tuoda korttiin enemmän punaista kuin toivoisikaan.

VÄYLÄ 5

Nyt on herkullisen näköinen väylä. Ensin suoraan eteenpäin ja sitten noustaan kallion päälle ensin vasemmalle ja sitten oikealle kääntäen missä kori sijaitsee kiviaineksen jälkeen alhaalla. Käteen luotettavaa draiveria ja kunhan muistaa pitää huolen siitä, että kiekko löytyy mieluummin vaikka liikaa vasemmalta kuin oikealta niin jatkoja on helpompi suorittaa.

No tässä on Tuskasoturin hyvä olla rennon letkeän avauksen jälkeen. Ei paljon pidemmälle kuitenkaan lentäisi vaikka kuinka repisi. Tästä on sellainen tatsilähäri jäljellä ja taas mielen valtaa linnun laulu. Ensimmäistä kertaa heittävän kannattanee käydä kurkkaamassa vielä ennen suoritusta kallion päällä missä se kori oikeasti sijaitsee.

Tässä käy helposti niin, että tulee heitettyä liian lyhyt lähäri ja putille voi jäädä turhankin kanssa matkaa. Tämä on jopa Tuskasoturille kuitenkin ihan täysin birkutettava väylä.

VÄYLÄ 6

Nyt on ihmettelyn paikka. 90-asteen mutkaa olisi tarjolla ja vielä oikealle missä kori sijaitsee sellaisessa paikassa, että et varmasti halua ainakaan pitkäksi heittää. Sitä vaaraa tosin Soturilla ei ole ja pelikirjaksi muotoutuva par tuntuu realistiselta ajatukselta. Uskon, että rohkeimmat heittävät tuolta puiden joukosta toivoen parasta ja voin vain kuvitella miten v-alkuiset kannustushuudot kaikuvat kiekon ottaessa tukea puiden rungoista – ”mutku toi puu oli siinä”. Niin ystäväiseni puut ovat siellä ja niitä olisi tarkoitus väistellä. Itse paiskaan kiekon tuonne mutkaan pienessä antsassa mistä on suora yhteys korille ja josta par tuntuu ihan mahdolliselta. Ja mikä itselleni on tärkeintä – toistettavalla tavalla pelata.

Tässä pitää vain muistaa ottaa kiekko riittävän aikaisin alas jottei yllätyksiä pääse syntymään liukkaan griinin ja korin takana vaanivan jyrkän alamäen muodossa. Par korttiin on Soturille ihan kelpo suoritus.

Kuutosväylältä jatketaan matkaa alaspäin ja iso kiitos ja kumarrus radan ylläpidolle siitä, että täällä on otettu huomioon liikkumisessa myös Tuskasoturin kaltaiset kömpelöt ja aavistuksen rasvoittuneet henkilöt. Askelmat tuntuvat kestävän ja mikä parasta muutaman harha-askeleen ottaminen sivuttaissuunnassa ei vielä aiheuta lääkinnällisiä toimenpiteitä.

VÄYLÄ 7

Tunnelma muuttuu jotenkin satumaiseksi kun laskeudutaan tänne puiden sekaan. Isot ja peittävät puut pitävät valot juovikkaina ja varjot leikkivät omaa peliään luoden taikamaista tunnelmaa. Nyt on mahdollisuus birkkuun ja sen tämä poika aikoo myös tehdä. Glitch käteen ja rennosti antaa sen vain halkoa tuulta laskeutuen korin juureen.

Tämä näkymä ei tietenkään ole omalta kiekoltani vaan halusin vain käydä katsomassa miltä se näyttäisi jos kiekko sattuisi ottamaan kimmokkeen väylän puolen välin tietämillä tänne vasemmalle.

Korin vieressä on hyvin tilaa kunhan muistaa kiertää nuo muutamat selluteollisuuden alkulähteet riittävän kaukaa. Griini antaa mahdollisuuden jarrutella taitavasti aivan keltaisen pannan alapuolelle.

VÄYLÄ 8

Jälleen mennään enemmän par -kirja edellä kuin varmaa pirkkoa korttiin. Ensin suoraan ja tuolla mäen päällä missä vasemmassa reunassa on isompi mänty otetaan seuraava suunta vasemmalle, mutta siitäkin on vielä matkaa korille. Aavistuksen vakaata kiekkoa käteen ja pieneen antsaan, joka sitten lähtee feidaamaan tuolla mutkan kohdilla.

Griini on liukas ja korin takana odottaa pudotus joten tarkkana saa olla kun tätä koripaikkaa lähestyy.

VÄYLÄ 9

Ensisilmäyksellä näyttää melkoisen ahtaalta. Kori sijaitsee pitkällä oikealla ja jos fore löytyy niin sillä mennään. Tämä Tuskasoturi tyytyy MVP Uplinkin voimaan ja antaa sen liitää kauniisti pitkässä antsassa väylän vasemmasta reunasta lukien suoraan korille. Jos valita pitää niin onhan antsa aina kauniimpi kuin fore. Vai mitä?

Vaikka väylä on lyhyt niin mikäli putille jää mittaa niin reilusti korotettu kori tekee siitä varmasti haastavan. Valintaa tehdään nopeasti böördistä-bogiin tai alle pelatun heiton kautta varmaa paria. Joku on sitä mieltä, että Aina Pitää Yrittää.

Ysin korilta painellaan muutama askel takaisin päin ja opasteet toimii hyvin. Niitä seuraamalla ei pääse eksymään.

Siltarakenteet eivät voi olla kovinkaan vanhoja ja se antaa heti radasta selkeästi hoidetun kuvan. Tällä radalla ei tarvitse pelätä meneekö jalka läpi laudasta.

VÄYLÄ 10

Alkutaipaleen kasvillisuus luo hyvin ahdistavaa tunnelmaa, mutta viidenkympin jälkeen maa alkaa taas näkyä ja pelko puihin osuneiden kiekkojen häviämisestä on poissa. Tähän tulee heitettyä varman päälle mäntyjen välistä, mutta tiedän niitäkin jotka hulluttelevat tuolta kaukaa oikealta kaiken yli suoraan mukille.

Maa nousee mukavasti ennen koria eri tasoina eli liian lyhyet heitot saattavat hyvinkin jäädä turhan kauaksi varmalta pirkolta.

VÄYLÄ 11

Ensikertaa käyvien kannattaa käydä ottamassa muutama askel tuonne kulmaan ja käydä kurkkaamassa minkä mallista heittoa tähän voisi yrittää tarjoilla. Tällä väylällä spotterin käyttö on mahdollisuuksien mukaan suotavaa ellei jopa suositeltavaa. Varsinkin jos kenttä on täynnä niin jo pelkästään turvallisuusnäkökulmasta katsottuna näin tulisi toimia ja eihän se haittaa tee jos sattuisi vaikka kiekon löytämään jatkoheittoa varten. Avausheittona tähän riittää hyvin sellainen reilu kasikymppinen kunhan se pysyy ladulla ja seuraava heitto on mahdollista suorittaa rutiinilla ilman sen suurempia akrobaattisia liikkeitä.

Tästä on hyvä jatkaa matkaa. Edessä näkyvä mutka kuljettaa väylän reilusti vasemmalle ja kunhan ei liian ahneeksi rupea heittolinjan suhteen niin tilaa tuolla on kyllä kiekoilla lentää.

Korin ympärillä on hyvin tilaa ja hyvä vaihtoehto tänne tulemiseksi on myös halkoa ilmojen teitä oikein urakalla ja hyssepommit pysähtelevät hyvin pehmeään maahan.

VÄYLÄ 12

Ehdottomasti yksi suosikkiväylistä täällä. Kapeaa koivukujaa pitkin mennään ensin se reilut 60 metriä täysin suoraan ja sitten käännytään loivasti vasemmalle ja annetaan Axiom Discs Hexin liukua kaikessa rauhassa koria kohti.

Korin edessä oleva saareke on mahdollista kiertää kumpaa kautta vain haluaa. Tai kuten Tuskasoturille käy niin ”se menee sieltä mistä se nyt sattuu menemään”.

VÄYLÄ 13

Nyt saa sitten jo ihan heittää. Edessä väylällä näkyvästä ainoasta olevasta puusta saa hyvän tähtäyspisteen ja kun laittaa kiekon aavistuksen sen vasemmalle puolelle ja luottaa vakaan kiekon ominaisuuksin niin helposti löytää itsensä ihan fiksulta paikalta.

Tähän kallion eteen suoritettu heitto riittää ihan hyvin ja samalla välttää kallion pinnasta lähtevät mahdolliset huonot skipit. Tämä siis selityksenä sille miksi käsi ei riitä pidemmälle. Tästä ei ole kuin sijoitus korille. Reittejä on useita ja valinta sen mukaan mikä parhaiten osuu omaan käteen.

Korin takana on pieni loiva mäki alaspäin, joka saattaa johdattaa kiekon turhan huonoon paikkaan joten maltillinen lähestyminen tarjoilee varmimmin pakkasta korttiin.

VÄYLÄ 14

Kuvassa tämä näyttää ahtaalta, muta livenä hyvinkin selkeältä. Moni amatööri ja aloittelija yrittää epätoivoisesti heittää väylää pitkin, mutta minä ja me muut tekijät painetaan kiekkoa ilmaan tuonne oikealla olevan puurivin päälle ja annetaan kiekon tehdä työ. Oma kiekko osuu ensimmäisiin puihin ja jatkaa matkaansa kaikkien iloksi oikealle aavistuksen suomaisen maanpinnan välittömään läheisyyteen. Se siitä ylimielisyydestä.

Tämäkin kori on pienen kallionnyppylän päällä ja lyhyeksi jäävät kiekot usein hyppivät tulosuuntaansa nähden takaisin ja joskus pitkällekin. Tässä haluaa olla mieluummin liikaa oikealla missä on tilaa vielä toimia griinillä kuin vasemmalla oksien ja muun puuston syleilyssä.

VÄYLÄ 15

Sitten mennään pitkään loivaan alamäkeen. Tässä saa valita sitten juurikin niistä kolmesta vaihtoehdosta sen itselle parhaiten sopivan tai sen millä voi sitten kehuskella kavereille parhaiten. Vasemmassa reunassa menee forelinja, mutta itsellä ei ole mitään asiaa sinne. Melkoisen isolla saa mennä jos sieltä haluaa korille saakka painaa. Oikealla menee rystyhysse linja, mutta siihen ei riitä käsi. Keskellä menee suora linja korille ja siihen on tämänkin Soturin helppo heittää kiekkoa . Koria ennen on maata pitkin makaamassa puunrunko, joka nappaa liian matalat yritykset pois joten pelkällä skippi-pelillä ei perille saakka ihan pääse.

Tähän birkku on hyvä, mutta paria isompaa ei pidä ottaa. Ei edes treenikierroksella.

VÄYLÄ 16

Kori sijaitsee ylämäen päällä aavistus oikealle taittaen. Jätän suosiolla yliyrittämisen muille ja tyydyn heittämään tuonne rinteen puoleen väliin rennon ja varman suoran heiton mistä on helppo lähestyä koria. Jos avauksen haluaa missata jonnekin niin ehdottomasti mieluummin oikealle puollelle mikä näyttää tiukalta, mutta mistä kiekot löytyy helpohkosti sillä tiheästi asettunut puiden varjostama alue on pitänyt huolen siitä ettei siellä pääse mitään vihreää kasvamaan. Toinen asia on sitten tuo vasen reuna minne saa hukattua halutessaan vaikka kolme kiekkoa kerralla. Kostean ja suomaisen maaston lisäksi etsintää helpottaa risukasat ja puiden eri osat, jotka sojottavat milloin mihinkin suuntaan odottaen pahaa aavistamattoman pelurin saapumista.

Korin vieressä on isompia kiviä joiden kautta mahdolliset ikävät pomput saattavat aiheuttaa päänvaivaa jos huono tuuri sattuu käymään.

VÄYLÄ 17

Jälleen mahtava par 4 ja sellainen missä harrastepelaajakin voi saada onnistumisen elämyksiä. Matkaa ei ole järjettömästi, mutta tarkkuutta ja pituuskontrollia kyllä tarvitaan. Pahin virhe tässä on heittää liian pitkälle ja niin että kiekko lentää tuonne väylän vasempaan reunaan. Sieltä birkun saaminen voi tuntua jo haastavalta. Tässä ajatus ”heitän niin paljon kuin kädestä lähtee” toimii melkoisen huonosti.

Tässä on enemmän kuin hyvä olla. Riittävän kaukana tuosta aidasta jolloin löytyy selkeä ja hyvä linja heittää korille – ”Ja joku vielä sanoi lajia vaikeaksi”.

Korin alla on rakennelma johon kiekot saa halutessaan hyvin pysäytettyä ja birkku korttiin tuntuu luonnolliselta tälle väylälle.

VÄYLÄ 18

On muuten varsin mukava päätösväylä. Edessä on puita kyllä, mutta heittolinjoja on tarjolla oman mielikuvituksen verran joten puuosumamista ei voi syyttää kuin itseään ja osaamattomuuttaan. Tuonne oikealla ei pidä joutua sillä sieltä pääsee melko varmuudella heittämään vain palautusta väylälle. Itsellä lähtee hallittu ylikääntävä heitto ja Axiom Discs Virus löytyy hyviltä paikoilta putilta.

Tälle korille voi tulla vasemmalta, suoraan, oikealta tai ylhäältä sillä tilaa on ja tasaista maata tarjolla.

Korilta käännetään katseet ja huomataan käytävän päässä valon lisäksi parkkipaikka. Kierros on pelattu ja uudelle kiessille lähtemisen estää vain järjetön nälkä, joka on tarkoitus käydä tyydyttämässä Kirkkonummen keskustan Pizzeria Pepinon maukkaiden patojen äärellä. Lämmin suositus molempiin – rataan ja pizzeriaan.

Kirkkonummi Frisbeegolf tai oikeammin kai Kirkkonummen Disc Golf Course on ratana monipuolinen ja vaikka se ei ole pituudella pilattu niin se vaatii kuitenkin heittäjältään ainakin joitain alkeiden hallintaa jos mielii suurimman osan kiekoista tuoda metsän siimeksestä myös takaisin. On lyhyttä tatsiväylää, on ylä- ja alamäkeä ja ennen kaikkea mahtavan monta lyhyttä ja teknistä par 4 joista ainakin Tuskasoturin kaltainen rimpulakäsi tykkää isosti. Rata on selkeästi kovalla käytöllä ja se on hyvä asia sillä muuten luulen, että maanpinnan kasvillisuus olisi peittänyt jo alleen niin väylät kuin korien ympäristötkin. Väylät kiertävät mukavasti aluetta niin, että tunnelma omasta rauhasta rikkoutuu vain ketjujen kilinän kautta. Radasta pidetään selkeästi huolta ja osa tiipaikoista on varmaankin uusittu aivan äskettäin. Toisaalta osa heittopaikoista voisi kaivata myös päivitystä, mutta en valita. Niiden aika on varmaankin sen seuraavan rahoituskierroksen jälkeen, sillä tuskin täälläkään raha kasvaa puissa ja kassa on pohjaton.

Huonojakin puolia toki löytyy aina. Ymmärrykseni mukaan radalla on hyvinkin aktiivista kilpailutoimintaa joten ennen tänne saapumista kannattaa kurkata vielä ettei rata ole varattuna numerolappu rinnassa hiippaileville otuksille. Ilman kisojakin on mahdollista, että varsinkin arki-iltaisin voi joutua ottamaan pelirytmin sellaisella ”älä spennaa” -asenteella, joka voi tarkoittaa pieniä odottelevia eväshetkiä kahvikupin äärellä. Meille nautiskelijoille tämä rata on hyvä paikka köydä ostamassa itselle lisää itsetuntoa onnistumisten kautta ja kuvitella sitten kotona peilin edessä, että reilu 130 metriselle par neloselle tehty birkku tekee sinusta varsinaisen distance heittäjän – ”Vapise Heinänen!”. Rataa parhaiten kuvaava ilmaus löytyy usein ”Menenkö uudestaan?” -kysymyksen vastauksesta. Olen mennyt ja menen edelleen eli muutkin käymään jos ette vielä ole ehtineet. Iso ja lämmin suositus ihan kaikille taitotasoon katsomatta kunhan perusheitot on treenattu harjoituskentällä kuntoon.