Autoilevan ihmisen reitti kulkee omakotitalo alueen kautta kohti urheilukentän reunaa missä koiravaljakkojen kantava ääni ottaa vastaan aran etelän pojan, jonka muistot lapsuudesta ja koirista menee lähinnä kipeään puraisuun vasemmasta käsivarresta. Äänistä päätellen olen aivan varma, että tuolla pihalla tapetaan juuri parhaillaan jotain turistia, jolta on jäänyt epähuomiossa tippi antamatta. Pyrin välttämään saman kohtalon ja jätän 20 euron setelin infotauluun kiinni teipillä – uskon tuon summan riittävän siihen, että säilyn hengissä. Paljon enempää ei tästä kehon ja mielen yhteen saattamasta kokonaisuudesta kannata edes maksaa.
Pohjoisessa kiertäneenä olen oppinut, että liian suuria odotuksia ei kannata ladata frisbeegolfradoille ennakkoon ja muistaa, että olosuhteet missä ratoja ylläpidetään ja huolletaan ovat varsin erinäköiset kuin vaikkapa Talissa isolla kirkolla tai Kippasuolla Heinolan sydämessä. Kun muutamalla radalla täällä pohjoisen metsissä on saanut etsiä kiekkoja väylältä ajoittain lantion korkeudelle ehtineestä heinikosta on yllätys varsin mieluinen kun eteen ykköstiillä aukeaa näkymä kuin Inkoon hyvin hoidetulta metsäradalta.
VÄYLÄ 1
Matkaa on mukavasti sen yhden kevyen putterin verran ja kun vielä mennään aavistus oikealle niin Prodigy PA4 on luonnollinen valinta ensimmäisen birkun saattajaksi.
VÄYLÄ 2
Tasaista on, mutta haasteita riittää puiden muodossa.
VÄYLÄ 3
Aina kun karttaan on merkitty kaksi vaihtoehtoista reittiä huomaan heittäväni poikkeuksetta sen vaikeamman kautta eli antsakulmassa vasenta linjaa pitkin. Ymmärtäisin jos pelattaisiin jossain videokortissa ja olisi tarkoitus viihdyttää katsojia, mutta kun näitä tempauksia on seuraamassa allekirjoittaneen lisäksi vain muutama oksalle eksynyt lintukunnan olento vailla kykyä kannustaa tai tuottaa ”wau” -huutoja.
VÄYLÄ 4
Fiksusti pelaamalla varma pirkko korttiin ja yliyrittämisellä saa tehdä tuttavuutta useammankin puun kuoren kanssa. Ensi kerralla sitten se järkevämpi päätös.
VÄYLÄ 5
Aivan suora pilli ja tasaista maata edelleen. Jos jotain luulee osaavansa niin ne on nämä heitot. Katse seuraa suoraan liitävää muovilautasta ja sen hennon lempeää laskeutumista korin juurelle. Tämä heitto riittää siihen, että jaksan taas huomenna mennä nakkelemaan uutta kierrosta vaikka loput yritykset tällä radalla menisivätkin aivan vihkoon.
VÄYLÄ 6
”Arvoisat matkustajat – kiinnittäkää turvavyöt”. Olemme saapuneet Savukosken lentokentälle ja nyt pääsee ensimmäistä kertaa tänään heittämään niin, että käsivarren jokainen lihas on vaarassa vahingoittua vähintäänkin hetkellisesti. Tämä on Tuskasoturille juuri sen mittainen väylä, että varma onnistuminen pakkasen muodossa on väkisinkin edessä.
Väylä korille onkin aavistuksen jyrkempi kuin luulin ja liian sisäreunaan heitetyn ja oksien kautta maahan pudonneen räpellyksen jälkeen kakkosringistä koeponnistettu putti ei jaksa edes korille saakka. Säälittävää!
Siirtymät on selkeästi ja hyvin merkitty eli eksymisen vaaraa ei tällä radalla ole kunhan muistaa pitää silmät auki.
VÄYLÄ 7
Tämä väylä kutsuu heittämään forella ja siihen huutoon tämä Soturi vastaa. Siitä sitten puiden kaarnaa hipoen aivan liian myöhään kädestä irronnut propelli kohti koria ja aavistuksen nolona käyn nostamassa birkun metallikehikon pohjalle. Hyi.
Täällä tämän mittaiset siirtymät ovat lähes normaaleja kun samaan aikaan etelässä joku kertoo somessa ihan tosissaan tehneensä ihan urheilullisen suorituksen näillä mitoilla – ”Iltalenkki takana”.
VÄYLÄ 8
Ei pituudella pilattu väylä, mutta keskellä olisi hyvä pysyä sillä muuten joutuu helposti vain palaamaan takaisin tielle.
Taaksepäin katsoessa tämän toisen heiton jälkeen voi sanoa olevansa ihan tyytyväinen.
Väylä kääntyy lopuksi vielä sen yhdeksänkymmentä astetta vasemmalle ja kori on mukavasti saatu vietyä vielä kummun päälle.
Tähän kun Tuskasoturi ottaa parin niin voi taputtaa jo olalle onnistumisen merkiksi. Hyvä Minä!
Ja taas siirrytään eteenpäin – onpahan aikaa katsella välillä ympärille ja ihmetellä miten joku on jaksanut tänne frisbeegolfradan rakentaa. Kiitos siitä!
VÄYLÄ 9
Ylämäkeen ja reilu satku matkaa. Taitaa mennä suosiolla kahdella päälle heitettäväksi.
Kori on mukavasti pienen mäen päällä, joten alarautaan osuneet kiekot ottavat luonnollisesti tehtäväkseen nousta pystyyn ja palailla sitten muina miehinä takaisin tietä pitkin kohti tiipaikkaa.
VÄYLÄ 10
Todella kivan muotoinen väylä omaan silmään. Ensin ylikääntävää mutkan taakse ja siitä onkin sitten enää hysselähäri jäljellä korille.
VÄYLÄ 11
Avaus on melkoisen tarkka ja varsinkin kun sitä katsoo täältä tiiltä niin tuntuu, että tuohon väliin ei voi osua millään. Lääkkeeksi enemmän puristusta ja silmien hentoinen ummistaminen. Äänestä päätellen osuma tulee edessä olevasta valopylväästä. Nyt voi avata silmät.
Väylä jatkuu melkoisen ahtaana ja hysseflipillä tuntuu matka taittuvan parhaiten eteenpäin.
VÄYLÄ 12
Täällä on monta mukavan mittaista par nelosta itselle – ei liian pitkiä, mutta kuitenkin vaativia kulmien ja kiekkovalintojen osalta.
Tälle väylälle birkku tuntuu erityisen hyvältä kun takana on tällä kertaa vain onnistuneita heittoja ilman tuurielementtiä.
VÄYLÄ 13
Tähän riittää, että pääsee tuosta alusta läpi. Jos ei pääse niin par on parasta mitä on tarjolla.
Par korttiin.
VÄYLÄ 14
Lyhyt ja mukavan tekninen väylä jälleen väliin. Useamman reippaan draivin jälkeen tuntuu oudolta taas hakea enemmän tatsiheittoa kuin kaikella voimalla ilmoille heitettävää suoritusta.
VÄYLÄ 15
Toinen realistinen mahdollisuus pöröön heti perään.
VÄYLÄ 16
Tälle väylälle loppuu sitten tuuri ja teen lähempää tuttavuutta paperiteollisuuden alkulähteen kanssa tuplabogin arvoisesti.
VÄYLÄ 17
Tähän tuntuu olevan vaikea löytää toimivaa heittoa. Itse kokeilen useamman puun kautta kimpoilevaa flipperiesitystä. Se ei liene toimiva pelikirja. Ei nyt eikä tulevaisuudessa.
Ja taas matka jatkuu kyltein eteenpäin. Tämä tulee hyvään väliin niin ehtii hetken puhallella edellisten väylien sekoilut pois mielestä.
VÄYLÄ 18
Kierroksen päättävä väylä pelataan urheilukentän päädyssä tosin aidatun alueen sisäpuolella. Nyt on edessä täysin vapaa ilmatila eli oman mieltymyksen mukaan kukin voi suorittaa tuon reilu kasikymppisen tehtävän juuri sellaisella heitolla mikä parhaiten luonnistuu.
Ensimmäinen yritykseni rollerilla lepäilee aidan vieressä puolessa välissä matkaa, mutta toinen yritys rystylitsarilla ottaakin tukea korin alla makaavan puukehikon pinnasta.
Kierroksen jälkeen olo on sellainen, että tekisi mieli mennä heti pelaamaan uudestaan ja tehdä muutamissa kohdissa valintoja toisin. Tällä kertaa matka jatkuu kuitenkin urheilukentän toisessa päässä olevalle parkkipaikalle ja sieltä rytmiryhmä saa kohdistaa katseet seuraavaan kohteeseen.
Savukoksen frisbeegolfelämys on varmasti yksi yllättävimmistä kokemuksista näin pohjoisessa. Joulupukin Taival on hyvin ylläpidetty ja miellyttävä kokonaisuus, joka tarjoaa Tuskasoturille kyllä haasteita, mutta antaa myös mahdollisuuden nauttia edes muutaman kerran birdien mausta. Heittopaikat ja korit on kunnossa ja kiekot löytyy maastosta helposti ja nopeasti myös jos sattuu välillä seilailemaan aavistuksen väylien ulkopuolellakin. Suuria korkeuseroja ei ole tarjolla, mutta toisaalta se tekeekin tästä varmasti juuri niin selkeän ja helpon hahmottaa minne ollaan heittämässä. Yhtään varsinaista sokkoväylää ei ole tarjolla ja helppokulkuinen maasto takaa sen, että kierroksen jälkeen on virtaa vaikka kiertää ”Tontun polku” vielä kertaalleen. ”Tontun polku” koostuu siis väylistä 1-5 a 18 ja tarjoaa myös perheen pienimmille tai lajin tutustujille oivan mahdollisuuden lähteä kokeilemaan lajia. Nämä väylät ovat helpoimmasta päästä ja pituudeltaan aloittelijoille ystävällisempiä.
Omaan karttaan tämä tulee merkittyä vihreällä ympyrällä, joka tarkoitta sitä, että tänne pysähdytään jatkossa joka kerta kun auto tai muu liikennöintiväline on lähimaillakaan näitä pituus- ja leveyspiirejä. Itselle kun heittämisen ja pelaamisen helppous on yksi tärkeimmistä kriteereistä niin tämä kokonaisuus menee pohjoisen alueella siihen TOP 5 -kenttien joukkoon ihan heittämällä. Lämmin suositus myös muille.
RADALLA 2022
TUSKASOTURIT 