KASTELHOLM

Iloinen mieli on täytetty Ahvenanmaan pannukakulla, Kastelholman linnan aavistuksen pitkähköllä opastetulla kierroksella, ja Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseolla. Näistä jäin kaipaamaan vadelmahilloa luumuhillon sijaan, suomenkielistä esitystä norjankielisen änkytyksen tilalle ja mainintaa siitä, että ulkokäymälä oli koristetarkoituksessa pihalla.

Sydän valmiina ottamaan vastaan kaikkia uusia kokemuksia päätän kaivaa ykkösväylälle käteen midarin ja heittää rohkeasti pirkon korttiin. Poikkeuksellisen viihtyisässä miljöössä on tarjolla siis yhdeksän väylää joista seitsemän on saatu mukavasti mahdutettua tähän postimuseon ja vierasvenesataman väliin, mutta kaksi viimeistä on kuin heitetty kantatien toiselle puolelle peltoa kiertämään ja ne eivät oikein tunnu sopivan tähän radan tunnelmaan. Kuvia ja videoita on täältä ehtinyt nähdä jo saman verran kuin Soltunassa on heittäjiä päivässä eli ainakaan erillisiä väyläopasteita ei tarvitse pdf -muodossa printata mukaan kiessille.


Tähän mennessä kaikki väylät ovat tuntuneet aavistuksen samanlaisilta, mutta hyvällä tavalla eli niitä on ollut helppo heittää ja ne ovat vaan tuntuneet kaiken kaikkiaan mukavilta. Tilaa on riittäväasti ja mitään liian tiukkaa linjaa ei ole millekään radalle väkisin lähdetty rakentamaan. Vitosväylä on helpohkolta tuntuva putteriheitto missä kaikki paria huonommat eivät kestä päivänvaloa tai Päivänsaloa.

Toiseen suuntaan vitostiiltä katsottuna aukeaa silmien eteen uusittu Slottsbanan golfkenttä mikä tarjoaa 100€ hintaan miltei samoja kokemuksia kuin tämäkin laji – lähtiessä kierrokselle luulee pelaavansa vähintään pariin, mutta jo kolmannen väylän jälkeen birkkupullo on vaihtunut bogipulloksi jotta kalliilla hankittu väkihuoma ei jäisi juomatta. Molemmissa lajeissa kerrotaan aina pelaavansa paremmin kuin todellisuudessa tekee ja ihmisen paremmuus muiden silmissä mitataan ennemmin voimassa olevan tasoitusjärjestelmän numeroiden kautta kuin arvomaailmaan tai elämänkatsomukseen nojautuen.

Joku happy hour näyttää olevan käynnissä myös viereisessä vierasvenesatamassa. Laiturilta kaikuvasta laulua muistuttavasta älämöinnistä päätellen myös Pitkä-Jussi on perheineen saanut purjehdittua Espoosta tänne viihdyttämään myös muita rauhaa rakastavia ja luonnossa liikkujia.


Tässä on melkeinpä tämän radan hienoin väylä jos paremmuutta mitataan heittäjän teknisen osaamisen kautta. Tarjolla on siis kapea ja suora väylä missä kori odottaa kutsuvasti laittamaan pakkasta koriin. Oma valintani on Prodigy PA4 jolla olen oppinut heittämään näitä lyhyitä väyliä joskus suoraankin. Alivakaan putterin kun laittaa lentämään Tuskasoturin voimalla niin naapuriväylän Teurastajan ilmeessä olisi tallentamisen arvoisia sävyjä kun kiekkoni kolahtaa tyylikkään puhtaasti yhdellä skipillä korin jalkaan ja mikä parasta täysin suoran lentonsa päätteeksi – ”Onpa vaikee peli”.


Seiskaväylä päättää mukavan metsäosuuden ja tekee sen tyylikkäästi. Reilusti vasemmalle kääntyvä väylä tuntuu tiukalta ja vaikka korin ympärillä onkin tilaa niin mikään böördiautomaatti ei tämä missään nimessä ole. Seiskakori, ykköstii ja opastetaulu sijaitsevat mukavasti kaikki yhdessä ja tästä olisikin luontevaa jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseen.


Päällimmäisenä tästä jää mieleen poikkeuksellisen upea miljöö linnoineen ja vanhoine tuulimyllyineen. Mukavasta radasta tulee kuitenkin helposti puhuttua kahdessa osassa – se kiva seitsemän väylää ja sitten ne kaksi muuta. Puitteet on kyllä hienot ja kun muutaman muukin on käynyt jalanjälkensä jättämässä näihin historiallisiin maisemiin niin mistään viidakosta ei kiekkoja tarvitse etsiä missään vaiheessa. Väylät on selkeitä ja helppoja heittää ja mikä parasta niin täällä viihtyy varmasti koko perhe vauvasta vaariin. En ole aivan varma tullaanko tänne vain pelaamaan Frisbeegolfia, mutta osana kokonaisvaltaista retkipäivää Linnan ja Ulkoilmamuseon yhteydessä tämä kannattaa kyllä sujauttaa aikatauluun mukaan ehdottomasti.


Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: