HANKO

EXTRA tarkoittaa sitä, että joku yksityinen tai yritys on halunnut omalta osaltaan tarjota laajemman Frisbeekokemuksen suosikkiradastaan. Lahjonnan kohteena oleva Tuskasoturi tarjoaa näiden EXTRA ratojen osalta normaaleihin rataesittelyihin verrattuna:

  • Rataesittely kokonaisuudessaan väylä kerrallaan alusta loppuun
  • Laaja kattaus värivalokuvia väyliltä ja useista eri kohdista
  • Tekstit on tuotettu myös äänikirjamuotoon eli niistä on mahdollisuus nauttia myös kuunnellen

Jos mielessäsi on joku rata, joka ansaitsee mielestäsi erityismaininnan ja laajemman esittelyn niin ajatukset voi toimittaa suoraan Tuskasotureille numeroon:

WhatsApp tai soittaen 044 932 8621

Maksuvälineenä käy lähes kaikki ehjä tavara tai vaikkapa se, että yritys maksaa oman alueen junioreiden osallistumismaksuja kesän kilpailuihin tai ojentaa auttavan käden sille, että Frisbeegolfammattilaiset antavat opetusta halukkaille lajiin tutustujille tai lajissa eteenpäin pyrkiville. Kaikki ajatukset ovat tervetulleita ja hulluimmat ideat varmaankin toteutetaan.

EXTRAN voi tilata suosikkiradalleen yrityksen tai yksityisen henkilön nimeä kantaen, nimettömänä tai nimimerkillä.


Voit myös halutessasi kuunnella tekstin äänikirjana


Radalla 2022

Tammisaaren kohdalla huomaan laittavani musiikkia edelleen kovemmalle. Sormet tapailee rattia vasten tahtia ja suu vääntelehtii äännellen Yölinnun kertoessa tarinaa taustalla TeeVeen kokoisesta haitarista. Aurinko paistaa kirkkaasti ja kuumasti vain muutaman pilven yrittäessä säännöstellä valon määrää taivaalta ja oma olo on enemmän kuin hyvä. Tällä kertaa Hankoon suuntautuva retki ei sisällä köysien kiristelyä Regatassa huutaen väärin perustein styyraa, ei karkuun juoksemista Kasnäsin ja Tullisaaren välillä pelimerkit taskussa tai Padelin sukulaispelin ympärille tarkoitettuun tapahtumaan osallistumista Casinon rannassa. Olen tällä kertaa ihan oikeasti urheilemassa.

Olen matkalla yhdelle Etelä-Suomen hienoimmista paikoista. Kohteena on siis Hanko ja Lillmärssan. Osittain meren rantaan ja välillä sen päällekin rakennettu ratakokonaisuus on parhaimmillaan kesäisenä tuulettomana päivänä missä auringon valo tuo paistaessaan vielä loistavan lisän mahtavalle rispiikokemukselle. Tarjolla on yhteensä 18+18+6 väylää joten heitettävää riittää ja näistä vaihtoehdoista on tänään vallikoitunut kohteeksi Ahven, se helpoin näistä, joka ehkäpä kuitenkin sopii parhaiten Tuskasoturille. Tarjolla olisi toki myös Lohi -vaihtoehto, mutta aloitellaan nyt tällä kertaa ruokailu sieltä kevyemmästä päästä puntaria. Tarjolla on vielä näiden kahden radan lisäksi X-väylät joita on yhteensä kuusi kappaletta ja ne todellakin testaavat osaamista ja kanttia. Jos X -väyliä haluaa kokeilla niin matkaan on hyvä pakata mukaan ehkäpä muutama sellainen kiekko joiden uittaminen meren pohjaan ei aiheuta suurempaa tunteen purkausta suuntaan tai toiseen.

Ratakokonaisuus voi karttojen perusteella tuntua aavistuksen sekavaltakin kahden kalan osalta. Osa väylistä on kokonaan yhteisiä, osa heitetään samalta tiiltä eri korille, osa eri tiiltä samalle korille ja tietenkin löytyy niitä itsenäisiäkin väyliä. Tänä päivänä ihan toimiva konsepti, mutta ensi kertaa liikkuvalle aavistuksen työläämpi seurata jos haluaa ihan ohjekirjan mukaan heittää joka kerta oikealta tiipaikalta oikealle korille. Harrastemielessä ja lajista vain nauttivalle, ilman tuloskorttia pelaavalle, lienee ihan sama mistä sitä heittää ja minne. Tämä Tuskasoturi on kuitenkin tosissaan liikkeellä ja tulosta tekemässä.

Parkkipaikka löytyy hyvin ohjeita seuraamalla ja kiltisti ajelen peltiromun puiden suojaan lämppäkorin läheisyyteen missä muutkin näyttävät autojaan pitävän. Virallinen P-merkki ohjaa kuljetuslaitteet metsän siimekseen aavistuksen pidemmälle, mutta päätän jättää sen muiden käyttöön suosiolla. Heti autosta päästyäni huomaan, että tunnelma on jotenkin jännittynyt, mutta positiivisesti. Kaikesta huomaa, että frisbeegolfia täällä on pelattu eikä rata ole ensimmäistä päivää auki. Siellä täällä on muutama henkilö jotka tunnistan repuista lajiin sitoutuneiksi, mutta muuten arkinen aamupäivä tuntuu rauhalliselta ajankohdalta lähteä pelaamaan. Siirryn suoraan heittämään sen muutaman pakollisen putin ennen kierrosta ja huomaan joutuvani seurannan kohteeksi. Treenikori sijaitsee kuntoilulaitteiden vieressä ja samaan aikaan kun koitan keskittyä omaan tekemiseen osa alueen muista kuntoilijoista koittaa osoittaa oman kuntohuippunsa osumista juurikin tälle päivälle.


VÄYLÄ 1

Aavistuksen ylimielinen ja varma tunne rinnassa painelen kohti ykköstiin hyvin hoidettua mattoa ja tarkistan vielä, että kaikki paikalle ehtineet katsojatkin saavat osansa frisbeestaran saapumisesta paikalle. Valitsen kiekon nopeasti käteen ja aloitan useista tv -korteista hyväksi havaitun valmistautumisen. Ensin heittokättä liikutellaan epämääräisesti nykien kuin sairaskohtauksen saanut ja siihen perään hypitään heittoalustan takaosassa varpailla tapaillen maton pintaa. Ennen liikeelle lähtöä heittokäden sormiin puhallellaan vielä useaan kertaan ymmärtämättä miksi ja sitten kaikki onkin valmista rentoa suoritusta varten.

Sääli että tällä kertaa hyvin ladattu esitys saa ilmaisen uusinnan kun saan vastaanottaa informaatiota takaa toimintaani seuraavilta, että Ahvenelle tarkoittettu tii löytyy muutaman kymmenen metriä tietä eteenpäin – väyläinfot heittopaikoilla on kuulemma Lohi -leiskalle tarkoitettuja – ”Olisikin ollut tällä kertaa liiankin hyvä startti kierrokselle”. No lämmittely on nyt suoritettu myös pitempien heittojen osalta joten lyhyen puhalluksen jälkeen uusi valmistautuminen suoritukseen alkaa oikean kiekon valinnalla. Vakaa midari käteen, reilu ilma alle, kiekko hyssekulmaan ja kun muoviseos liikkuu ensin tietä pitkin seuraten, mutta ottaen suunnitellun reilun feidin loppuun niin heittäjä voi sanoa olevansa tyytyväinen suoritukseen. Se onko se ykkös-, kakkos- vai kolmosringissä jää nähtäväksi. Putilla kuitenkin.

Vaikka heittopituutta ei tarvitsekkaan sitä sataa metriä niin tuntuu, että tähän saa heittää kuitenkin enemmän kuin tuon ilmoitetun 69 metriä jotta korille asti pääsee. Hyssessä heitetty veto kun vaatii aina vähän lisää tehoja päästääkseen tavoiteltuun pituuteen joten birkkua varten se kasikymppinen kannattaa laittaa ilmoille. Tilaa on yllättävän paljon tulla korille kunhan linja osuu edes sinnepäin. Tälle Soturille kirjataan par korttiin kun epämääräisen puttiyrityksen jälkitunnelmissa saan nostettua kiekon korin alta sen pohjalle. Sekavassa mielentilassa siitä sitten kohti seuraavaa pettymystä.


VÄYLÄ 2

Kakkosväylälle saavuttaessa menee ensikertalainen helposti solmuun kun infoläpyskässä tiimaton vieressä on kuva teksteineen yli sataviisikymppisestä leiskautuksesta. Se on toisen radan eli Lohen kartta ja ohje missä heitetään nyt heitettävän korin yli tämän leiskan seuraavalle korille. Selkeää? No kun sen kerran on nähnyt niin siitä selviää jatkossa ilman ihmettelyä. Tässä ei tarvitse kuin heittää suoraan ja aavistuksen kivuta mäkeä pitkin ylös.

Kori näkyy suoraan edessä ja ilmainen vinkki menee tälle väylälle riittävän pitkän heiton suorittamiseksi. Osuma kallioon ei tunnetusti ole niitä pehmeimpiä ja kiekon luonnollinen tarve nousta pystyyn ja kieriä niin kauas kuin mahdollista on liian usein läsnä. Luottoratsu Prodigy M Model S käteen ja nauttimaan matkasta kuten tapoihin kuuluu.

