Kirkkonummen Volsin rataa kiertäneenä lähestyn pelonsekaisin tuntein uutta ratakokonaisuutta Kantvikin metsiin. Tuntuu olevan valloillaan trendi jonka mukaan radat muutetaan koko ajan entistä haastavimmiksi ja vaikeammiksi joten ajatus uudesta 9-väyläisestä saa kokeneen Tuskasoturin pakkaamaan mukaan reppuun muutaman niitäkin kiekkoja joiden olemassa olosta ei kierroksen jälkeen välttämättä ole takeita.
Käännän jonkin tyyppisen liikuntapuiston jälkeen vasemmalle mäkeä ylöspäin ja hidastan vauhtia. Mäen yläosassa on puuhun kiinnitetty kyltti Frisbeegolf, mutta parkkipaikan puute aavistuksen hämmentää. Hetkellisen etsinnän jälkeen läheisen koulun pihalta löytyy autoille tarkoitettu säilytyspaikka, mutta luulen sen olevan enemmän tarkoitettu juuri siellä asioiville ihmisille.
Omasta oppivelvollisuuden suorittamisesta on valehdellenkin kulunut aavistuksen liian pitkä aika, että siihen kehtaisi vedota, joten jostain pitäisi parempi paikka löytää. Käännän auton keulan takaisin päätielle ja hetken sekoilun jälkeen päätän jättää peltiratsuni liikuntapuistoa vastapäätä sijaitsevan Salen parkkipaikalle. Parkkikiekko ikkunassa tosin pitää huolen siitä, että tämänkertainen tutustuminen ei saa viedä enempää kuin 2 tuntia tai sitten kierrosmaksu nousee aavistuksen korkeammaksi.
Rata löytyy hetkellisen etsinnän jälkeen ja metsätien varressa olevan kyltti toivottaa tulokkaat tervetulleeksi sponsorilistauksen saattelemana. Kartta ei ole perinteinen Frisbeegolfkyltti, mutta tarvittavat tiedot kuitenkin löytyy ja pelonsekaisin tuntein hiivin ykkösväylän tiille.
VÄYLÄ 1
Tiimatto kiiltää vielä sen verran uutuuttaan, että tuntuu jopa rikolliselta asettaan likainen kengänpohja sitä vasten. Heittopaikat eivät ole pituudella pilattuja, mutta vastaavasti väylien pituudetkaan eivät huuda lentokenttähenkilökuntaa paikalle. Kaikesta huokuu positiivisella tavalla, että tämä on tehty lajin tutustujille, lapsille ja nuorille. Se on hyvä asia sillä näitä ratoja ei koskaan ole liikaa tarjolla!
Lajiin tutustujat opetetaan heti alkuun sekä heittämään että oppimaan sääntöjä. Tiukka tuplamando ohjaa heittämään suoraan ja ehkä aavistuksen oikealle kääntävästi, jotta mahdollinen holari olisi otetavissa. Liian tiukasti sisään heitetyt kiekot jäävät oikealla makaavan vanhan kuusen alaoksiin, joten varmasti on otettava, että birkku saadaan korttiin. heitän jonkinsorttisen putin ja heiton sekoituksen, joka leijailee ei niin tyylikkäästi korin tasalle. Putti onneksi osuu, joten birkku ensimmäiseltä väylältä avaa kierroksen kunnialla.
On upeaa päästä laittamaan kiekkoa Prodigyn uuteen kilpatason koriin. Tuntuu kuin joku magneetti vetäisi kiekkoja puoleensa. Korit on tukevasti pystyssä ja on asennettu normaalia alemmaksi mikä osoittaa hyvää pelisilmää siihen, että oletettavasti suurin osa radan käyttäjistä lienee juurikin vielä kasvuiässä olevia tulevaisuuden Seppo Pajuja ja Eveliina Salosia.
VÄYLÄ 2
Pilli väylä olisi tarjolla ja mitäpä sitä muuta tekemään kuin sijoittaa putteri suoraan korin juureen. Kiekolla on tilaa temmeltää griinillä eli kunhan pituus on kohdillaan niin vapaa birkkuputtilinja löytynee lähes joka suunnasta. Ratasuunnittelijalle iso hatun nosto sille, että väylän oikeaan laitaan on jätetty juuri hysselinjalle havupuun oksat blokkaamaan sieltä tehtävät heitot korille. Itse suosin suoria heittoja, joten nostoböördi tuntuu helpohkolta.
Korilta päin katsottuna linja ei voisi juuri suorempi olla. Joten suoraa kiekkoa käteen ja innokkaimmat kokeilevat tietenkin holaria. Korin takana on tilaa ottaa myös aavistuksen liian pitkälle heitetyt kiekot vastaan.
Eksymisen vaara ei pääse tällä radalla yllättämään sillä lyhyiden siirtymien lisäksi ohjaus on hoidettu järkevästi ja näkyvästi.
VÄYLÄ 3
Alamäkeen suoritettava suora heitto voi tuntua helpolta, mutta liian usein tämän tyyppiset tilanteet tulee viskattua pitkäksi. Toisaalta alamäkiheitto feidaa helposti jos nokkakulma on liian pystyssä, lentorata korkea tai muuten vauhti hiipuu matkalla joten riski liian lyhyestäkin suorituksesta on läsnä. Todellinen tatsiheitto on siis kyseessä ja pirkon jälkeen voi olla ihan tyytyväinen suoritukseen.
Korin eteen on jätetty kiviä pitämään huolen siitä, että aivan maata pitkin liukumalla ei tälle korille ole asiaa vaikka matalaa heittoa tähän suosittelenkin. Toki taitavat ja kokeneet pelaajat saattavat kaivaa Tiltin taskusta ja paiskaavat pommihyssen korin juureen. Tapoja kun on niin monia.
VÄYLÄ 4
Radan ihan ehdoton helmi. Pieneen alamäkeen heitettävä ja 90 astetta vasemmalle kääntävä väylä missä mandopuun kierto yhdistettynä ylhäällä olevien oksien tekemän suojan kanssa tekee tästä heitosta todella haastavan, mutta hyvällä tavalla.
Liian alas heitetyt kiekot jäävät helposti kierron jälkeen radan oikeaan laitaan jolloin birkkuputille jää mittaa helposti kakkosringin verran. Eli seiftaamalla saa puttipaikan, mutta yrittämällä pienestä gäpistä korkealta oksien välistä voi päästä suoraan mukille. Valitsen varmemman tavan heittää ja kiekko löytyykin viidentoista metrin päästä korista. Aavistuksen varovainen putti kolahtaa alapantaan ja par korttiin.
Korilta päin katsellessa voi vain ihmetellä millaiseen lentorataan kiekko parhaimmillaan pystyykin.
VÄYLÄ 5
Nyt noustaan väylän mukana muutaman metrin verran ylöspäin ja se tekee heitosta heti erilaisen. Vaikka matka korille ei olekaan pitkä saa heittoon ladata aavistuksen lisää voimaa, että kummun päälle pääsee. Nokkakulman kanssa pitää olla myös tarkkana, kun kiekko helposti lähtee vasemmalle. Putteri lentää jälleen mukavasti ja kahdesta metristä ei Tuskasoturikaan pistä enää ohi.
Kori on juuri ja juuri mäen päällä eli mieluummin heitto jopa aavistuksen pitkäksi kuin lyhyeksi ettei mahdolliset rollailut vie kiekkoa väärään suuntaan.
VÄYLÄ 6
Ensisilmäyksellä radan ehkäpä se vaikein väylä heittää varsinkin jos rystyllä koittaa suorittaa koko radan. Ratasuunnittelija on varmasti ajatellut, että tämä heitetään forella ja linja melkein pakottaakin näin tekemään. Rystyllä heitettäessä gäppi on varsin pieni ja huomaan kokevani ihan onnistumisen elämyksen kun kiekko liitää ensimmäisen puun ohi tosin vain pysähtyäkseen siihen seuraavaan. Alkaa sellainen jossittelu ja sadattelu, mitä ei jaksa edes itse kuunnella. Seuraava heitto varmasti metalliketjujen juureen ja vakava ilme kasvoilla kohti seuraavaa väylää.
Täältä kun katselee niin ensimmäinen väli on sen verran tiukka, että ilmatilan herrat voivat rohkeasti ja ihan perustellusti kokeilla jotain kaiken yli?
Polku kohti seiskaväylää johtaa kallion seinämän eteen ja ainakin allekirjoittanut suosittelee näitä eri reittivaihtoehtoja kokeilleena vasemmanpuoleista puurakenteilla tuettua kiipeilyseinämää. Toki nämä valinnat ovat aina, vanhan Brasilialaisen sananlaskunkin mukaan, ”makuasioita”. Kiipeämään joutuu kuitenkin ja oma arvaus liukkaille keleillä on se, että tässä kohtaa saa ainakin Tuskasoturi liikkua erityistä varovaisuutta noudattaen – oli se reitti sitten portaita tai kallion pintaa pitkin.
VÄYLÄ 7
Matka kuulostaa siltä, että tämän puttaa vaikka silmät kiinni koriin, mutta ratasuunnittelija on jälleen onnistunut työssään enemmän kuin hyvin. Kori on nostettu kummun päälle jolloin suoran heittolinjan eteen tulee juuri oikealla korkeudella roikkuva vaakasuoraan harittava männyn oksa valmiina poimimaan innokkaimmat muoviseokset haltuunsa. Oikealla ei ole hysselinjaa eikä myöskään vasemmalla ole tilaa heitolle ja oksan ali yrittäminen tuntuu, että heitto jää vajaaksi. Joten ainoaksi vaihtoehdoiksi jää heittää leijaileva lehti -tyyppien heitto pienessä antsakulmassa joka putoaa korin juureen. Tuttu heitto vuosien varrelta joten suoritus onnistuu lähes oppikirjatyyliin – tällä kertaa.
Uskallan lyödä vetoa, että tällä väylällä tullaan enemmän kuin kerran hakemaan kiekkoja puiden oksilta sillä juuri niin houkuttelevasti männyn oksat kutsuvat myös korin vieressä komeilevan puun toimesta.
Taaksepäin katsoessa tuntuu että tilaa olisi vaikka kuinka ja paljon tulla korille. Yksi vaihtoehto tälle väylälle on heittää se reilusti pitkäksi takana olevaa kallionseinämää vasten ja toivoa, että kiekko löytää tiensä törmäilyn jälkeen helpolta putilta.
VÄYLÄ 8
Mahtavan näköinen väylä! Alamäkeen ja feidi korille. Uskon, että tällä väylällä tullaan näkemään eniten HIO -suorituksia mitä some meille tulee tarjoilemaan videoiden muodossa. Aloittelijalle tyypillinen feidi, joka usein syntyy liian vakaan kiekon käytöstä tai kääntäen käden lähtönopeus ei riitä kiekon tarpeisiin, jolloin suunta on lähes poikkeuksetta korille. Itse tyydyn heittämään vain aavistuksen alaspäin ja anna kiekon tehdä työn ja nostelen birdien korttiin.
Heittolinjaan nähden vasemmalla olevat puut blokkaavat hyvin liian suorat suoritukset pois ja vaikka keskellä olevan väli tuntuukin suurehkolta niin puuosumiltakaan tuskin vältytään jos liian leveää linjaa on hakemassa.
VÄYLÄ 9
Olisikohan kuitenkin radan teknisin heitto? Forella varmasti tehtävissä helpostikin, mutta miten heittää mandopuun kiertävä heitto oikealle kääntäen alle 40 metrinen liidätys niin, että kulma säilyy ja niin ettei kiekko mene pahasti pitkäksi. Onneksi omalta osalta näitä on tullut metsissä scrämbläiltyä ihan riittävästi vuosien varrella, joten kiekko löytää itsensä kolmesta metristä.
Noston jälkeen huomaan, että olen saapunut ykkösväylän viereen ja lähtö uudelle kiessille on helpompaa kuin poistuminen radalta.
Itse tuli käytettyä vain putteria ja uusi Prodigy PA4 400 tuntuu todellakin istuvan heittäjän käteen hyvin ja helposti. Yhden kiekon ja yhden putterin rundiksi -7 on omaan taitotasoon nähden ihan ok suoritus, mutta perfect roundikin on tehtävissä kunhan nelosväylällä osuu siihen pienemäpään gäppiin ylhäällä oksien välistä.
Huomaan heittäneeni nyt neljä kierrosta joista kolmas ”yritetään holaria” -kierros oli ehkäpä se mieleenpainuvin. Yhtään ei vielä ole osunut kohdalleen kun ketjujen kilinää ei lasketa. Tämän tyyppiset radat ovat enemmän kuin tervetulleita kun samaan aikaan tuntuu, että kaikkia ratoja pidennetään ja vaikeutetaan. Tämän radan myötä lapsille ja uusille lajiin tutustujille annetaan mahdollisuus heittää ihan oikeaa rataa pitkin eikä ainoastaan pellolle asetettua koriyhdistelmää pitkin. Rata on monipuolinen kun se kiertää alamäkien kautta kiiveten lopuksi mäen päälle korkealle tarjoten heittoja aina 30 metristä sinne reiluun viiteenkymppiin. Lämmin suositus kaikille, jotka haluavat tutustuttaa jonkun uuden kaverin lajiin tai kokeneempana lajiharrastajana haluaa laittaa oman lähipelin kuntoon pelinomaisessa ympäristössä.
Koska kyseessä on uusi rata niin ehkä toivoisi näin alkuun ennen kuin väkimassat tallaavat väylät tasaisiksi, että aluskasvillisuutta olisi aavistuksen siistitty. Vaikuttaa niin ulkonäköön kuin liikkumisen helppouteen, mutta ennen kaikkea siihen, että kiekot löytyvät helposti ja nopeasti. Itse toivoo aina, että suurin osa ajasta menisi kiekkojen heittämiseen ja liikkumiseen. Varsinkin jos uudet tulokkaat yritetään saada innostumaan ja viihtymään lajin parissa.
Rata on kuuleman mukaan tehty hyvin pitkälti talkoovoimin sponsoreiden ja kunnan antaessa tulitukea hankintoihin. Näille hartiapankin johtajille kuin muillekin Suomessa ratoja ylläpitäville ja rakentaville vapaaehtoisille iso Kiitos jälleen kerran. Teidän ansiosta me Tuskasoturit voimme kuluttaa jalkojamme ja pahoittaa mieltämme Suomen luonnosta nauttien kiekkoa heittäen.
Päällimmäinen tunne radasta on positiivinen ja huomaan olevani harvinaisen hyvällä tuulella. Innostukseni hinta selviää vasta kuitenkin parkkipaikalle saavuttaessa, kun muistutus parkkiajan ylittämisestä komeilee tuulilasia vasten. Joku kehtaa vielä puhua, että Frisbeegolf on harrastuksena halpa! Kiekkojen hävittämistä ei tarvinnut kuitenkaan suorittaa joten siitä säästyneet rahat sijoitetaan siihen, että joku saa palkkansa siitä ,että puolityhjällä parkkipaikalla tuli oleiltua sen tunnin verran liian kauan. Siirrän Salesta suunnittelemani ostokset johonkin toiseen kertaan, sillä tuntuu että tältä päivältä hankinnat on tullut jo tehtyä.
SAAPUMINEN RADALLLE
TUSKASOTURIT 