ATRAIN

EXTRA tarkoittaa sitä, että joku yksityinen tai yritys on halunnut omalta osaltaan tarjota laajemman Frisbeekokemuksen suosikkiradastaan. Lahjonnan kohteena oleva Tuskasoturi tarjoaa näiden EXTRA ratojen osalta normaaleihin rataesittelyihin verrattuna:

• Rataesittely kokonaisuudessaan väylä kerrallaan alusta loppuun
• Laaja kattaus värivalokuvia väyliltä ja useista eri kohdista
• Tekstit on tuotettu myös äänikirjamuotoon eli niistä on mahdollisuus nauttia myös kuunnellen

Jos mielessäsi on joku rata, joka ansaitsee mielestäsi erityismaininnan ja laajemman esittelyn niin ajatukset voi toimittaa suoraan Tuskasotureille numeroon:

 WhatsApp tai soittaen 044 932 8621

Maksuvälineenä käy lähes kaikki ehjä tavara tai vaikkapa se, että yritys maksaa oman alueen junioreiden osallistumismaksuja kesän kilpailuihin tai ojentaa auttavan käden sille, että Frisbeegolfammattilaiset antavat opetusta halukkaille lajiin tutustujille tai lajissa eteenpäin pyrkiville. Kaikki ajatukset ovat tervetulleita ja hulluimmat ideat varmaankin toteutetaan.

EXTRAN voi tilata suosikkiradalleen yrityksen tai yksityisen henkilön nimeä kantaen, nimettömänä tai nimimerkillä.

Voit myös halutessasi kuunnella tekstin äänikirjana

Radalla Torstai 26.5.2022

Kun Etelän mies saapuu Kuopioon niin sitä olettaa tietenkin Rispiimiehenä, että kaikki radat sijaitsee Puijon tornin välittömässä läheisyydessä. Kun matkaa on jatkettu keskustan kierroksen jälkeen Joensuun suuntaan reilut 28 kilometriä alkaa kokenutkin matkamies tarkistamaan google mapsiin annettua osoitetta.” Kyllä siinä lukee edelleen että Atrain Frisbeegolfkenttä”. Päätieltä siirrytään pienemmälle taipaleelle, mutta kun käsky käy syöksyä ruohikon sisään hiekkatielle alkaa usko olla koetuksella. Vain selkeät Frisbeegolf -kyltit pitävät allekirjoittaneen epäilykset kurissa.

Muutaman mutkan jälkeen eteen aukeaa mitä miellyttävin näkymä. Mäntypuiden katveessa on parkkipaikka, joka mukavasti infotaulun kanssa toivottaa Tuskasoturin tervetulleeksi. Ensivaikutelma on tyylikäs ja siisti. Hiekkapohjainen maa maalaa maisemaa onnistuneesta päivästä ja muutaman treeniputin jälkeen alkaa kierrokseen valmistautuminen olla paketissa. Tarjolla pitäisi olla ennakkotietojen perusteella, ei niinkään pituudella pilattu, vaan enemmänkin tarkkaa heittämistä vaativa kokonaisuus metsän siimeksessä järvimaisemilla höystettynä. Odotukset on maltillisen odottavaiset. Mitä se siten ikinä tarkoittaakaan.

Ykköstii on heti parkkipaikan yhteydessä ja mikä se onkaan mukavampi tapa aloittaa kierros kuin paiskata kiekkoa reilut 110 metriä ja tietenkin vielä loppuosasta ylämäkeen nousevalle korille. Vielä kun väylä kaartaa vasemmalle pienessä hyssessä niin sellainen 130 metrin käsi pitäisi varmaan löytyä, että korilla oltaisiin yhdellä. Yritän olla nöyryyttämästä ja rikkomasta itseäni näin heti alkumatkalla joten päätän lohkaista sen 90 metrisen varmahkon avauksen mikä tuntuu löytyvän pakista ilman sen suurempaa kivun aiheuttamista kehon eri osiin. Lähäri on nimensä mukaisesti vain siirto korin juureen eikä edes minkään sortin yritys.

Korilta katsottuna tilaa olisi kyllä tulla jos vaan käsi riittäisi. Tuskasoturin on pakko tunnustaa, että ensimmäinen väylä menee tänään Kuopiolle 6-0. Tällä kertaa par korttiin ja matka jatkumaan nuolia seuraten.

Kakkosväylällä valtaa hämmennys kun yritän tutkailla missä päin kori mahtaa sijaita ja tuntuu etten millään saa keltaista pantaa silmieni näkökenttään. Ratakartassa on kyllä U-kirjaimen muotoinen piirros. ”Voisikohan se oikeasti olla tuolla mutkan takana?”. Usein olen vaan tottunut, että väyläkartat ja piirrokset saattavat aavistuksen muuttaa muotoaan kun ne siirretään luontoon, mutta pikainen reippailu mutkaan ja kurkistus oikealle vahvistaa tällä kertaa paikallisen Frida Kahlon tekeleen olevan enemmän kuin oikeassa. Kiekkoa pitäisi heittää siis sellaiseen kulmaan minne ilman forea pelaavan on aavistuksen hankala saada muovia taittumaan.

Ensimmäinen heitto vaan antassa niin pitkälle kuin se nyt sattuu menemään ja siitä metalliputken alle seuraava. Korin ympärillä on tilaa kyllä mukavasti tulla joten jos vain liikkuvuutta löytyy enemmän kuin Tuskasoturilta eli foremahdollisuus on olemassa niin nyt on paikka päästä kokeilemaan reipasta hysseä sellaiseen kulmaan mitä harvemmin tulee heitettyä.

Kolmosväylän matolle tullessa alkaa par -mutina pikkuhiljaa vaihtumaan varmaksi birkkuhymyksi. Huomaan hihitteleväni yksin sillä edellisten väylien pettymys olisi tarkoitus huuhtoa mielestä tällä lyhyellä par nelosella. ”Tuohon mutkaan vaan ensin joku väylädraiveri ja siitä siten putti korille”. Lähes täydellisyyttä hipova heitto kulkee ylväästi puukujaa pitkin ja lopuksi kaartaa juuri niille neliöille minne olin sen suunnitellut laskeutuvan. ”Mähän oon oikeesti aika hyvä!”

Puiden takaan alkaa vasemmalle kaartava väylä hahmottumaan selkeämmin. Tuolla helvetin kaukana mäen päällä näyttää sijaitsevan kori, joka valitettavasti on tästä katsottuna aivan liian kaukana yhdellä napattavaksi. Tuskasoturille epätyypilliseen tapaan tyydyn heittämään seuraavaksi vain mäen juurelle ja sitä kautta varmistelemaan par tulosta korttiin.

Se mäen alta heitetty kiekko näytti jo laskeutuvan korin tasalle, mutta kimmoke puusta vei muovin tällä kertaa varsin epäsuosiolliseen suuntaan. Siitä epätoivoisen puttiyrityksen jäädessä vain metallin kolisteluksi alapantaan tarjoili tämä väylä tälle erää positiivisuutta vain tuloskorttiin.

Edellisen väylän pettymys unohtuu kuin itsestään kun suuntaan katseet tähän pitkään käytävään joka kulkee kauas alamäkeen puiden pitäessä vartiotaan väylän molemmin puolin. Tuskasoturin silmään vielä aavistuksen jopa ahtaan puoleisesti. Silti tykkään ja odotan tätä heittoa kuin lottovoittoa. Tällä väylällä on jotain majesteetillista tunnetta. Kaikki kuninkaallisuus kuitenkin unohtuu kun jälleen kerran jänkkään heittoni ja vastoin kaikkia odotuksia kiekko ei liidäkään suoraan korille vaan nappaa noin puolessavälissä matkaa oikean puolen oksista kimmokkeen joka suuntautuu tottakai suoraan alas.

Tämä on niitä väyliä joissa haluasi onnistua aina ja joka kerta. Ennen heittoa sitä oikein näkee jo kuinka kiekko liitää lähes äänettömästi ja kymmenhenkisen tuotantotiimin takaapäin kuvattu video alkaa pikkuhiljaa zoomaamaan heittoa korille ja kaikki katsojat odottavat henkeään pidätellen tuleeko holari vai ei. Yleisö huokaisee kun tällä kertaa heitto jää metrin liian lyhyeksi ja nostobirdie tuntuu epäonnistumiselta. Tämä kaikki ehkä sitten ensi kerralla. Tänään parin pelastaa todella tyylikäs lähestyminen Prodigy PA4:lla, joka toimii juuri niin kuin pitääkin pitäen halutun antsakulman koko matkan korille saakka. On muuten tuo kalleus yksi niistä kiekoista, joka edelleen kulkee mukana vaikka osa bägin sisällöstä vaihtuukin uusien tuttavuuksien mukana.

Tällä väylällä olisi ollut järkevää tarkistaa korin sijainti vielä kerran ennen heittoa. Jotenkin luulin väylätaulua katsomalla ja nopealla vilkaisulla, että kohde sijaitsisi pienessä hyssessä heitettynä avointa linjaa pitkin. Todellisuudessa hyssekulmaa olisi saanut olla sen 25 metriä enemmän. Nyt jälleen tuloksena on par ja pienoinen turhautuminen. Heti en osaa oikein syyttää ketään tai mitään, mutta se on varma että syyllinen on jossain muualla kuin Prodigyn mustan teknisen paidan alla.

Välihuomiona on pakko antaa kiitokset radalle siitä ,että siirtymät on hyvin merkitty ja ensikertaisen on helppo keskittyä vain nauttimaan pelaamisesta. Muutaman askeleen välietappi tarjoilee oikeastaan juuri sopivasti mahdollisuuden puhallella pahimmat höyryt pois.

Kutosväylä näyttää tuloskortissa sellaiselta, että tähän on pakko ottaa se eka pirkko tältä reissulta. ”Viisikymppiä menee vaikka silmät kiinni” saan todettua juuri ennen kuin silmät tavoittavat kaukana pienen kumpareen päällä korin tuijottamassa heittäjää. Yhtäkkiä varma tunne vaihtuu hivenen epävarmempaan olotilaan, mutta päätän yrittää rohkeasti suoraan korille. Tilauksessa siis suora heitto joka kääntää lopuksi yli suoraan korille. Helppo suoritus tiedossa!

Yllätys on melkoinen kun kiekko todentotta totteli juurikin niin kuin oli sovittu. Axiom Discs Paradox on uusi kiekko bägissä, joka tuli hankittua juuri ennen tänne saapumista ja nyt ensikosketuksen jälkeen voi jo todeta olevansa tyytyväinen ostokseen. En oikeasti edes tiennyt, että Tuskasoturi kykenisi tuollaisia heittämään sillä tähän mennessä niitä on nähty lähinnä vain Prodigy Pro Tourilla ja muutamissa muissa piirikilpailuissa. Kiekko lepää aivan korin juurella ja nostobirkun jälkeen voi päästää ilmoille varovaisen ”jee” huudon.

Edellisen väylän onnistumisen jälkeen eteen avautuu pitkä suora väylä, joka oikein huutaa heittämään liian kovaa. Maisema kaartaa vasemmalta oikealle, joka usein vaikuttaa suoritukseen niin, että sitä lähtee jostain syystä heittämään tuota edessä näkyvää rinnettä vastaan. Ilmassa ei kai kuitenkaan nuo kallistukset hirveämmin vaikuta eli suora heitto riittäisi tähän.

Suoraan heittämien ei tuottane ongelmia vaan rauhallinen liikesarja sujauttaa midarin kulkemaan pyydettyä reittiä väylän keskilinjaa pitkin. Kori sijaitsee rinteessä ja takana vaanii pudotus. Lyhyeksi jäänyt avaukseni saa seuraajaksi korin alle sijoitetun sipaisun ja nostolla mennään parilla yöhön.

Tähän herää selkeä ajatus heti kun huomaan väyläopasteen kertovan reilusti oikealle kääntyvästä väylästä. Kutosväylällä käteen otettu Paradox saa tehdä taikojaan myös tällä väylällä. Heitän kiekon flättinä ja nyt aavistuksen reippaammalla voimalla ja kiekko lentää kuin unelma. Pitkä ja vakaa lentorata on kaunis kun kiekko kaartaa koko matkan kauniisti oikealle saavuttaen maanpinnan vain muutama metri ennen korin jalkaa. Pitkästä aikaa olen todella innoissani uudesta kiekosta ja oikeastaan siitä, että tämän kiekon myötä minulle tarjoutuu täysin uusia mahdollisuuksia löytää sellaisia heittolinjoja joiden uskoin jo olleen menetettyjä kadotetun foren vuoksi.

Ysiväylästä ei jäänytkään sitten käteen edes valokuvaa. Aivan liian innoissani kasiväylän onnistumisesta päätin laittaa kapeaan väliin väylädraiveria ja olisihan se pitänyt arvata, että sen kiekon tarina oli tullut päätökseen. Oikealle suuntautunut heitto otti ensin osumaa siihen toiseksi paksuimpaan puuhun ja siitä vieläkin enemmän oikealle sellaiseen paikkaan missä Mörrimöykky pitää sitä kuuluisaa kotiaan. Tiukan etsinnän jälkeen oli pakko todeta kiekon kadonneen ja jatkettava tiiltä kolmannella heitolla. Tupabogi kortissa näyttää itseasiassa melkoisen tyhmältä ja turhalta.

Kymppiväylää kohti taapertaessa kuulen kauempaa selkeästi ihmeellisen kuuloista muminaa joka voimistuu. Kymppiväylän tiimatolla asemaa pitää tukevassa kunnossa oleva miehenraarto, jonka yllä on oikeaoppisesti kyllä laitettu Prodigyn kaikki tuotteet lippiksestä paitoihin. Repusta päätellen kaupassa on käyty tuollakin juuri ennen tänne saapumista sillä MVP bägistä roikkuvasta hintalapusta voi päätellä tavaran tuoreuden lisäksi harrastuneisuuden määrän. Tämä kaveri taitaa olla lajin kanssa ihan tosissaan, mutta ihmettelen mistähän tämä veijari tähän oikein ilmestyi sillä edessäni ei ole koko matkalla ollut yhtäkään olentoa jos metsän eläimistä kaikkia jänistä suurempaa ei lasketa mukaan.

Kaveri kertoo suupielet vaahdossa tulleensa tuolta Camping alueelta suoraan tänne kesyttämään tätä rataa, kuten hän asian ilmaisee. Selkeästi omasta mielestään huumorimies kysyy josko pelaisimme yhdessä eteenpäin ja jostain syystä ajatus tuntuu edellisen väylän pettymyksen jälkeen ihan kelvolliselta.

Molempien suoritukset tuolla kuudenkymmenen metrin matkalla eivät täytä oppikirjan kriteereitä siitä miten kiekkoa pitäisi heittää suoraa väylää pitkin loppuun pienellä feidillä, mutta parit molemmille tuottavat hetkellistä hyvänolon tunnetta. Matkalla seuraavalle väylälle uusi tuttavuuteni kaivaa yhtäkkiä repustaan paketin makkaraa ja kysyy josko söisimme hieman. Meinaan tukehtua omaan yskääni ja saan todettua, että en kylmästä makkarasta niin välitä. ”Urpo tuolla on laavu ja grillipaikka”. Saan änkytettyä että nimeni ei ole Urpo kun eteeni avautuu helvetin upea näkymä järvelle ja paikka paistella makkaraa. On itseasiassa aika mukava hetkeksi pysähtyä kesken kierroksen ja ottaa vähän rennommin. Jospa tätäkin lajia voisi tarkastella tuosta näkökulmasta useammin.

Haukkaan melkoisen maistuvan Wilhelmin suuonteloon ja päätän omalta osaltani jatkaa matkaa kun uusi tuttavani vielä pyörittelee kolmatta lihanuijaa kädessään. Toivotan hyvä jatkot ja hyviä heittoja. ”Tuolla vastarannalla camping alueella on rannassa hyvä mökki vuokralla jos joskus haluat tulla tänne pidemmäksikin aikaa”. Vastaan hymyllä ja kiirehdin väylälle yksitoista.

Väylä yksitoista on nätti kuin mikä. Vasemmalla kimaltelee järven pinta kutsuvasti, mutta kuitenkin riittävän kaukana ettei siitä koidu vaaraa edes vahinkotilanteessa. Kauneus syntyy ennen kaikkea väylän muodosta. Tämä oikein huutaa heittämään foreflexiä vakaalla kiekolla, mutta joudun omalta osaltani kokeilemaan josko perus hysse riittäisi tällä kertaa. ”Joku sais oikeasti ton foren mulle opettaa joku päivä. Ja niin ettei se tunnu siltä että käsi repeää irti”

Tällä kertaa vartijapuiksi jätetyt kohteet tekevä tehtävänsä ja kiekkoni pysähtyy niiden juurelle kuin pyytäen anteeksi. Juuri tällaiset todella hyvin suunnitellut väylät saavat suupielet ylöspäin ja arvostus radan suunnittelusta tehneille kasvaa entisestään. Parasta väylässä on se, että sille tarkoitetulla heitolla pääset perille ja tuuriheitot jää matkalle.

Jos tällä radalla ajattelee pääsevänsä tiiltä korille niin pituuskontrolli on syytä olla myös hallussa. Itselläni reilu kympin putti jää tällä kertaa kokeilematta takana odottavan yllätyksen johdosta ja par on ihan ok.

Nyt vuorossa on muutaman sata metriä siirtymää ja samalla voi nautiskella lintujen ja muun eläinkunnan äänimaailmasta. Itse en voi ylpeillä tunnistaneeni yhtäkään otusta, mutta niillä on selkeästi rauhoittava vaikutus. Olo tuntuu jotenkin kevyeltä ja rauhalliselta. ”Hassu tunne kun päätä ei kiristä lainkaan”.

Tähän mennessä on tuloksen osalta saanut nauttia melkoisen kohtuullisestakin tuotoksesta joten onkin aika saada korjattua kirjanpito rehellisempään suuntaan. Edessä avautuu Tuskasoturin kädelle juurikin niin liian pitkä baana joten pelikirja on tehtävä nopeasti uusiksi. 190 metrinen koettelemus näyttää seuraavan tietä pitkin alun suoran osuuden jälkeen kääntäen ensin vasemmalle ja lopussa oikealle. Päätän lähteä suosiolla pelaamaan tätä kolmella päälle ja teen sen totuttuun tapaan itseluottamusta uhkuen. Ensimmäinen heitto lähtee kädestä horjahduksen saattelemana komeasti vasemmalle puiden joukkoon ja suutuspäissään heitetty seuraava räpellys menee puiden kaarnoja hipoen väylälle takaisin.

Tästä on kyllä matkaa korille vielä melkoisesti. ”Nyt vaan tarkkana tietä pitkin eteenpäin”. Käteen tarttuu Innovan Mamba joka luonteeltaan sopii kuin nakutettu tähän väylän muotoon kääntäen loppuun saakka oikealle ja pitäen kulmansa luvatulla tavalla.

Reilusta kahdestakympistä saa vielä putata ihan tosissaan, mutta tärkeintä olisi välttää noiden puiden kanssa syntyvää kitkaa. Tämän väylän onnistuminen osuu tähän heittoon ja ollaan nostolla. Bogi tähän on enemmän kuin upea suoritus katastrofaalisen avauksen jälkeen.

Korilta kun katsoo niin kyllä vaan pitää osata heittää jos tähän oikeasti joku meinaa kahdella painaa päälle. Sen verran hyvin on kori ympäristöineen saatu suojattua mäntykasvillisuudella että tuuriheitot sieltä välistä eivät varmaankaan ihan korille sakka pääse kantamaan. No böördipelosta Tuskasoturin ei tällä väylällä onneksi tarvitse murehtia.

Kori näkyy puiden takana pienen nyppylän päällä ja tähän pitäisi nyt sitten varmaankin heittää se korkea flexi vakaalla kiekolla niin ,että se ensin kaartaa vasemmalta oikealle ja sitten lopuksi palauttaa feidillä korille. Teoriassa helppo. Aivan liian kovan yrityksen johdosta kiekko lähtee kyllä eteenpäin, mutta kaikki nopeus eli kiekkoa eteenpäin vievä voima tulee enemmän suullisen ilmaisun kautta ulos kuin muovin pintaa pitkin.

Kun heität riittävän huonosti niin par on usein itseasiassa helppo ottaa. Niin tälläkin kertaa. Kuusikymmentä metriä eteenpäin ja vasemmalle lähtenyt avaus tarjoilikin oikein mallikkaan uudehkon reitin korille ja pieni nyppylä korin alla toimi oikein sujuvasti jarruna seuraavalle.

Tietä pitkin ensin oikealle loivasti ja sitten vasemmalle kääntyvä väylä voisi olla kovakätisille mukava valloittaa vakaalla kiekolla antsakulmassa kotkaputille. No Tuskasoturi lähtee tähän pelaamaan bogia ja jos par tulee niin olkoon se sitten iloinen yllätys. Avaus vain tietä pitkin eteenpäin ja juomapullo kädessä perään.

Väylä on enemmän kuin selkeä ja tällä kertaa bogilta pelastaa vain kohtuuttoman hävytön puttikokeilu kakkosringin reunalta. Anteeksi. Väylät 12 ja 14 eivät mene kumpikaan omissa papereissa sinne top-listojen kärkeen sillä aina kun heitetään tietä pitkin eteenpäin niin jotenkin siitä häviää osa Frisbeegolfin luonteesta. En osaa sitä paremmin selittää. Joku ymmärtää – joku ei.

Ja kuin tilauksesta jälleen täysin toisenlaista heittoa vaativa väylä kuin edelliset. Lyhyeltä vaikuttava tiukkaan kapeaan väliin heitettävä oikealle kääntyvä kokonaisuus. Nämä ovat niitä paikkoja kun Tuskasoturin pitää onnistua ja iskeä. Luottokiekko käteen ja tämä on korilla!

Heitän opaskyltille läpyn ja jatkan birkku taskussa seuraavalle väylälle. Vielä viimeiset kolme väylää odottavat edessä ja tähän mennessä koetun perusteella sieltä voi tulla ihan mitä vaan vastaan. Ja tämä kaikki rakkaudella tätä rataa kohtaan. Jos en nyt sano rakastavani niin tykkään ainakin ihan helvetisti!

Ja hyvän mielen väylät jatkuvat. Suoraa midaria tarjolla ja tämä Tuskasoturihan siihen huutoon vastaa. On oikein nautinto heittää näitä väyliä tukevilta ja hyvin hoidetuilta heittoalustoilta. Tämäkin on asia johon yleensä kiinnittää huomiota vasta sitten kun alustat eivät ole kunnossa.

Onneksi tuli heitettyä riittävän pitkälle tälle kertaa sillä lyhyet matkalaiset jäävät varmuudella tuon griinin edessä makaavaan syvähköön ojaan, jota tiiltä ei ollut mahdollisuutta edes huomata. Toinen birkku putkeen ja tämä poika on iloinen.

No tämähän tästä olikin puuttunut. Väylä minkä pelaaminen ilman forea tuntuu lähes mahdottomalta. Kentän suunnittelulle jälleen lisäpisteet -Tuskasoturille samoin, mutta eri sarakkeeseen. Mando pitää huolen ettei innokas ajatus kaiken kiertämisestä oikealta tule edes mahdolliseksi. Tuskasoturi on pakotettu foreilemaan ja sehän tapahtuukin sitten oikein kunniakkaasti. Aivan liian kovalla riuhtaisulla ilmoille saatettu kiekko väpättää tuulessa ja paiskautuu ”Ai saatana” -huutojen saattelemana kauas kulkusuuntaan nähden oikealle mandon väärältä puolelta.

Itku meinaa tulla kun kerään kiekkoni talteen ja dropparilta heitetyn suorituksen jälkeen otan tuplabogin taskuun. Tähän olisi riittänyt ihan semmoinen kevyt heiton tynkä ilman mitään sen suurempaa repimistä. Nyt kyyneleiden kuivaamiseksi tarvitaan reilu annos buranaa.

Maisema vaikuttaa tutulta kun saavutaan radan päättävälle väylälle ihmettelemään. Tätä ei tullutkaan sitten katsottua etukäteen kun paikan päälle saavuttiin sillä ymmärrys 18 väylän sijainnista ei ollut päällimmäisenä mielessä. Olin liiankin innoissani että olisin ymmärtänyt kurkata mitä tämä radan päättävä väylä mahdollisesti pitäisi sisällään. Edessä näkyy mando ja opasteessa on piirretty mutkaa vasemmalle. No näillä mennään. Koria ei näy eikä tarvitsekaan. Vielä.

Kiekko painuu mukavasti tien muotoon kääntäen loppuun vasemmalle ja löytyy kaikkien yllätykseksi aika pelattavalta paikalta. Matkaa korille vartioi molemmin puolin jylhät männyt kuin kuiskaten Tuskasoturin korvaan ”ei onnistu” ja pituuden puolesta voi melkein vannoa, että kaksi kertaakin on hyvin heitetty. Ensimmäinen yritys lähtee ihan mallikkaasti ja jopa etenee ja kun kolmannella heitolla saavutetaan jo selkeä lähinäköyhteys koriin voidaan alkaa varmistelemaan bogeyta korttiin.

Vielä viimeinen kurkistus väylän suuntaan kun putteri kansi liimautuu käsivarsille. ”Tämäkin on kyllä hieno väylä jos vain osaisi heittää edes aavistuksen eteenpäin”. Bogi tuntuu ihan kelvolliselta tähän väylään, mutta sellainen pieni ketutuksen tunne kuitenkin nousee pintaan ettei paria pystynyt pelaamaan. Se tarkoittaa vain sitä, että ahkeran treenaamisen jälkeen tännekin on tultava uudestaan.

Päällimmäinen tunne kierroksen jälkeen on iloinen, tyytyväinen ja onnellinen. Matka tarjosi todella monipuolisen kattauksen frisbeegolfin eri heitoista ja teki sen tyylikkäästi. Pituutensa puolesta tämä sopii kyllä Tuskasotureille varsin hyvin jos nuo muutamat väylät suostuu pelaamaan vain paria tavoitellen. Tiukkaa linjaa saa heittää melkein koko ajan ja jos tuntuu, että mielestäsi kiekkoa paiskataan vain niityillä ja nurmikentillä niin suosittelen ainakin hetken harkitsemaan sillä tämä rata saattaa saada yliotteen sinusta.

Itselleni juuri suorat ja tarkkuutta vaativat heitot ja eri kiekkokulmilla leikittely ovat juuri niitä syitä miksi itse lajia harrastan. Mikään ei voita Seppo Pajun pikku antasssa heitettyä putteria joka maagisuudellaan ottaa katsojan valtaansa tai Tuskasoturin väylällä 16 leijailevaa luotisuoraa linjaa kiihdyttävää midaria, joka onnistuu kuin ihmeen kaupalla väistämään holarin.

Tarjolla on onnistumisiakin, mutta saadakseen birkkua on todellakin sitouduttava heittoihin. Toisaalta se tekeekin tästä radasta niin mielenkiintoisen. Ei ole yhtä eikä kahta väylää joiden alussa ajatukset ovat kirkkaasti birkussa, mutta pienen pieni lipsahdus muuttaakin suunnitelmat enemmän parin puolelle bogin pelko niskassa. Rata on siisti ja laavu grillipaikkoineen mielenkiintoinen lisä otettavaksi vaikkapa ihan suosiolla osaksi kierrosta. Hyvän radan tunnistaa aina siitä haluaisiko sinne mennä uudestaan. Tämän radan osalta vastaus on yksinkertaisen helppo -kyllä ja isosti.