SAARISELKÄ

Mikä voisikaan olla mukavampi tapa viettää arvokasta vapaa-aikaa kuin syöksyä itselleen ylipitkän ratakokonaisuuden kimppuun nauttien samalla ajoittain jopa myrskyksi äityneestä reippaasta tuulen vireestä. Ratasuunnittelijan neronleimauksen johdosta kosteaa paitaa saa täällä kantaa päällään heti kakkosväylästä lukien aina viimeiseen heittoon saakka kipuamalla edestakaisin ylös ja alas tunturin rinnettä samalla etsien epätoivoisesti tuulen mukana ilmoille holtittomasti päästetyn puristemuovin mahdollista sijaintia. Samaan aikaan pitäisi vielä hymyillä muille luonnossa liikkujille ja yrittää näyttää siltä että tää on kivaa. Mukana repussa on muutama pullo vettä, alivakaista kiekoista koostuva tälle kelille täysin turha kiekkorepertuaari ja kaksi kokoa liian pieni tuulitakki suojaaman edes jotain mitä jää t-paidan ulkopuolelle.


Ykkösväylän bogi menee vielä alkukankeuden piikkiin vaikka totuuden nimissä on pakko todeta, että jo heittopaikalla ajatus kiekon saattamiseksi korin tuntumaan tuntui täysin mahdottomalta. Kakkosväylän kori tuntuu sijaitsevan jotenkin todella kaukana. Reiluun ylämäkeen heitettävä kasinelonen tarkoittanee kuitenkin reipasta 100 merin leiskautusta ja sehän taas tarkoittaa Tuskasoturille sitä, että heitto se kun rentoutuu entisestään. Vähän reippaampi vauhti kuin normaalisti ja aavistuksen vieläkin tiukempi puristus kiekosta ja nokka pystystä reippaaseen vastatuuleen. Takana heittoani seuraamaan jäänyt kolmihenkinen perhe saa ihmeteltävää kaiken sen 40 metrin muodossa minkä kiekko suostuu eteenpäin sinkoutumaan. Hetken on aivan hiljaista kunnes lapsen kasvot kääntyvät isänsä puoleen uskaltaen varovaisesti kysyä kuiskaten ”Onko toi tosissaan”. En edes kehtaa katsoa taakse.


Nelosväylähän näyttää todella upealta! Ensin tarkasti puiden välistä ulos ja siitä sitten ylikääntävä oikealle reiluun 120 metriin ja birkku korttiin. Helppoa! Ensimmäinen huolenaiheeni liittyy kuitenkin siihen miten saan kiekkoni tuosta itselleni melko ahtaasta välistä läpi osumatta kaarnanpeittämiin esteisiin. Toinen ajatus menee väkisin siihen mitenköhän tällä kädellä ja tekniikalla mahdetaan heittää 120 metriä ilmassa. Saamatta vastausta kumpaankaan kysymykseen heitän luottoratsuni Prodigy H5, laitan silmät kiinni ja toivon kovasti. Kun äänimaailma pysyy melko vakiona voidaan olettaa että ainakaan ensimmäisiin puihin ei osumia ole tullut.

Kiekko löytyy oikealta puolelta heittolinjasta niin kuin pitääkin mutta matkaa korille taitaa olla valehdellenkin vielä sellaiset 30 metriä. Tämä Soturi ottaa kuitenkin enemmän kuin mielellään tältä väylältä parin ja hyvän mielen.


Nöyryyttämistä on niin monenlaista. Joku nolaa ihan itse itsensä vaikkapa juhlissa sekoillen, joku kertoo muiden edessä asioita toisesta jotka eivät välttämättä olleetkaan julkisen sanan neuvoston mieleen ja sitten on ihan näitä ratasuunnittelijoita jotka laittavat meille Tuskasotureille näitä 162 metrisiä par 3 väyliä heitettäväksi. Kiitos!

Kolmas heitto menee jo melko lähelle ja neljäs siitä sitten korin juureen. Nostolla ja tuplabogi muistoksi. Väylän parasta antia oli se, etten yrityksistä huolimatta saanut heitettyä kiekkoa koko väylän ajan oikealla puolella tien reunassa vaanivan jyrkänteen reunan yli vaan sain pidettyä kiekon pelissä. Eli tuplaan pitää itseasiassa olla ihan tyytyväinen.


No kiva saada välillä sitten vähän helpompi väylä heitettäväksi. Tarjolla on ylämäkeen heitettävä reilu 100 metrinen hysse. Eli Tuskasoturin perusheitto. Perusheiton puolelle tosiaan mennään kun kiekko löytyy tuulen painamana noin puolesta välistä rinnettä ja jatkoheittokin täytyy paiskata ihan tosissaan että edes teoreettinen mahdollisuus parin on olemassa. Heitto painuu korin alapuolelle ja sieltä vastatuuleen putattu kiekko painelee omia teitään muttei kuitenkaan korin suuntaan ”Bogi tähän on aikuisten oikeesti ihan jees”


Väylät sen kun helpottuu kun samaan aikaan tuuli jos mahdollista niin vielä aavistuksen tuntuu nousevan. Tarjolla on laskettelurinnettä ylöspäin sadan metrin verran korille ja siihen vastatuulta niin että heittäessä voi ihan kunnolla nojata eteenpäin. Voisiko joku kertoa miten tollanen heitto heitetään! ”Arttu ja Randy – täälläkin on koira joka kaipaa uusia temppuja!”

Reppu on täynnä pääsääntöisesti alivakaita kiekkoja jotka tunnetusti on hyviä kovilla tuulilla joten päätän paiskata ilmoille Prodigy M Model Sluottomidarin enkä lähde edes yrittämään mitään pituusennätystä. Tällä kelillä vakaa midari on varmaan itselle se ainut kiekko jolla näitä väyliä uskaltaa tai edes pystyy jotenkin pelaamaan. Tällä kädellä ja tekniikalla tavoite on vain saada kiekko kahdella korille ja par matkaan mukaan. Jälleen on bogiin tyytyminen koska putti täytyy saada näillä skilsseillä ihan nostolle.


Tähän on pakko hetkeksi pysähtyä. Ei pelkästään ihastelemaan maisemia vaan samalla nollaamaan par 5 tapahtumia. Menee helposti viiden kauheimman kokemuksen joukkoon mitä tulee frisbeegolfväyliin. Lähtökohdat siis ne, että käsi ei riitä, kiekot on väärät tähän keliin, tuulee niin helvetisti, jaloissa painaa ja pää on täynnä vähemmän positiivisia ajatuksia. Siihen mukaan vielä puuskittainen tuuli joka mukavasti päätti useampaan kertaan liidättää kiekkoa kuin leijaa omille teilleen. Heittoja kertyi yhteensä 22 kappaletta joista osa vei kiekkoa myös eteenpäin. Kirosanojen määrän voi kysyä tapahtumaa seuranneelta lapsiperheeltä ja rikkoutuneen juomapullon sisällön aiheuttamista ympäristöhaitoista vastaa allekirjoittanut itse.

Joku ulkopuolien voisi helposti kysyä miksi sä sitten teet tota jos se tuntuu niin vastenmieliseltä. Niinpä niin – minäpä kerron. Kun otat kaiken tuon edellisen jälkeen katseen 11 tiiltä eteenpäin ja ihailet edessä avautuvaa maisemaa voit olla varma, että kaikki se kiroilu ja tuskainen taival unohtuu kuin itsestään. Tässä hetkessä ovat läsnä vain sinä, luonto ja tuleva heitto.

Alamäkeen kovaan myötätuuleen heitettävä ohjus olisi tilauksessa. Miten se heitetään? Tuskasoturi ottaa käteen alivakaan draiverin ja painaa sen vahingossa jo lähtöhetkellä flätiksi tai jopa aavistuksen antsakulmaan ja seuraavaksi saakin ihmetellä miten helvetin kauas oikealle voikaan täältä tunturin laelta itseasiassa heittääkään. Ihan satavarmasti on pisin heitto mitä olen koskaan heittänyt, mutta pituutta ei pysty vahvistamaan koska kiekkoa ei tuolta löydy koskaan. En lähde edes etsimään. Nyt joku kysyy seuraavaksi miksi näytän iloiselta ja tyytyväiseltä astellessani väylää pitkin alaspäin reippain askelin vaikka olen juuri hävittänyt 20€ kiekon ja samalla saanut tälle väylälle hankittua tuloskohtaan pitkän viivan. Niin. Me kaikki pelaamme tätä lajia niin monista eri syistä.


Vihdoinkin paluu puiden suojaan tuulelta on tosiasia. Edelliselle väylälle tehty birkku on nostattanut hetkeksi positiivista tunnelatausta päänupin uumenissa joten viimeiset viisi väylää mennee jo ihan senkin voimalla. Pakko myöntää, että tähän mennessä on ollut varmasti yksi raskaimmista radoista joita on tullut kierrettyä eikä vähiten vallitsevan tuulitilanteen vuoksi. Tuskasoturin tekniikka kun ei oikein tunnu kestävän ulkoisia muutoksia kun ihan perustekemisessäkin on jo omat haasteensa aina jalkojen asennosta siihen miten heittokäteen saadaan oikeaoppinen vihlaisu aikaiseksi kiekon irrotushetkeen joten kiekon perässä on saanut juosta varmasti melkoisen paljon enemmän kuin normaalisti.

Neljästoista on itseasiassa aika pirun kiva väylä heittää. Koko matka mennään aavistuksen alamäkeen ja suoran heiton lopussa kiekko saa aavistuksen feidata lipuen suoraan korin juurelle. Joku muukin on riehaantunut urheilemaan täällä ja sporttisen oloinen nuorimies kysyy kohteliaasti josko voisi heittää ohi allekirjoittaneen hörppiessä vielä pillimehuaan posket lommolla ansaitun tauon loppusuoralla ja mikäs se onkaan mukavampaa kuin päästä katsomaan miten osaajat suorittaa.

Kaveri ottaa yhden askeleen vauhdin ja laittaa putterinsa liitämään kauniisti ja rauhallisesti eteenpäin. Heitossa ei näy mitään merkkejä siitä että se sattuisi jotenkin tai aiheuttaisi muutenkaan mitään vakavaa vammaa tai muuta kipua heittäjälleen. Omituista. Hetkeä myöhemmin ystävällisen oloinen nuorimies nostaa kättään korilla birdien ja sen merkiksi että rata on vapaa.

Oma suoritus ei brasilialaisen laattamestarin sauman suoruuden kanssa kilpaile, mutta onnekkaan flipperin omaisen sinkoilun jälkeen kiekko löytyy kuitenkin putilta. Jos nyt putiksi lasketaan se, että putteri on kädessä. Bogi on turhankin tuttu tältä kierrokselta enkä jaksa olla siitä edes enää pahoillani.


Radan loppuosassa huomaan kyllä, että jalkoihin kohdistuva rasitus alkaa näkyä muutenkin niin kovin riehakkaassa ja vetreässä olemuksessani entisestään. Pomppukoneeksikin nimetyt jalkani eivät tahdo jaksaa nostaa kenkiäni lennokkaaseen rientoon vaan matkantekoni muistuttaa enemmänkin mieltään osoittavan pikkupojan laahustavaa askellusta kiukkupäivän kunniaksi. Ehkäpä ne puheet niistä välipalapatukoista ja eväistä voisi ottaa joskus enemmän tosissaan. Hauskintahan tässä on se, että niitähän on mukana reppu täynnä, mutta niiden syöminen onkin sitten ihan toinen juttu.

Radan päättävän väylän tarkoitus on varmistaa että kaikille jää hyvä mieli. Alamäkeen heitettävällä väylällä on tilaa hakea vaikka vähän leveämpikin linja. Tähän par on kaikille pakollinen ja onnekkaat ja osaajat menee miinuksen puolelle. Vasemman puoleisen metsän siimeksestä heitetty lähäri onnistuu sen verran ,että tässä tuulettomassa hetkessä voin melkeinpä putata lähes normaalisti parin korttiin. Tehtävä on suoritettu.


Mikään lasten leikkikenttä ei tämä rata ole vaan vaatii tulosten valossa heittäjältä jo jonkin verran osaamista ainakin heittopituuden osalta. Oma vahva suositus on myös, että kannattaa valita mahdollisimman vähätuulinen keli sillä varsinkin avonaisella alueella voi heittäminen muuttua muuten aavistuksen jopa haastavaksi. Maisemien kannalta ehdottomasti käymisen arvoinen ja ainakin omalta osalta oli myös mukavan reipas lenkki jossa kaloritkin sai kyytiä.

Ehdottomasti tulen uudestaan, mutta aavistuksen erilailla varustautuneena. Seuraavalla kerralla reppuun pakataan kunnon eväät ja muutama vakaa kiekko, toivomuslistaan otetaan niin tuuleton keli kuin se nyt on mahdollista tuntureilla ja ennakko odotukset tulosten osalta jätetään suosiolla kotiin. Tänne tullaan nauttimaan matkasta!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: