RADALLA 2022
Kontion ja Parmaksen vanavedessä pysähdyn Mokkapirtin pihaan ihmettelemään ulkona pidettävän kirpputorin mielekkyyttä sateen keskellä, mutta annan jokaisen vapaasti valita harrastuksensa – pelaanhan minäkin Frisbeegolfia. Valkeakoskella on tullut käytyä edellisen kerran silloin kun vielä raha haisi ja kunnolla. Keskustan kierros ei aiheuta varsinaisesti mitään välitöntä tarvetta etsiä kakkosasuntoa täältä, mutta kiinteistöbusineksen sijaan tänne onkin tultu enemmän nauttimaan ulkoilmasta, heittämään muovia ilmatilan herrojen haltuun ja kiertämään etukäteen niin kovasti hehkutettua Korkeakankaan rataa.
Pikitien varresta on selkeä opastus kohti hiihtokeskuksen parkkipaikkaa ja muutaman mutkaisen kokemuksen jälkeen eteen aukeaa näkymä aavistuksen vauhdikkaammasta pulkkamäestä. Parkkipaikka on valtavan kokoinen ja uskon, että ruuhka-aikaankin täältä löytää kyllä paikka jokaiselle halukkaalle peltiromujen väliaikaiseen säilytykseen. Tarkistan vielä ennen autolta poistumista, että varmasti kaikki, eväät mukaan lukien on pakattu mukaan ja Oshee on sitä sinistä ja alkuperäistä – ei zeroa. Jostain kaukaa kuuluu fore-huuto samaan aikaan kun pyörän selässä itseään ulkoiluttava keski-ikäinen mies sonnustautuneena liian kireisiin pitkiin kalsareihin viuhahtaa ohitseni ja hymy huulilla ajattelen miten upeaa onkaan tänä päivänä, että saa näyttää hölmöltä ihan luvan kanssa.
VÄYLÄ 1
Ykkösväylä löytyy alikulkutunnelin kautta liikkuen takaisin tulosuuntaan. Maisema tiillä pistää Tuskasoturinkin suupielet vienoon hymyyn sillä ajatus melko varmasta parista saa otteensa jo ennen kuin yhtäkään heittoa on ilmoille asetettu. Nopealla silmäyksellä tuntuu, että tilaa on temmeltää aavistuksen enemmänkin noiden kiekkojen kanssa ja tarkuuden sijaan tarjolla on distance-ennätyksiä. Tarkempi tarkastelu osoittaa kuitenkin, että väylä kääntyy lähes 90 astetta oikealle ja se on kaunisti reunustettu outtitikuilla. Eli kysymys onkin siitä kuinka paljon uskaltaa ja pystyy oikaisemaan tuosta kulman yli?
Ensimmäinen heitto laitetaan liikkeelle ja se sujahtaakin maltillisesti 60 metriä eteenpäin sisältäen karsean vaappufeidin vasemmalle kuin pysähtyen paikalleen – ”Ei pelkoa outista”. Koska kyseessä on ”multi happy mulligan” nin pääsen heittämään koko bägin ilmoille ja siitä sitten valitsemaan parhaan päältä ja jatkamaan matkaa. Väylän jälkeen voi sitten ottaa kuvia someen ja hymyillä kiekko kädessä kuinka tuli taas seletettyä tämäkin väylä birdien arvoisesti.
Koria suojaa outtisaareke, joka tulee yllättävän lähelle koria tai sitten Tuskasoturin mitta-asteikko on vain aavistuksen harrastajaystävällisissä asetuksissa kiinni. Jokatapauksessa oma kiekko lepää kakkosheiton jälkeen mukavasti outin puolella ja nyt ei kyllä kehtaa sitä mulligania käyttää – ”vai pitäiskö sittenkin?”. Ykkösväylä on juuri niin upea ja hirveä samaan aikaan. Maltillisesti heitettynä kolmella midarilla tai putterilla tähän saa joka kerta sata sadasta vähintää parin, mutta rämpimällä outin puolella ja seikkailemalla draivereiden maailmassa voi tarjolla olla tuplaa tai suurempaa korttiin.
VÄYLÄ 2
Ykkösväylän pettymys vaihtuu tähän tullessa jälleen hymyn puolelle. Mittaahan ei väylällä varsinaisesti ole liiaksi ja heittolinjankin pitäisi suosia Tuskasoturia. Vakaa midari käteen, reilussa antsassa liikeelle, sitten kunnon palautus loppuun ja suoraan korille. Tarkkana saa kyllä olla, mutta jotenkin on itsetuntio kuitenkn kunnossa ja kun kiekko irtoaa kädestä niin voin olla jo varma, että pakkaselle mentiin tämän väylän osalta. Rock!
VÄYLÄ 3
Ja sitten mennään jälleen väylälle jonka lukeman voisi harrastelijalle laittaa suosiolla par neljäksi tai oikeammin lopettaa heti alkuun unelmointi birkun mahdollisuudesta. Pelikirjan pitäis olla muodossa kahdella korille ja nostapar metallille. Keskellä väylää on kapea kaistele, jonka kautta pitäisi saada muovi lentämään ja vieläpä onnistuneesti sillä molemmin puolin vaanii outtitikuilla varustettu alue. No mitäpä ei itsetuntonsa huipussa seikkaileva Tuskasoturi tekisikään kuin ottaisi pituusdraiverin käteen ja paiskaisi sen ilmoille aivan liian korkealle ja siten että juuri sopivasti tuulenpuuskaksi yltynyt pieni puhurini saa lisäksi otteen nokka pystyssä lähetetyn kiekon alta ja paiskaa sen upeassa kaaressa vasemmalle maantielle missä hetkeä aikaisemmin oltiin juuri naurettu silmät vedessä niille, jotka heittevät kiekkoja minne sattuu pitkin teitä. Nyt tuolla maantien reunassa on yksi kappale Tuskasotureita, jonka ainoa ajatus on päästä täältä pois ja mahdollisimman nopeasti.
VÄYLÄ 4
Aika kivan näköinen väylä edessä. Tarkemmin katsomalla tuolla 70 metrin kohdilla näyttäisi olevan rekennettu jonkin sorttinen portti, jonka välistä oletettavasti olisi tarkoitus pyrkiä kiekkoa pelaamaan. Huomaan jännityksen nousevan heti ja ajatus siitä että ”ei ainakaan tuonne liikaa vasemmalle” saa otteen ja jätän jälleen heittoni kesken eli jarrutan kiihdyttämisen sijaan kiekon irroitushetkeen. En vaan saatana tiedä miksi! No kiekko lähtee sinne vasemmalle ja ottaa rohkean kimmokkeen rakennetusta aitarakennalmesta ja jää mukavasti lepäämään juuri sellaiseen paikkaan mistä ei ole mahdolisuutta saada seuraavaa korille. Upeeta!
Korin takaa katsottuna portin jälkeen tilaa on tulla vaikka vähän leveämminkin. Korin edessä nurmikko auttaa vielä jarruttelemaan sopivasti kiekot kohdilleen ja huomaankin muiden heittueesta ottavan tähän ihan ansaittua pöröä minun tyytyessä yläpantaputin jälkeen tuplaan.
VÄYLÄ 7
Jos väylät 5 ja 6 eivät jättäneet tuleville sukupolville varsinaisesti mitään muistijälkiä on tämän väylän osalta tilanne toinen. Väylä kääntyy voimakkaasti vasemmalle ja nousee salakavalasti koko ajan aavistuksen ylöspäin. Eli sellainen jotakuinkin 140 metrinen heittohan tähän tarvitaan jotta mukille mennään ja tottakai hyssessä. Tämä Tuskasoturit menee metsään ja tällä kertaa päädystä. Joku suonenveto tai muu sairaskohtauksen omainen tapahtuma valtasi kropan ja lähetti tällä kertaa kiekon poikkeuksellisen hyvin eteenpäin, mutta alivakaan kiekon ominaisuuksia noudattaen ei varsinaisesti kääntynyt vasemmalle vaan pikemminkin aavistuksen oikealle.
Korin takaa katsottuna väylä on kyllä leveä, mutta valitettavasti se ei lisää Tuskasoturin heiton mittaa lainkaan. Kiekko löytyy kohtuulisesta paikasta ja sieltä puiden keskellä sitten seuraava heitto korin lähettyville. Ajatus siitä että tämän voisi joskus heittää ykkösellä päälle tuntuu jopa naurattavan itseäni. Par on soturille kuin pirkko.
VÄYLÄ 8
Reippain askelin astelen seuraavalle heittopaikalle ja paiskaan kiekkoni kiihdyksissäni ensimmäisiin puihin vasemmalla. Heittueen muut jäsenet pyytävät kohteliaasti jos voisin lopettaa tuon kiukuttelun ja voisimme siirtyä väylälle kahdeksan. Olin huomaamattani mennyt jo muutaman väylän ohi sillä lähin pelattava tii tuintui luontevalta paikalta jatkaa heittämistä. Risteyskohdassa on tarjolla useampi vaihtoehto mihin suuntaan jatkaa matkaa. Katseen jos pitäisi ylhäällä niin ohjeita seuraamalla tämäkin virhe oltaisiin vältetty. Tällä kertaa virhe arvio ei liiemmin haittaa sillä saanpahan uuden yrityksen tuolle väylälle myöhemmin.
Kasi on todella mukava ja samalla haastava väylä. Ylämäkeen mennään ja kännös oikealle on poikkeuksellisen raju. Linja on selkeä, mutta vaatii kuitenkin aavistuksen osaamista. Forella pelaavat ne jotka osaavat ja pystyvät – minä heitän rystyä. Tämä Tuskasoturi paiskaa bäkkärillä Axiom Discin Paradoxin ilmaan ja kiekkohen lentää kuin forella pelaisi. ”Tää kiekko on selainen mikä pitäis löytyä jokaisen pelaajan bägistä” tai korjataan vähän ”aloittelevan pelaajan bägistä”. Oma kaunokainen on nostolla ja birkku maistuu aina!
VÄYLÄ 9
Edellisen väylän mukaisesti nyt mennään kapeilla metsäväylillä, mutta tällä kertaa täysin suoraan. Tämä on niitä heittoja jotka voisin itselleni laittaa kategortiaan ”osaa vähän” eli suora heitto, jolla ei ole mittaa kuin maksimissaan se 80 metriä. Vielä kun matkaa taitetaan aavistuksen alamäkeen niin midaria isompaa ei ole tarvetta kaivaa repusta esiin. Jälleen kerran onnistun tässä heitossa ja voin vain ihailla kun kiekko leijailee maagisesti ilmassa kuin Aladinin taikamatta ja kuljettaa kiekon korin juureen – ”Onpa vaikee peli”.
Käytävä on kapea ja vaikka siitä vielä pääsikin läpi on korin ympäristössä tarjolla melkoinen määrä esiin noussutta kivipintaista maa-ainesta, jonka ansiosta muovi saattaa ottaa osumaa ja kuljetuttaa itseään aivan uusille sijainneille kuin miltä lopputulos heittopaikalta saattoikaan näyttää. Suomeksi siis ole valmis etsimään kiekkoasi muualtakin kuin sieltä mihin luulit sen pudonneen.
VÄYLÄ 10
Birkkujunan jälkeen siirrytään ulkoiluttamaan mieltä ja kiekkoja aavistuksen avoimemmalle alueelle mäen rinteen alle. Ysi kiertää mukavasti siis takaisin lähtöruutuun eli mahdollisuus paeta jo tässä vaioheessa on läsnä jos olo siltä tuntuu. Samaan aikaan kun kaivan luottoratsuani bägistä alkaa tuulen vire heräilemään ja alkaa muuttumaan aavistuksen aggressiivisempaan suntaan ja ruohikossa suhisee pahaenteisesti. Saan jälleen kokea miten vahva elementti mieli onkaan sillä ajatus siitä etten koskaan pääsisi tuonne ylös asti hiipii melko noepasti esiin ja kun jotain on päättänyt nin helpostihan siitä tulee sitten pidettyä kiinni. Vastatuuleen paiskattu nokkakulma pystyssä lähtenyt draiveri vaappuu huolestuttavan näköisesti keskelle korkeimpia vihreiden elementtien joukkoa.
Kiitoksen sana menee kaikille niille vapaaehtoisille koirien ja pyörien kanssa ulkoliikkuneille, jotka osallistuivat tunnesiteeltään korvaamattoman arvokkaan kiekon metsästykseen. ”Siinä yhteisen asian edessä taisteltiin läpi lajirajojen”. Lopulta kaunokainen asettui jälleen vahvoille käsivarsilleni ja kuin kostoksi kaikesta kokemasta paiskasin tähän vielä bogin lapulle kuin osoittaakseni kiitosta melkein kadotetulle ystävälleni. Tälle väylälle boksu on Tuskasoturin par.
VÄYLÄ 12
Koska väylälle 11 tuli heitettyä yksi kauden parhaista fore -heitoista, vaikken kämmentä pelaakkaan ja napattua par korttiin on odotukset tälle seuraavalle maltiilisen postiiivset. Jo kertaalleen avattu väylä saa uuden mahdollisuuden ja tällä kertaa ajatus sijoittamisesta tuonne keskelle baanaa saa vahvistuksen. Pelikirjana kolmella korille saa mielen rauhaliseksi ja tuntuu kuin olisi uudesti syntynyt. Muut heittueen sankarit painavat ylämäkeen nousevaa vyälää vasemmalta oikealle ja takaisin. ”Hirveästi tulee lisää matkaa noille muille”
Kori on piilotettu vielä loppuun mukavasti väylän oikeaan reunaan, mutta järkevän pelisuunnitelman johdosta par tuntuu kuin onnistumiselta. Muiden huutaessa lukuja kahdeksan ja kymmenen välistä.
VÄYLÄ 14
Radan inhokkiväylä tuli kokeiltua sitten väylän 13 muodossa. Joku valopää oli ajatellut että se on par 3 kun heitetään ylämäkeen yhteensä 134 metriä, josta viimeiset kolmekymmentä mennään vielä kuin pystysuoraa seinää pitkin ylös. Tämä Tuskasoturi ottaa tähän lumiukon, joka mukavasti viilentää muutenkin niin hililtynyttä mieltä.
Väylä 14 näyttää ainakin tiiltä katsottuna jo ihan erilaiselta – itseasiassa upealta. Aivan piikkisuoraan ensin sen noin 100 metriä ja sen jälkeen loivasti kääntäen oikealle koria kohti. Korkeuseroa ei ole nimeksikään. Edessä on tiukka valinta kumpaan metsään tällä kertaa kiekkoni sinkoutuu kun muovi irtoaa kädestä ja tällä kerttaa se painuu pienestä hyssestä ensin suoraksi muttei jaksa ihan flipata ja kääntää takaisin vasemmalla. Kiekko lepää kuitenkin kellaisessa paikassa mistä jatkon suorittaminen on jopa mahdollista. Par tähän on varmasti parasta mitä soturi voi itseltään odottaa.
VÄYLÄ 15
Ja sitten heti perään toinen samanlainen väylä. Ehkä vielä aavistuksen kireämpi kuin edellinen ja nyt mennään jopa alamäkeen. Kori on tuolla käytävän päässä ja enemmän ei suora voisi linja olla. Samat ajatukset hiipii mieleen kuin neljäntoista tiillä, mutta tällä kertaa vähän kevyempää kiekkoa käteen ja alivakautensa puolesta sieltä reunimmasta päästä eli Prodigy D4 AIR. Omaan tunne on kuin lähettäisi kiekon lähes pystysuorassa asennossa kädestä hyssekulmassa, mutta melko nopeasti se suoristaa itsesnä ja aloittaa maltiisen kääntymisen oikealle ja tuntuu pitävän pintansa aivan tuonne 100 metrin nurkille saakka. Sen pidemmälle ei tällä Tuskasoturin kädellä heitetä kuitenkaan.
Lähäriä jää jäljellä maltillinen matka, mutta puut vartioivat koria varsin mallikkaasti joten korin jalkaan vasten heitetty kiekko vaatii taidon lisäksi aavistuksen tuuria. Niin tälläkin kertaa. Tälle väylälle kolme heittoa ja jälleen yksi lukema pois kortista.
VÄYLÄ 18
Radan päättävälle väylälle tultaessa on takana kahden edellisen väylän parit, joten ajatus putken jatkamisesta tuntuu hyvältä. Varsinkin väylän 17 par tuntui ihan onnistumiselta kun tuli paiskattua ylivakaata midaria aivan liian jyrkässä hyssekulmassa metsän yläpuolelle ja huomattua, että kiekko ei lennä pystyasennossa tällä räpylällä kovinkaan kauas.
Näkymä 18 väylän matolta on kaunis. Kuten aina kun heitetään alaspäin ja on mahdolisuus saada kiekko liitämään ja pitkälle. Matkaa on toki mittarillakin otettuna hyvin, mutta alamäki telee tästä soturinkin kädelle täysin mahdollisen suorittaa onnistuneesti. Tuuli pyörii ympärilä ja aivan tarkkaa varmuutta sen suunnasta tai nopeudesta ei saada aikaiseksi. ”Mutulla mennään”. MUsta TUntuu on toiminut ennenkin ja toimii myös nyt. Varmistan hyvän mielen valitsemalla vanhan Poridgy P Model S , joka on roikkunut bägissä mukana niin kauan kuin muistan. Se on siis siksi mukana, että sen voi heittää aina kun on fiiilis ”mitä jos kiekko häviää”. Nyt tuota kiekkoa on pidetty muakana vimeiset 13 kuukautta ja edelleen sen pinkin sävuinen kansi muistuttaa olemassaolostaan.
Pikku hysseen lähetty kulunut kiekko ottaa tuulta alleen ja lähtee litämään. Ja tällä kertaa liitääkin sitten niin helvetisti. Lopulta kiekko löytyy 42 metrin päästä korista sen takaa. ”Olisikohan tämä uusi putteriheittoennätys allekirjoittaneelle”. Seuraavaksi kiekko vain korin alle ja nostopar pois.
Korkeakangas on monipuolinen ja haastavakin kokonaisuus. Mukana on väyliä joista Tuskasoturikin voi sanoa nauttivansa ja vastaavasti myös niitä kokemuksia missä väylän ihannetuloksen saattaminen lopputulokseksi vaatii ihan onnistumistakin. Tarjolla on niin avointa heittämistä kuin kapeaa metsäpilliä. On ylä – ja alamäkiväyliä ja heittoja saa viljellä melkoisella kavalkadilla mikäli mielii onnistumisia birkkujen muodossa poimia.
Heittoalustat on hyvässä kunnossa ja muutenkin yleisilme on siisti – toki jäljistä näkee että rata on suosittu tai ainakin sitä on käytetty. Tällä radalla kuluneisuus väylien ja korin ympäristöjen osalta on positiivista kun kiekot löytyy hyvin ja nopeasti. Ja auttaahan muovin löytymistä varmasti myös se, että joku on ajanut nurmikentät sellaiseen pituuteen, että myös puolivaloilla liikkuva Tuskasoturi löytää kiekkonsa ilman suurempaa etsimistä. Kiitos sinulle Joku!
Rata soveltuu vähän kaikille sillä kokeneemmat voivat pommittaa melkoistakin lukemaa, mutta eivät ilmaiseksi ja vastaavasti Tuskasoturit voivat laskea montako kertaa saavat miinusta korttiin unohtaen parin plussapuolelle kääntyvät tulokset. Tämäkin kokonaisuus täytyy laittaa kohtaan ”tullaan uudestaan” kun matka seuraavan kerran tuo Valkeakoskelle tai sen lähiympäristöön.
TUSKASOTURIT 