Korilta kun katsoo niin kyllä tänne Tuskasoturi saa kuitenkin jo ihan heittää. Pelkällä putilla ei tänne ylös asti päästä. Kori on pienoisessa montussa ja sen ympäröivä kiviaines pysäyttää kiekon melko mukavasti joten jos heitto tulee korin juureen niin melko suurella todennäköisyydellä se on nostolla eikä pääse karkaamaan kauemmas. Niin tälläkin kertaa.


VÄYLÄ 3

Kakkosväylän korilta noustaan kallion pintaa pitkin aavistuksen ylöspäin ja asetutaan matolle ihailemaan kappaletta kauneinta Suomea. Edessä jossain kaukana meren sininen väri muistuttaa olemassaolostaan tarjoten tuulen mukana aavistuksen suolan makuista ilmavirtaa ja mäntypuiden reunustama kallion muoto pyytää heittäjää suorittamaan vakaalla kiekolla maltillisen heiton luottaen loppufeidiin. Soturi tekee ja suorittaa kun käsketään ja kiekon lentoradasta päätellen noudattaa vielä ohjeitakin esimerkillisesti.

Vasta korille päästyä tajuaa kuinka lähellä satama veneineen onkaan ja kuinka lähellä olikaan, että tuonne alas asti olisi kiekko juossut huonommalla skipillä. Tällä kertaa pituuden pelasti Tuskasoturin maltillinen käsi ja vahingossa aavistuksen nokka pystyssä heitetty suoritus. Toinen pörö putkeen! Kolmen väylän jälkeen onkin hyvä hetki pitää ensimmäinen tauko ja kaivaa repusta esiin Hangon keksit ja kaataa kupillinen kahvia. Muutama askel sivuun korilta, kalliolle istumaan ja nauttimaan.


VÄYLÄ 4

Nyt on nättiä! Suora alamäkiliidätys missä väylä kapenee koria kohtia tuoden puiden rungot yhä tiukemmin peliin. Alla on kaksi pirkkoa ja aavistuksen ylimieliseen suuntaan kulkenut mielentila. Tartun putteriin ja heitän aivan kuin se osasisi lentää itsestään. Ilman mitään varsinaista tehoa tai mitään muutakaan kiekkoa eteenpäin vievää voimaa saan seurata katseellani muovin räpistelyä muutaman kymmenen metriä eteenpäin ja vasemmalle rinteeseen. Ylpistyminen kolahtaa alas samaa vauhtia kuin keltainen neste oli päähän noussut. Ja hyvä niin.

Tästä korilta kun katsoo niin onhan tämä upea väylä! Tuohon kun saa kiekon oikeaan asentoon lähdössä niin koko matkan voi jännittää voisiko Holle soittaa ketjuja. Tarvitaan vain suora heitto ja joku joka osaa sellaisen suorittaa. Ehkä ensi kerralla.


VÄYLÄ 5

Bogi niskassa tallustan seuraavalle tiille ja murjotus vaihtuu innostuneeseen ilmeeseen heti kun huomaan, että nyt saa heittää kovaa! Sata metriä ja kori on tuolla jossain kaukana edessä. Käteen leveärimmistä, kyytipojaksi tutuksi tullut liika yritys ja normaalia voimakkaampi karjaisu perään. Kiekko lentää hetken suoraan ja siinä 70 metrin kohdalla ottaa tiukan kaarron vasemmalle ja sujahtaa jonnekin vihreän aineksen sekaan.

Portaita on onneksi laitettu tällä radalla tiukkoihin paikkoihin kiitettävästi ja Tuskasoturikin tuntee liikkumisen melko turvalliseksi vaappuen alamäkeen vaikka vaaran paikkoja on tarjolla varsinkin sateiden jälkeen kallioiden pinnoilla. Puurakenteiden kunnon saa seuraavana keväänä jälleen joku minua viisaampi katsoa, että ne kestävät jälleen seuraavan kauden.

Kiekko löytyy kävelytien kohdalta vasemmalta pienestä syvänteestä joen uoman pohjalta. Pelkoa ei aiheuta seuraava heitto vaan se, että samaan aikaan muutama kouluikään ehtinyt nuori ajaa pyörillä tietä pitkin jäätelöt käsissään. Tuolta heittopaikalta ei ollut näkymää siihen, että tässä kulkisi kävelytie väylän poikki. Niille jotka heittävät sen 100 metriä kevyesti niin en usko muiden ulkonaliikkujien olevan vaarassa, mutta Tuskasoturin heittäessä pienessä hyssekulmassa maata kohti syöksyvä kiekko, joka pään korkeudella viistää kävelytien kulkijoita, voi aiheuttaa jopa pysyviä vammoja pään alueelle.

En oikeasti edes tiedä miten tämä pitäisi heittää. Joko lyhyt lähäri avaukseksi ja siitä jatko siten, että näkee muut ulkonaliikkujat tai sitten helvetin kovaa ja korkealle suuntautuva heitto, joka putoaa vasta korin tasalla maahan. Jos itse liikkuisin tällä alueella ilman kiekkoja niin toivoisin, että enemmän innokkaat kuin älykkäät heittäjät valitsisivat tuon ensin mainitun vaihtoehdon.

Korin ympärillä on enemmän kuin kiitettävästi tilaa joten tänne voi tulla oikeastaan sitä linjaa pitkin mistä tykkää ja mikä omaan silmään parhaiten sopii. Oma valinta hysselähäriksi olisi muuten ollut hyvä, mutta jääminen kahdeksaan metriin tarkoittaa väkisinkin kahta puttia – tällä kertaa.


VÄYLÄ 6

Nyt on ensimmäinen kohta missä mennään eri paikoille heittämään. Siinä missä Lohi jatkaa peliä edellisen korin tasalta kävelytien varresta siirtyy Ahvenen seuraava tii metsän keskelle suoraan edellisen väylän suuntaisesti korin taakse samassa linjassa. Jos alkuosan radasta on päässyt ajoittain vähän helpommalla ja ennen kaikkea ei niin tarkalla tekemisellä niin viimeistään tällä väylällä on syytä etsiä tarkkuus mukaan. Puuta on edessä sen verran, että mahdollisuus 10 metrin etenemiseen kerralla on hyvinkin todennäköinen. Edessä ylitetään heitolla jälleen kävelytie, mutta näkyvyys sinne on riittävän hyvä turvallisuuden takaamiseksi.

Jos jostain syystä olet päässyt kävelytien yli eli olet välttänyt puiden tarjoamat mahdollisuudet niin viimeistään korin vieressä on pakko osua johonkin. Metallihäkkiä ympäröi puiden lisäksi kivet ja kallion pinta joten tänne ykkösellä pääseminen niin, että kiekko jäisi korin lähellä on Soturille vain kaukainen haave. Realistinen luku tälle väylälle on par ja sekin vaatii onnistumisia useamman.


Edellisen väylän bogey taskussa reippailen rantaa kohti ja viimeistään tässä vaiheessa on syytä vaihtaa se kestohymy naamalle. Aurinko paistaa ja edessä aukeaa aito suomalainen rantamaisema. Hiekka painuu heittokenkien reunoilta sisään tarjoten jalkapohjille ilmaista hierontaa. Vesirajan tuntumassa on murskatun kiven sekaan rakennettu kaksin kappalein heittopaikkoja. Ensimmäisellä korotetulla alustalla on kaksi iäkkäämpää rouvaa ottamassa aurinkoa ja heitä lähestyessä saan osakseni paheksuvia katseita. Ulkoasuni täytyy muistuttaa kantasuomalaisuudesta sillä toinen vaihtaa keskinäisen keskustelukielen minuun kohdistuessa suomeksi – ”tämä on varattu”. Totean sen olevan ihan hieno asia ja ilmoitan heittäväni tuolta toiselta heittopaikalta. Pahoittelen vielä loppuun auringonoton keskeytyksestä aiheuttamaani vaivaa ja toivotan ”lite bättre sommar” kuten meillä on tapana sanoa.


VÄYLÄ 7

Nyt on kiva ja mukavan helppo väylä. Ainoastaan heittoalustalle kasaantunut hiekka luo lisäelementin heittämiseen tarjoten aavistuksen liukkaamman pinnan mihin tämä kaikki sata ja plus kiloa on tottunut joten hyzeriksi tarkoitettu heitto lipeää kädestä suoraksi ja ottaa miehekkään skipin kallion pinnasta koria kohti pysähtyen lopulta korin alle metalliosuman saattelemana. Ilmekään ei värähdä kun paikalle rynnänneet pikkupojat kiljuvat kilpaa ”näitteks te, näitteks te” ja pidän pokkani siihen saakka kunnes nostobirkun saattelemana heilautan vielä kättäni alhaalla takana tapahtumia seuraaville uusille faneilleni. Kun saan kasvot käännettyä seuraavan väylän suuntaan on pakko myöntää, että nyt hymyilyttää normaalia enemmän.

Tuohon sen on täytynyt osua eli juuri ennen tuota kallion nousua korin edessä ja siitä sitten loikka melkein suoraan koriin ja lopulta vajaaseen metriin korin taakse. Helppoa.


VÄYLÄ 8

Tämä on väylä joka saattaa helposti jäädä väliin jos tarkkaavaisuus edellisen väylän böördin jälkeen ei ole riittävällä tasolla. Tiipadi sijaitsee edellisen väylän korilta katsottaessa vasemmalla ja alhaalla. Ennen tänne laskeutumista kannattaa käydä katsomassa tuolla kallion päällä omin silmin missä kori sijaitsee ja millainen heitto sinne pitäisi tehdä. Heittopaikalta ei näy kuin edessä majaa pitävä jyrkkä kallioseinä. Tässä saa heittää kiekkoa ihan tosissaan oikealle ja silti se tuntuu jäävän vajaaksi sivuttaissuunnassa. Jos jonnekin pitää tässä missata niin se on oikealle! Vasemmalle en suosittele kiekkoa heittämään sillä melkoisen jyrkkä alamäki kallion pintaa pitkin saattaa viedä kiekkosi sellaiseen paikkaan mistä sitä ei löydy vaikka kuinka luulet tietäväsi minne kiekko laskeutui. RIP Prodigy PA4 ja kiitos yhteisistä heitoista.

Kori sijaitsee vieläpä jonkinasteisen saarekkeen päällä ja korin viereen kiekkoa on vaikea saada jäämään. Par tähän on ihan ok tulos vaikka pituutta väylällä ei paljoa olekaan. Itse heitän re-tiin johdosta kolmannen jo tiiltä ja siitä kaksi puttia. Tuplabogi ja 56 metriä ei kuulosta onnistumiselta. Jos yhdellä kiekolla selviää ilman lostdisciä niin se riittää tavoitteeksi seuraavalle kerralle. On toisen virallisen tauon paikka ja se tehdään tottakai merimaisemaa ihaillen, keksejä syöden ja höyryävän kahvin lomassa yrittäen unohtaa väylän tapahtumat.


Tuossa väylän varressa vasemmalla puolella kallion päällä, kävellessä siis 8 tiiltä korille, on Lohi -layoutin väylä numero 7 mikä kannattaa käydä kurkkaamassa vaikkei sitä aikoisikaan heittää. Ajatus siitä, että täältä ylhäältä heitetään tuonne alas meren yli on varsin kiehtova. Vedessä näkyy tyynellä säällä melkoinen määrä kiekkoja joita innokkaat nuoremman sukupolven edustajat näyttävät olevan kalastamassa. Kilohinta noilla kaloilla on varmasti kohdillaan.


VÄYLÄ 9

Nyt taakse jää meri ja sen tarjoamat maisemat kun askeleet otetaan kohti sisämaata. Polkua pitkin jokunen askel ja saapuminen väylälle 9 on tosiasia. Jälleen ollaan heittämässä Lohi -leiskan kanssa samoilta alustoilta ja samaan koriin. Kooltaan isommat heittoalustat tuntuvat sopivan tälle Soturille paremmin ja huomaan heti olevani luottavaisempi omaan tekemiseen ja liikkumiseen heiton aikana.

Kulman taakse sukeltava väylä tarjoaa tällä kertaa harvinaisen onnistumisen ja kiekko löytyy pitkältä putilta. Totuuden nimissä on pakko sanoa, että tuonne mutkan taakse ei näe tiiltä joten vain arvailujen varassa on se miten muoviseos on osumien kautta kimpoillut nykyiselle sijainnilleen. Otetaan vastaan kuitenkin.

Lopun ränni on pitkä, mutta suora ja onnistuminen tällä väylällä korille saakka vaatii muutakin kuin Tuskasoturin onnen potkut puiden rungoista. Aluskasvillisuus loistaa poissaolollaan ja kiekot on tälläkin väylällä helppo löytää vaikkei aivan väylän keskilinjaa pitkin tulisikaan korille. Par on hyvä tälle väylälle ja tyytyväinen miehenraato raahautuu seuraavalle.


VÄYLÄ 10

Heittoalusta on kävelytiehen integroitu ja innokkaat muut liikkujat pakottavat tämän urheilevan nuoren miehen pitämään pientä taukoa heittämisestä. Kun viimeisetkin marjat on poimittu heittolinjalta on Soturin vuoro astua esiin. Väylä kulkee ensin tietä pitkin eteenpäin ja kääntyy sitten vasemmalle puukujalle jonka päässä odottaa korotettu kori. Pelikirjaa miettiessä on pakko suosiolla jakaa tämä väylä kahteen heittoon. Ensin tuonne kulmaan matala repäisy ja perään ”toivotaan, toivotaan” -heitto puiden välistä korille.

Kun kolmannella heitolla on päässyt tuohon kävelytien ja tämän puukujan kulmaan ja neljäs heitto osuu ensimmäiseen puuhun niin voi sanoa, että tätä väylää ei ole suoritettu parhaalla mahdollisella tavalla. Seiska on tupla jos sen tekee par vitosella. Tälle väylälle se merkitään kohtaan ”joku muu tulos”.


VÄYLÄ 11

Sitten jalkaa toisen eteen ja tietä pitkin se sata metriä eteenpäin kun saavutaan par neloselle. Kapea ränni joka taittaa ensin oikealle sen 90 asetta ja sitten nousee lopussa korkealle kallion päälle. Birkulle päästäkseen tarvitaan kaksi varsin onnistunutta heittoa. Mandoa ei ole laitettu tai ainakaan tämä Tuskasoturi ei sitä huomannut, joten epätoivoinen yritys irtoaa kädestä ja kiekko syöksyy puiden sekaan oikealle yrittäen löytää jonkinsorttista tietä edistäen matkantekoa.

Epätoivoisesta ilmeestä voi vain arvailla millä todennäköisyydellä kiekko onnistui uiskennella tuolta kaiken läpi. Läpi se ei mene – tai tavallaan menee. Osumat kolmeen puuhun juuri oikeassa kulmassa siten, että kiekon lento jatkaa matkaansa takaa sen, että seuraavaa heittoa saadaan suorittaa jo koria kohti. Kuitenkin matkaa jää tälle rimpulakädelle sen verran, että tyydyn pelaamaan vain kahdella korille ja nosto par pois. Seuraavalla kerralla pelikirja voisi mennä niinkin, että heittää kolme kertaa putterilla. Avaus niin, että toinen heitto lähtee kulmasta kohti kallion edustaa ja siitä kolmannella korille. Varmaankin enemmän pelattavissa oleva vaihtoehto ja kuitenkin oletettavasti sama tulos, mutta todennäköisemmin onnistuen.


VÄYLÄ 12

Jos edellinen väylä näytti hankalalta jo tiiltä niin tälle tultaessa ei voi kuin uskoa pystyvänsä birkuttamaan tämän väylän. Kaukaa katsottuna kaikki on hyvin ja helppoa. Eli ei muuta kuin joku putterin tynkä käteen ja rivakka riuhtaisu ja ihmettelemään miten liian ylimielinen heitto laskeutuu aivan liian aikaisin ja jättää putille mittaa vähän turhan paljon.

Korin ympärillä on matalat suoja-aidat jarruttelemassa pitkäksi pyrkiviä kiekkoja joten jatkossa tähän heitetään sitä aavistuksen jopa ylipitkää heittoa. Nyt väärästä suunnasta tehty putti kohti tyhjyyttä ja takana majailevaa pudotusta takaa sen, että epävarman Soturin kiekko jää käteen kiinni ja ohittaa korin koskematta siihen lainkaan. Muoviseos makaa tuolla pitkällä alhaalla ja hakureissun tuloksena on korin alle sijoitettu putin kaltainen heitto, jonka jälkeen nostellaan bogia korttiin. Hävettää.


Nyt on saavuttu takaisin lämppäkorin luokse ja ajatus siitä, että missä mahtaa seuraava kori sijaita saa otteen otsalohkossa. ”Tänne alueelle tuonut asfalttitie tulee ylittää ja jatkaa siitä kävelytietä sen 150 plus metriä eteenpäin”. Näin meitä neuvoo ystävällinen herrasmies, joka selkeästi on enemmän ulkoiluttamassa itseään kuin koiraansa.


VÄYLÄ 13

Väylä kolmetoista ja taas on mietinnän paikka, että mitä heitetään ja minne. Lohi menee tuonne kallion päälle ja pitkälle vasemmalle, mutta me Ahvenet jäädään tuohon ensimmäiselle korille heti kallion päälle aavistus oikealle. Matkaa korille on sen verran, että tämä Soturi nakkaa kiekon vain kallion eteen ja siitä jatkaa seuraavan korin juureen. Paria parempaa ei tämä Soturi tuskin ole tähän ottamassa – ei nyt eikä tulevaisuudessakaan.

Sen verran on heitettävää jos tänne ylös asti meinaa kiekon ykkösellä saada, että off-seasonin saliohjelmaan pitää lisätä muutama palikka lisää seuraavalle talvelle. Siltikään en jaksa edes itse uskoa, että tuollainen heitto voisi olla mahdollinen suorittaa näillä käsillä vaikka kuinka treenaisi.


VÄYLÄ 14

Nyt en tykkää. Heitetään sokkona tuonne jonnekin ja voi vain arvailla missä kori mahtaa sijaita. Onneksi edessä Lohi leiskaa kiertävä kaksikko osuu samalle tiille ja heiltä saadun infon perusteella on edes teoreettinen mahdollisuus saada kiekko oikeaan suuntaan. Kori sijaitsee kuuleman mukaan lähes kiinni kalliossa ja väylä kaartaa todella voimakkaasti oikealle. No teen työtä käskettyä ja omasta mielestäni todella reipas liito saattelee kiekon tuonne kulman taakse ja olen varma, että nyt ollaan lähellä.

Lähellä on varsin laaja käsite. Riippuu keneltä kysyy. Kiekko löytyy kyllä mutta matkaa on vielä. Koria ympäröi suojamuuri kivistä ja tuntuu jotenkin hassulta heittää putteri tuonne koloon ja käydä nostamassa se sieltä sitten ketjuihin. Tunnelma on tällä väylällä varsin erilainen kuin muualla kun kivenlohkareet ja terävät kallion kielekkeet valtaavat maisemaa. Tuntuu kuin olisi itse mukana jossain konsolipelissä.


VÄYLÄ 15

Edelliseltä väylältä poistutaan polun kautta vain joitakin kymmeniä metrejä ja yhtäkkiä tunnelma muuttuu kuin satukirjassa. Äsken lohikäärmeen kanssa pelattu peli tulivuorten ja laavakivien seassa muuttuu Teletappien iloiseen kiljuntaan. Saavutaan ruohokentälle, joka näyttää olevan hyvin hoidettu. Heittää saa sydämensä kyllyydestä ja sen tämä Soturi tekeekin. Käteen sijoitettu MVP Wave lähtee jostain syystä poikkeuksellisen suoraan ja helposti – ”Ei satu mihinkään heittäessä!”. Muovi ottaa ilmaa alleen ja saattelee kiekon todella kauas. Itsekin oikein pelästyn, että mitä täällä tapahtuu.

Kori on aavistuksen piilossa, mutta kuitenkin helposti saavutettavissa. Oma räpiköinti tiiltä jäi juuri siihen kympin ringin reunalle ja börö yritys tällä kertaa jää alapantaan. Kuitenkin yksi onnistunut heitto tälle päivälle.


VÄYLÄ 16

Seuraava tii löytyy edellisen korin vierestä ja lähdetään heittämään takaisin sivistyksen suuntaan. Kalliolla on keltapantainen ystävä sen oikeassa reunassa ja sinne olisi tällä kertaa tarkoitus kohdistaa osuma. Ratakartta heittopaikalla taitaa ohjata toiselle leiskalle – kauempana kallion takana on sitten Lohikori odottamassa syöjäänsä. Tähän olisi tarkoitus laittaa sitten sellainen Tuskasoturin bravuuriheitto eli pienessä antsassa alivakaalla kiekolla sellainen veto, että korilla ihmetellään mistä tuo mahtoi tuohon ilmestyä.

Tälle korille on tilaa tulla ja oman mieltymyksen mukaan kannattaa valita sellainen linja mikä omaan silmään osuu parhaiten. Oikeaa tai väärää tapaa ei ole. Onnistuminen mitataan etäisyysmittarilla korista tai kuten tässä tapauksessa viivottimella.


VÄYLÄ 17

Tässä voi tai oikeastaan pitää onnistua. Väylä on suora ja tippuu vielä lopussa reilusta alas eli mitään taikatemppua ei Tuskasoturinkaan tarvitse esittää. Väylädraiveri kuitenkin esiin varmistamaan riittävä pituus ja käteen sellainen jäykkyys, että puristusvoiman voi mitata hampaiden kirskunnasta. Kiekko lähtee kyllä eteenpäin, mutta aavistuksen liian matalana ja ottaa kalliosta matkallaan kahteen kertaan erinäköiset loikat. Oletan että kiekko löytyy kuitenkin helposti vaikka lentorata hurjalta näyttikin.

Väylän loppua kohti askeltaessa se laskee alaspäin ja kiekon pitäisi tulla näkyviin n-y -t NYT. Kuitenkaan silmiin ei osu mitään heitettäväksi kelpaavaa. Alkaa todellinen aarteen etsintä ja varttitunnin kestänyt kiroilu aiheuttaa pulssin noustessa väkisinkin, jos ei nyt pysyviä, niin ainakin hetkellistä haittaa terveydelle. Lopulta kiekko löytyy kolosta minne se oli kääntynyt pystyasentoon kallion pintaan vasten.

Korotettu kori on ylvään näköinen ja pitää huolen että harrastelija saa ykkösringissäkin vielä aika tosissaan tehdä töitä jos meinaa yhdellä putilla selvitä. Sekoilun jälkeen par tähän on ihan siedettävä tulos.


VÄYLÄ 18

Ja kun viimeistä viedään niin viedään sitten kunnolla. Lataan draiviin kaiken sen energian ja voiman mitä ikinä pystyn tuottamaan. Kiekko ei näistä toimenpiteistä kuitenkaan varsinaisesti kiihdytä ja kun voima tarkoittaa Tuskasoturille puristusta niin oleellinen, kiekkoa eteenpäin vievä nopeus rentouden kautta, jää jälleen toteutumatta. Sellaiset 80 metriä tuo muovi roikkuu ilmassa ja laskeutuu karseassa hyssekulmassa maahan pystyyn kuin voihkaisten ääneen – ”Voi, voi”.

Kolmen arviolta reilu kymmen vuotiaan pojan ryhmä on seurannut toimintaani aavistuksen huvittuneena, mutta kyselevät kohteliaasti kauanko setä on pelannut ja miksi setä pelaa. Ensimmäiseen en kehdannut vastata rehellisesti vaan valehtelin aloittaneeni tämän kauden alussa johon sain rohkaisevat kommentit ”siltähän se näyttää , mutta kun muutaman vuoden pelaat niin varmasti alkaa jo sujua”. Miettiessäni vuosien määrää lajin parissa päätän olla vastaamatta toiseen kysymyksen lainkaan.

Pojat kysyvät jos voisivat heittää samaan aikaan väylän loppuun ja sehän sopii hyvin. Vuorotellen nuorukaiset paiskaavat kiekot liikkeelle ja heistä yksi selkeästi aikaisemmin pituuskasvun aloittanut nuorimies paiskaa kiekon n 130 metrin kohdille muiden jäädessä siihen 105-110 metrin paaluille. Aavistuksen nöyryytetty tuntemus rinnassa päätän kiekko etsiessäni, että tähän omaan heittämiseen on saatava muutos – ”Auttakaa!”

Kolmannella heitolla lähestyn jo koria uhkaavasti, mutta outtikut takaavat sen, että paria ei päästä tällä väylällä juhlimaan. Vihaisena paiskattu bogiputti heitetään tietenkin yläpantaan ja tuplabogi tuntuu pahalta. Nuoriso-osastossa birkut mieheen ei aiheuta suurempia tuntemuksia tai muuta huomioitavaa. Sen pojat sanovat että menevät takaisin 18 väylän alkuun haastamaan seuraavan sedän kilpailuun. Jep Jep.


Viimeisen heittosuorituksen jälkeen on vain muutama askelta takaisin lähtöruutuun. Juuri mukavasti sen verran, että pahimmat pettymykset saa karistelua pois niskasta. Bägi painaa tällä kertaa poikkeuksellisen paljon selässä kun saan raahattuani itseni ja itsetuntoni takaisin autolle. Lohi jää tällä kertaa pelaamatta kun starttaan auton keulan kohti pääkaupunkia ja päätän hukuttaa hetkellisen pahan olon miettien miltä Mokkiksen pyttipannun ranskalaisten päälle kaadettu juusto voisikaan maistua.


Hanko on kuulunut ja kuuluu edelleen vahvasti omaan kesään. Jatkossa tätä hahmoa saatetaan nähdä vain useammin näissä maisemissa Itämeren Portin sijaan. Ratakokonaisuus on omasta mielestä yksi etelä-suomen hienoimmista ja päivän kunnon mukaan voi joko haastaa itseään vähän, vähän enemmän tai sitten kunnolla riippuen mitkä kombinaatiot väylistä pelaa.

Vaikka korit ja heittoalustat ovatkin jo aavistuksen kuluneet ei niiden taakse tarvitse yhtäkään epäonnistumista laittaa. Monipuolisuus sanana kuvastaa rataa varmaan parhaiten kun tarjolla on hyvin erityyppisiä heittoja, on korkeuseroja ja eri liukkaudella varustettuja griinejä. Heiton pituus ei aina määrity tiillä ilmoitettuun lukuun vaan siihen miten väylää osaa lukea. Se tekee varmaankin radasta juuri niin kiinnostavan ja omalla tavallaan haastavan myös Tuskasoturille. Tarkkana saa radalla olla kuitenkin muiden ulkonaliikkujien suhteen, mutta se ei ole mitään uutta auringon alla – muistutuksena vain kaikille. Toinen huomio liittyy opasteisiin ja liikkumisen helppouteen radalla. Aina voisi ensikertalaisen mielestä olla enemmän apuja nuolien ja kylttien muodossa, mutta ainakaan väyläopasteiden puute ei liiammin haittaa kunhan pitää ratakartan esillä vaikkapa puhelimen näytöllä helposti saatavilla.

Ahven sopii hyvin myös lajiin tutustujille joille haluaa tarjota mahdollisuuden kokeilla muutakin heittämistä kuin perinteistä nurmikenttää. Tuskasoturilla on mahdollisuus saada useitakin onnistumisia birkkujen muodossa ja taas vastaavasti muutamilla väylillä saa olla enemmän kuin tyytyväinen pariin. Yhteenvetona Ahven on mukava ja selkeä kokonaisuus joka tarjoaa monipuolisesti elämyksiä frisbeegolfin parissa.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: