HAVERINEN SUOMUSSALMI

Raatteen portin kautta tehty aamuinen tutustumismatka antaa aavistuksen erilaisen lähtökohdan kierrokselle kun alkulämmittely tuleekin suoritettua lähinnä ajatuksista huolta pitävillä lihaksilla eikä muulle fyysiselle toiminnalle oikein tunnu löytyvän tilaa. Jumppanauha kädessä pyörittelen kuitenkin suurimpia kolhuja auki kauniin järvimaiseman kiitäessä ikkunoiden ohi. Huutelen kuljettajalle muistutuksia vielä ohjeiden seuraamisesta edellisen radan sekoilun johdosta.

Päätieltä kääntyessä suupielet vääntyvät jälleen hymyn suuntaan. Tarjolla on mäntypuita ja hiekkamaata. Tuskasoturi tykkää! Lyhyen hiekkatien jälkeen tullaan suurikokoiselle parkkialueelle ja kulkupelin voi halutessaan jättää aivan infotaulun viereen ja pelko ylirasitustilasta ei pääse yllättämään myöskään kierroksen aloittamisen suhteen sillä samassa kasassa sijaitsee myös kauniin näköinen ykköstii.


VÄYLÄ 1

Avaran sylin vaskikellot soivat edelleen päässäni kun syöksyn omaan taisteluuni ykköstiille varmana siitä, että nyt taistellaan viimeiseen hengenvetoon saakka. Tuo uho ja ajatus kulkee mukana aina kolmanteen puunrunkoon saakka. Kuin kaatunut sotilas tuo luottokiekkoni vaappuu puunrunkoa pitkin alas ottaen selkeästi aavistuksen isompaa osumaa kylkeensä kuin normaalisti jääden lepäämään auringon paisteeseen kuin ansaitulle lepohetkelle. Tämä on monelle varmasti fore-väylä, mutta Tuskasoturille antsa-yritys.


VÄYLÄ 2

Kakkosväylän kuumotus alkaa leppoisasti tiipaikan vieressä olevan infotaulun kautta missä muistutellaan asiallisesti, että heittolinjasta katsottuna vasemmalta puolelta ei kiekkojen keräämistä suositella mikäli ampumaradan porukalla on harjoitukset käynnissä.

Mitäpä muutakaan heitossa voisi tapahtua kuin ottaa sen ainoan mahdollisen kimmokkeen ja syökseä kiekon suoja-aidaksi osoitetun köyden toiselle puolelle. Siinä sitä sitten ajatukset Raatteentien tapahtumista pyörivät mielessä kun tetsaan uudet housut piloille maata pitkin möngertäen pelastaakseni yhden kappaleen puristettua muovia. Paikalle eksynyt aavistuksen hölmistyneen näköinen, kasvojen ja käytöksen perusteella oleva eläkeikään ehtinyt, rouva kyselee mitähän se poika mahtaa oikein touhuta.


VÄYLÄ 4

Suurimman mietinnän aiheuttaa tälle väylälle ajatusleikki siitä kummalla heittäisin; midarilla vai putterilla. Jälleen lievästi sanoen aavistuksen pitkähkö väylä omaan lapaseen tarjoileekin tapahtumia sillä vasemmalla sijaitsevan outin ei pitänyt astua peliin. Ei ennen kuin kiekko otti 90 asteen kulmasta kiihtyvän kimmokkeen ja tarjoili tiivistyneen pulssin lisäksi myös ripauksen etsintäharjoituksia. Kun rannalta jatkettu heittosuorituskaan ei sekään kuulu niihin kesän parhaimpiin niin tuplabogi korttiin on enemmän kuin perusteltu tulos.


VÄYLÄ 8

Nyt on kiivetty väyliä pitkin ylöspäin ja ajatus alaspäin suuntautuvasta suorituksesta ottaa vallan. Ryntään mäen laelle ja seisahdan hetkeksi ihailemaan kasiväylän tarjoamaa maisemaa. Takana siintää veden pinta ja oikealla rantaviivaa käyskentelee porotokka auringon ottaessa hennosti osumaa niiden kiiltävään turkkiin. Alamäkeen heitettävä väylä tuntuu kaartavan voimakkaasti oikealle joten putterilla leikittelyä on jälleen tarjolla. Kori ei osu heti silmään, mutta tietä pitkinhän tuo heitto pitäisi tehdä kuten ratakartassa näytetään.

Heitto lähtee kuin oppikirjasta ja kääntää juuri mukavasti sen 70 metrin päähän heittäjästä. Näitä kun on muutama tullut heitettyä niin melko varma voin olla heiton onnistumisesta ja oletus korin juurella makaavasta kiekosta on enemmän kuin varman tuntuinen. Kompuroin alas jyrkkää hiekka- ja kivitien sekoitusta taittaen vain kertaalleen vasemman nilkkani pahannäköiesti. Tasaiselle päästyä kiekko kyllä löytyy, mutta koria ei.

Jossain vaiheessa tuntuu, että olenko menettänyt lopunkin kyvyn nähdä sillä metallihäkkiä ei tunnu löytyvän mistään. Ajatus siitä, että se olisi upotettu maahan tuntuu näin jälkikäteen aavistuksen hölmöltä kun pengoin sammaleen seasta mahdollisuutta korin löytymiselle. ”Olisihan se voinut vaikka teoriassa olla kaatunut”.

Käytän poskettoman paljon aikaa siihen, että kori löytyisi ja lopulta olen tullut siihen lopputulokseen, että paikalliset nuorethan ne on tietenkin varastaneet korin ja vieneet sen piilon jonnekin. Nappaan ratakartan auki näytölle katsoakseni missä päin mahtaa seuraava väylä sijaita kun huomaan jättäneeni suun auki. Väylä 8 näyttäisi kulkevan toiseen suuntaan. Siis mitä!

Kiipeän Tuskasoturin mittapuulla vuoren päälle ylös takaisin ja tartun kiinni väyläopasteeseen. Se tosiaan kiertyy mukavasti ympäri sen 180 astetta ja tarjoaa mahdollisuuden tarkastella väylää myös toiseen suuntaan. Kori ei ole suoraan näkyvissä, mutta lyhyen tarkkailen jälkeen sellainen kyllä löytyy puiden takaa piilosta.

Kiukku vaihtuu välittömästi äänekkääseen nauruun. Mahtava pränkki! Kuka se sitten ikinä on ollutkaan niin ehdottomasti kesän paras! Kiitoksena elämyksestä päätän lahjoittaa kiekon tälle henkilölle, joka on tuon oivaltanut tehdä. Tyhmää etelän poikaa goijattiin kuin apinaa kummeliaikoina. Laita isntassa yv tulemaan ja tiedot niin pistän postissa tulemaan kiekon!

Heitän heittoni aavistuksen sekavassa mielentilassa ja jatkaakseni perintöä käännän kyltin takaisin toiseen suuntaan ja kohdistan sen niin ettei ensikertalainen uskalla edes kyseenalaistaa etteikö heittosuuntana olisi takana näyttäytyvä veden pinta.


VÄYLÄ 10

Jyrkähköön ylämäkeen heitettävä väylä tarjoilee mahdollisuuden perusheitolla ottaa helpohko birkku. Näissä ylämäkiheitoissa on vain jotain mitä en ymmärrä. Ne tuntuu niin helvetin vaikeilta edelleen. Joku voisi toki sanoa, että kun rukkasta on riittävästi niin menee ne ylämäetkin ihan sujuvasti. Suoritan väylän loppuun kahden puuosuman jälkeen bogi niskassa ja olen vakuuttunut siitä, että tuloksen takana on vain tällä kertaa epäonnistunut kiekkovalinta.


VÄYLÄ 11

Yksi omista suosikeistani tällä radalla! Alamäkeen heitettävä liidätys puiden tiukassa vartioinnissa kääntäen aavistuksen oikealle. Mahtava laittaa MVP Uplink liikkeelle ja nauttia matkasta. Kiekko löytyy ykkösringistä ja varma pirkko vaihtuu vain ylimielisen putin johdosta harmitus-pariksi.


VÄYLÄ 12

Nyt siirrytään toiselle alueelle ja aluskasvillisuus nousee paremmin esiin tehden väylistä ainakin näköhavaintojen kautta aavistuksen kapeampia ja ahtaampia. Lyhyehkö par 4– tuntuu tiiltä katsottuna kaikkea muulta kuin helpolta ja riittävän pitkälle kulman taakse saatu heitto vaatii osaamisen lisäksi palan tuuria.

Se tuuri loppui sitten siihen mutkaan ja tästä on matkaa vielä mukavasti korille ja mikäpä se on mukavampaa heittää kuin pillisuoraa linjaa pitkin. Varman päälle heitettynä kolmella ollaan korilla ja par korttiin on Tuskasoturille ihan kelvollinen tulos ja jatkossa pelikirjakin tälle väylälle on valmis.


VÄYLÄ 15

Edellisen väylän par 4– sekoilun jälkeen on mukava heittää taas väliin neppailu. Sokkona mäen taakse heitettävä suoritus löytyy pakolliselta böördiputilta ja tällä kertaa Soturikaan ei voi epäonnistua. Huomaan edelleen olevani harmissani väylän 14 tapahtumista kun tuli kävelty sen lähes satametriä pitkäksi kohdasta mistä väylä, ainakin jälkikäteen katsottuna, tekee käännöksen vasemmalle. Poiketen muista täällä olevista väylistä ei tuossa ollut selkeää reittiä korille vaan pikemminkin se oli metsän läpi heittämistä. En valita vaan totean, ettei se oikein vain sovi tänne muuten niin selkeiden väylien joukkoon. Tai sitten oma sekoiluni on saanut vain jatkoa ja olen pelannut jälleen jotain olematonta baanaa pitkin.


VÄYLÄ 17

Näkymä on mahtava! Leveärimmistä siis käteen ja kaikki tehot taakse mitä löytyy. Heittolinjasta aavistuksen vasemmalla sijaitseva puu ottaa suurimman innon pois ja jatkoheitto meneekin enemmän ajatuksella ja suoritus tuottaa selkeästi pitemmän lentoradan kuin ensimmäinen yritelmä. Kahden heiton jälkeen ollaan jo edetty – ainakin eteenpäin.

Loivan mäen päältä väylä kaartaa todella kauniisti pitkästi oikealle missä kori sijaitsee käytävän päässä. Tähän ei voi kuin heittää onnistuneen heiton. Harvoin tykkään näin pitkistä väylistä , mutta tämän suunnittelu on enemmän kuin onnistunut ja tässä pääsee heittämään muutakin kuin vain suoraan ja kovaa.


VÄYLÄ 18

Edellisen väylä bogi niskassa saa kävellä muutaman metrin etsien viimeisen teloituspaikan olemassa olevaa sijaintia. Joku uskaltaa todeta ääneen, että nuolethan oli selkeästi piirretty tolppiin koko matkan ajan. Jo kolmas kerta tällä retkellä kun oma näköhavaintoihin perustuva tulkinta on jäänyt allekirjoittaneen osalta epäselväksi.

Radan päättävä väylä ei voisi olla oikeastaan mukavampi. Suora heitto ja antaa kiekon vain feidata korille. Se perus ”huntin hysse”. Tuskasoturin käsitys hyzeristä vaihtuu kiekon irrotushetkellä matalalentoiseksi lähes suoraksi lirvautukseksi mikä syöksyy kuin luoti väistellen jokaisen puun ja oksan päätyen lopulta korin viereen.

Hävetyksen määrä on melkoinen kun kävelen kiekolleni ottamaan nostopöröä. Päätän kilauttaa kiekon yläpantaan tarkoituksella ja ottaa parin korttiin. Joku häpy sentään pitää olla tässäkin lajissa.


Haverinen tarjoilee maastoltaan juurikin niin ihanan ja mahtavan kokemuksen kuin vain voi toivoa. Kiekot löytyy helposti ja matka etenee mukavaa vauhtia. Väylät ovat monipuolisia ja tarjoavat myös Tuskasoturille onnistumisen elämyksiä toki muistuttaen aina välillä, että matkaa täydelliseen kierrokseen on vielä melkoisesti.

Heittopaikat ovat hienossa kunnossa – samoin korit. Rata tarjoaa riittävän monipuolisesti eri heittoja ja väylien rytmitys on onnistunut hyvin. Välillä heitetään kovaa ja korkealle kun taas seuraava avaus saattaakin olla maltillinen sijoitus korin juureen. Rata menee heittämällä Tuskasoturin TOP -listojen kärkipäähän ja löytyy jatkossa aina pakollisena pysähdyspaikkana kun matka tästä ohi suuntautuu.


Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: