KARJAA

Nuorisoryhmä kiilaa mopoautollaan suoraan eteeni ja takapenkillä matkustavat kaikki kuusi lapsenkasvoa vilkuttaa kiivaasti kuin voiton merkiksi. Käännän autoni parkkipaikan viimeiselle vapaalle paikalle ja hymyilen takaisin. Touche! Ykköstiillä on muutama ryhmä jo odottamassa malttamattomasti omaa lähtövuoroaan ja kiltisti laahustan jonon perälle kuin kouluruokaa odottamaan. Vuonna 2021 tehdyt muutokset ovat varmasti lisänneet entisestään radan suosiota ja jatkossa jokaiselle heittäjälle löytyy varmasti omaan taitotasoon sopiva kokonaisuus. Pohjana on pysynyt pitkälti vanha leiska mutta muutama toimiva ratkaisu muutosten myötä on lisätty mukaan ja ainakin takalenkin osalta nyt tätä on selkeämpi heittää. Tuskasoturin silmin katsottuna paras muutos tai oikeammin lisäys on ollut harrastetason heittäjille tarkoitettu toinen rata jossa käytetään samoja väyliä ja samoja koreja, mutta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta omia tiipaikkoja. Peliryhmässä voi siis olla jatkossa hyvinkin mukana myös Pro pelaajia sillä kaikki lopettavat kuitenkin samaan koriin ja samaan aikaan. Tänään keskitytään enemmän Tuskasotureille sopivaan Selcast -rataan ja sen mahdollisuuksiin ja jätetään Maasilta ja sen Par 58 toiseen kertaan.

Ykköstii on kaikille sama ja taakse kerääntynyt nuorisoryhmä ei tainnut tykätä tämän sedän parkkipaikkakikkailuista sillä puhe kääntyy selkeästi kannustavaan sävyyn missä kiekkoni toivotaan räjähtävän palasiksi ensimmäisen heiton jälkeen, ainakin jos tulkintaitoni on edelleen voimissaan. Nappaan luottomidarin käteen ja heitän maltillisesti pienessä hyssessä ja tiedän jo kiekon irrotessa, että nyt ollaan lähellä. Lähden vihainen ilme kasvoillani ryntäämään kiekon perään mumisten jotain epämääräistä ja sekavaa suustani. ”Ei ne mee tänään sitte sisään” saan sanottua ja meinaan melkein kompastua innostuksestani kun käyn nostamassa korin juurella makaavan kiekon sisään ja huikkaan seuraaville ”Vapaa – ledigt”.


Alkutaipaleen osalta tuntuu, että uusi lyhyempi rata on kuin tehty tämän tason pelaajalle. Lähes jokaisella väylällä on mahdollisuus böördiin ja tunnelma paidan sisällä on rauhallinen ja selkeästi lajista nauttiva – ”hassu fiilis muuten”. Välillä tuntuu kun tiiltä katsoo taaksepäin ,että onko tässä ollut järkeä laittaa näin lähekkäin kahta heittoalustaa. Tarkemmin ajateltuna juuri tuo 20-30 metriä on se ratkaiseva mitta sille tuleeko niitä onnistumisia miinustulostenkin valossa Tuskasoturille vai ei.


Hauskaa miten toisen radan droppari onkin tämän radan tii. Hauskaa on myös se, että tunnelma on hyvinkin erilainen kun kävin edellisen kerran tässä heittämässä. Sama heittopaikka ja sama heitto mutta nyt lähtee kolmannen sijaan vasta ensimmäinen.


Vaikka Karjaan radan käyttöaste on varmasti melko korkealla ovat väylät pysyneet ehjinä ja hyväkuntoisina. Toki varmasti myös niistä pidetään hyvää huolta. Sateisen jakson jälkeen väylät 9 ja 10 saattavat olla aavistuksen kosteista eli pyyhe ja vedenpitävät kengät ovat melkein must löytyä bägistä. Jos käynnissä on treenikiessi ja kentällä on tilaa niin kasilta voi suoraan hypätä väylälle 11 ja välttää kuraleikit. Samalla annat väylille myös mahdollisuuden kuivua rauhassa.


Liian usein on tullut huomattua muilla radoilla, että kun on tehty ehkäpä sitten aavistuksen liian nopealla aikataululla se ”harrastelija” -rata normaalin radan yhteyteen niin sen osalta opasteet ja ennen kaikkea heittoalustat on usein jääneet laittamatta tai vaikka ne löytyisivätkin niin missään huolto-ohjelmassa niitä tuskin on mainittu. Täällä myös Tuskasoturi kokee olevansa arvokas pelaaja – sen verran on hyvään kuntoon heittopaikat laitettu, että heikkoa tulostasoa on turha lähteä kaatamaan sen piikkiin.


Takalenkki on suurelta osin avaraa ja tarjoaa heittäjälle mahdollisuuden kokeilla mielikuvituksellisia valintoja vapaiden heittolinjojen johdosta. Tämän innoittamana päätän kokeilla rolleria ja kaivan esiin kiekon jonka uskon sopivan tarkoitukseen. Muistan jostain katsoneeni, että kiekko vaan laitetaan reiluun antsaan ja siitä se sitten kääntyy kivasti pystyyn kuin itsestään ja pyörii sen 150 metriä eteenpäin. Nyt riittää se 60 metriä joten päätän heittää aavistuksen hiljempaa. Kiekko irtoaa kädestä ja lähteen reilusti oikealle, mutta mitään varsinaista kääntymistä siinä ei tapahdu vaan pikemminkin se liitää paremmin kuin koskaan. Viereisellä radalla ihmetellään ääneen ovatko väyläkartat sittenkin muuttuneet. Anteeksipyyntöjen saattelemana käyn noutamassa kiekkoni ja hämmennykseni on suuri kun kannessa lukeekin Prodigy D3 Max – minä kun luulin ottaneeni mukaan F -sarjalaisen sieltä numerosarjan suurimmasta päästä. Värin lisäksi noilla kiekoilla ei muuta yhteistä juuri olekaan ja en tiedä edes miksi tuo uudenkarhea turhake on repussa. Jos minä saisin päättää niin tuo ylimielinen deekolmonen kuuluisi olla aivan muissa käsissä koulutettavana by Tuomas Hyytiäinen ja hakisin sen takaisin vasta kun se on oppinut vähän nöyryyttä.


Radan päättävä väylä on hyvä esimerkki siitä miten väylän pituus ei aina ole ainoa peliä hankaloittava tekijä. Tässä Ama -puolen tii on sivuttaissuunnassa selkeästi eri kohdassa ja vaikka pituuseroa onkin niin merkittävämpi vaikeustekijä on heittolinjan muutos. Tästäkin huolimatta saattelen kiekkoni puuosumien kautta korille neljällä heitolla ja noston jälkeen korttiin laitetaan plussaa kahden verran – ”Vahva lopetus jälleen!”


Jos ennen tykkäsin Karjaan radasta niin nyt tykkään siitä vieläkin enemmän. Fiiliksen ja päivän mukaan tarjolla on tutuissa maisemissa kuitenkin kaksi hyvinkin erilaista rataa. Hyvän mielen Selcast nostattaa Tuskasoturinkin itsetunnon uudelle tasolle ja mahdollisuus kaksinumeroiseen pakkaslukemaan on tehtävissä jopa ilman sen suurempaa sairauskohtausta. Täytyy kuitenkin muistaa, että rata on myös monen muunkin suosiossa ja radalla on aktiivista kilpailu- ja harrastustoimintaa joten kannattanee aina ennen saapumista vielä tarkistaa että edes teoreettinen mahdollisuus päästä pelaamaan on olemassa.


Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: