Eckerö golfin kohdalla alkaa tämäkin herrasmies pikkuhijaa näyttämään merkkejä palautumisesta. Laivamatkan maittavassa buffet pöydässä ei unohdettu nestetankkauksen tärkeyttä – ”mitä enemmän juo sitä enemmän säästää”. Hatarat muistikuvat lauttamatkan loppuosasta menevät autokannelle ja siihen, että joku vahvasti ruotsia taittava nuorimies repii paidankauluksista ja huutaa jotain nojaamiseen liittyvän toiminnan lopettamista. Olen erimieltä – jos on aikeissa kaatua niin on täysin kohtuullista ottaa tukea myös vähän käytettyjen sähköautojen ikkunoista.
Havahdun noin 30 kilometrin ajon jälkeen siihen, että auton alla on tärinästä päätellen kivipohjainen aines. Pää selviää sopivasti kun kaarramme hiekkatien päässä jonkinsorttisen reception-kyltin jälkeen tiukasti oikealle. Kyltissä lukee kissan kokoisin kirjaimin SKAG DGP eli ohi tuskin pystyy ajamaan. Punainen kiviaines toivottaa retkikunnan iloisesti tervetulleeksi ja ympäröivää maisemaa parheiten kuvaava termi lienee ”karu”.
Auto saadaan parkkiin infotaulun eteen ja muutaman pitkän puhalluksen jälkeen olen vakuuttunut siitä, että olen kykenevä suorittamaan radan vaatimukset. Kuljettaja ilmoittaa jäävänsä siivoamaan matkan aikana pahoinvoinnista muovipussin ohi räiskyneen pikku puklun jälkipyykkiä. ”Hyvä että siivoaa – haju on kammottava!
VÄYLÄ 1
Tältä väylältä on muutama videon tynkä tullut nähtyä ja nyt vasta ymmärtää miten pitkälle tässä oikeasti pitäisi heittää jos mielii kiertää korille tuolta puiden oikealta puolelta hysselinjaa pitkin. Tuskasoturi tyytyy heittämään varovaisen kovaa Clash Discsin Honeyta pieneen antsaan ja sinnehän se sujahtaa kaikki 70 metriä eteenpäin. Matka jatkuu kuitenkin keskeltä väylää eteenpäin korin suuntaan, joka itseasiassa on todella paljon enemmän oikealla kuin ehkä aluksi edes voi kuvitella.
Toisen heiton jälkeen kiekko löytyy ykkösringistä ja epämääräisen, tosin onnistuneen puttiyrityksen jälkeen par on hyvä startti kiessille.
VÄYLÄ 2
Tarjolla on aivan suora pyyhkäisy ja vieläpä alamäkeen. Tähän sitten ylimielisesti liian kevyt heitto ja kiekko lentää lopulta vasemmalle vahvasti feidaten kohti ykkösväylää.
Nöyrin mielin sieltä sitten korille ja paria taas korttiin. Tilaa korille on tulla vaikka millä heitolla haluaa ikinä sen tehdäkään. Valitse siis se helpoin heitto mikä löytyy taskusta ja nauti matkasta.
VÄYLÄ 3
Ylämäkeen, 110 metriä ja pieni vastatuuli. Millä todennäköisyydellä ollaan korilla? Onnistunut avaus vaappuu sinne reiluun kahdeksaankymppiin ja matkaa korille on vielä ihan riittävästi. Väylän vasemmalla reunalla on rivissä mökkejä joista yhden pihasta juoksee allekirjoittanutta kohti kaksi kouluikään ehtinyttä poikaa. Keskinäisestä kommunikoinnista päätellen ovat hekin mannersuomesta ”ootko pelannut pitkään” kysyy toinen kun toinen kaivaa taskustaan puhelimen ja aloittaa kuvaamaan. Katson kameran linssiin hölmistyneenä kuin suurempikin youtube tähti ja saan valehdellen änkytettyä, että tässä keväällä olen tutustunut lajiin.
Koitan keskittyä omaan tekemiseen, mutta on melkoisen häiritsevää kun kaksi nuorukaista seuraa jokaista liikettäsi ja edelleen toinen kuvaa ja toinen selostaa – ”nyt se heittää korille”. Toivotaan näin! Kalliopintainen griini on liukas ja etelän metsissä pelanneenneella ainakin näin alkuun aavistuksen totuttelua vaativa.
VÄYLÄ 4
Yritän kohteliaasti kysellä pelaavatko pojat itse ja nythän olisi hyvä hetki mennä pelaamaan. Mutta ei. Molemmat liimautuu kiinni seuraavan tiipaikan mattoa vasten niin etten saa kunnolla otettua vauhtia. Toisella on selkeästi kyselyikä käynnissä koska jatkuvat sarjatulikysymykset ”onks toi hyvä kiekko” alkavat pikkuhiljaa jo ahdistaa.
”Miksi sä heitit puuhun?” – kysymys saa tämän Tuskasoturin jo hetkellisesti hermostumaan tai vähintään muuttamaan äänenpainoa. Toinen juoksee kiekolle ja kiikuttaa sen takaisin heittäjälle kuin koira joka etsii kadonnutta keppiään. Yritän kertoa pojille, että haluaisin pelata rauhassa ja olisi mukavaa jos he antaisivat minulle työrauhan – ”Ootsä sä töissä täällä?”
Hermot menee totaalisesti ja totean poijille, että jos eivät pian siitä jo lähde niin setä laittaa Tapio Rautavaaraa soimaan ja lauletaan yhdessä Isoisän Olkihattua. Tulee täysin hiljaista ja senkin rikkoo vasta toisen pikkupojan lahkeesta alas asti kallionpintaan muodostuneen nestemäisen vanan tuottama kevyt koskimainen ääni. ”Yhteislaulu toimii aina”.
Kun heittorauha on palautettu voin taas keskittyä olennaiseen. Kori löytyy pienen kummun päältä ja kiekko kannattaa ottaa riittävän aikaisin alas jotta liukumiselle jätetään riittävästi matkaa. Luottokiekko Prodigy PA4 löytyy korin juurelta jälleen kerran ja birdie saa tämän Tuskasoturin ilmeen hetkeksi hymyyn.
VÄYLÄ 5
Tässä tuntuu että pitäisi heittää jotenkin oikealle kääntävää, mutta todellisuudessa ihan suora heitto riittää. Itse kippaan kiekkoni liiallisen yrittämisen johdosta oikealle puiden sekaan, mutta sieltä on hyvä jatkaa matkaa koria kohti.
Kori lepää kiven päällä ja siihen kuuluisaan alarautaan on siis helppo putata se ensimmäinen kokeilu ringistä. Toiminta on kuin frisbeegolfopas sen meille videoillaan näyttää – yhtä vakuuttavaa.
Aivan korin vieressä vasemmalla on kiven päällä taukoa istuen viettävät kaksi keski-ikään ehtinyttä miehenraatoa litkimässä tölkistä ohrapirtelöksikin mainostettua janojuomaa. Toisella on päällään Brasilian jalkapallomaajoukkueen pelipaita ja toinen näytää enemmän tai vähemmän brittikannattajalta. Molemmat hymyileät iloisesti ja yhteinen kieli löytyy helposti – ”ootko ennen pelannut täällä” kysyy toinen. Herrat kertovat asuvansa kolmosväylän vieressä olevissa mökeissä ja kertoman mukaan ovat täällä ollessaan hävittäneet ja yhteensä seitsemän kiekkoa väylille 6-9 joten vahva suositus niiden kiertämiseen on läsnä – ”siellä on saatana rannassa viidakko navan korkeudelle saakka”.
Vaihtoehdoksi tarjotaan 9-väyläistä kokemusta, joka tarkoittaa tältä viitosväylältä siirtymistä suoraan 20 metrin päässä sijaitsevalle 15-väylän tiille jonne johdattaa polku korillepäin katsottaessa sen oikealta puolelta. Kun suomalaisen miehen sanaan voi luottaa ja oma ajatus kiekkojen säilymisestä on vahvasti läsnä siirtyy tämä ryhmä rämä suoraan 15 -väylälle ilman sen suurempaa väittelyä aiheesta. Ainakin tämän Tuskasoturin käsikirjassa kohdassa ”kivaa” tarkoittaa sitä ettei kiekkoja tarvitse etsiä ja penkoa puolta hehtaaria maata ja samalla rannan heinikossa viihtyvät punkkiviljelmät saavat etsiä joitain muita uhreja.
VÄYLÄ 15
Näitä väyläopasteita katsoessa aina miettii mikä heittomäärä tällaiselle olisi oikeasti hyvä suoritus. Ihannetuloshan me tiedetään kyllä, mutta se on eri asia. Mutkan taakse pitäisi yrittää ja pitkälle pitäisi päästä. Mitäpä sitä ei muuta heittäisi kuin nokka pystyssä feikki antsassa niin, että kiekko leijailee sen kuusikymmentä metriä vaappuen tuonne edessä näkyvän metsän siimekseen.
Osa heittää tähän yhdellä- Soturi kahdella. Matkaa on vielä ja tarjolla on kaksi vaihtoehtoista reitti sillä kori sijaitsee puusaarekkeen takana.
Tarjolla on oikeastaan kolme tapaa tulla korille koska osa varmasti heittää tuolta kaiken yli suoraan kipolle. Tuskasoturi ottaa bogin ja on ihan tyytyväinen tulokseen.
Eksymään ei pääse koska perinteisten korinpohjaohjeiden lisäksi kallion kivipintaan on myös merkitty nuolet ohjaamaan oikeaan suuntaan.
VÄYLÄ 16
Sitten vaihteeksi onnistumisen mahdollisuus reilun kasikymppisen muodossa. Loivasti oikealle kääntyvä väylä tarjoaa Soturille mahdollisuuden loistaa. Se tähdenlento tosin katkeaa tällä kertaa vasemman puolen puustoon liian leveän linjan muodossa.
Koria kohti katsottaessa oikea reuna on tiukka ja jälleen kiekko kannattaa ottaa riittävän ajoissa alas liukkaalle griinille.
Muiltakin Ahvenanmaan radoilta tutut punaiset nuolet ohjaavat vierailijat varmasti oikeaan suuntaan ja eksymään tuskin pääsee.
VÄYLÄ 17
Aavistus oikealle kääntyvä väylä missä koria vartioi muutama puun runko liian ahneille linjoille. Vaihtoehdoksi Prodigy PA4:lle tällä kertaa kädestä irtoaa Glitch.
Korin alta löytyy teräväreunaista punakiveä joten loikat yllätysten muodossa ovat täysin mahdollisia. Tällä kertaa korin jalkaa vasten nojannut kiekko päätyi suoraan sinne minne pitikin. Edelleen olen sitä mieltä, että tätä kiekkoa ei saisi käyttää. Liian helppoa! Kyllä heittämisen pitää nostattaa vihaa ja raivoa eikä se saa olla kivaa ja mukavaa.
VÄYLÄ 18
Suora ja pieneen alamäkeen heitettävä väylä on hyvä tapa päättää tämä lyhennetty versio tästä radasta.
Jälleen tilaa on tulla ihan millä heitolla tahansa ja vain mielikuvituksen puute laittaa Tuskasoturin heittämään midarilla suoraan mukille. Tylsä pörö korttiin.
Kierros päättyy mukavasti ykkösväylän viereen joten toinen kiessi perään tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. Kolmosväylällä saatujen uusien tuttavuuksien äitioletettu saapuu nyrkki pystyssä poikiensa kanssa huutamaan ja riehumaan allekirjoitaneelle ja kertoo tekevänsä jotain. Jään odottamaan kohteliaasti mitä, mutta mitään verenpaineen kohoamista ihmeellisempää en näe tapahtuvan. Aivan liian pitkäksi venyneen hiljaisen hetken jälkeen avaan suuni ja lausun nöyrimmät pahoittelut kappalevallinnasta ja kerron Isoisän Olkihatun olleen suosikkikappaleitani jo lapsuudestani lukien. Ja mitä tulee yhteislauluun noin suorituksena niin kerron sen tarkoittavan sitä, että ihmiset kokoontuvat yhteen ja aloittavat samanaikaisen runollisen lausunnan missä tapaillaan eri sävelkorkeuksia kukin omien taitojensa ja korvakuulonsa mukaisesti. Toki esiintymistä helpottaa jos mukana on vaikkapa joku soittopeli – banjo tai reissukitara.
Tulee jälleen täysin hiljaista. Sanomatta sanaakaan tuo kolmikko kääntyy ja aloittaa laahustamisen kohti mökkimaisemaa. Jännityksellä jään odottamaan miltä kanavalta ja alustalta oma pärstäni astuu jossain veiheessa esiin otsikolla ”sedän puheet ajoivat meidät masennukseen” tai ”setä uhkailee meitä”. Kumpi nyt sattuu paremmin klikkejä haalimaan. Sitä odotellessa ehdin kuitenkin pelata ainakin sen toisen kierroksen ihan rauhassa ja jälleen ilman häiriötekijöitä.
Skag on mielenkiintoinen käyntikohde sillä etelän mutaan tottuneelle kivien ja kallioiden jatkuva läsnäolo saattaa ensipuraisulta tuntua aavistuksen haastavalta. Terävät kivet muutamien korien alla saavat kokeneen heittäjän välillä miettimään kiekkovalintaa ihan tosissaan kun suosikkikiekkojen pintajännitys tuntuu arvokkaalta asialta koittaa säilyttää ehjänä. Sille ylimääräiselle ”ei haittaa”-kiekolle bägissä voi olla tällä radalla käyttöä useampaankin kertaan, mutta toisaalta Powergripistä saa tilattua uudet tilalle jos sattuu vahinko käymään ja lopulta rahaahan ne vaan ovat siellä vaille. Tiipaikat on huippukunnossa ja korit kiiltävät edelleen kuin uutuuttaan. Jos rannan puolen väylät ovat jääneet pienemmälle huomiolle puutarhatöiden osalta on Tuskasoturin vahva suositus, että silloin ne jätetään väliin ja jatketaan matkaa väylältä 5 suoraan muutaman kymmenen metrin päässä olevalle väylälle 15 ja pelataan 9-väyläinen kokonaisuus hyvillä mielin. Tämän voikin sitten kiertää vaikkapa kahteen tai kolmeen kertaan.
Väylät ovat selkeitä ja uskon jonkun ajattelevan niiden olevan jopa vähän tylsiä, mutta pituudeltaan sellaisia, että Tuskasoturikin saa onnistumisia kunhan heitto kulkee edes välttävästi. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, mutta ottaisinko itselleni mökin tätä varten alueelta. Tuskin. Sijainti on kuitenkin melko kaukana kaikesta muusta ja Käringsundbyn rantamaisemiin on matkaa vielä melkoisesti puhumattakaan Maarianhaminan itäsataman houkutuksista. Tulisinko uudestaan. Kyllä jos satun täällä päin muuten olemaan. Ihan tätä varten en lähde Maarianhaminasta tänne ajamaan. Sen verran rehellinen täytyy olla itselle ja muille. Se kertonee kaiken tarpeellisen tästä kokonaisuudesta.
TUSKASOTURIT 