Odotukset on pilvissä tätä vuonna 2021 avattua rataa lähestyttäessä. Ajo-ohjeet on selkeät ja rata löytyy helposti myös etelän suunnistustaidottomuudesta kärsivien toimesta. Parkkipaikka on mukavasti heti opastetaulun vieressä ja samassa yhteydessä muutaman askeleen päässä on myös ykköstii toivottamassa uudet tulokkaat tervetulleeksi.
Yritän epätoivoisesti silmäillä korin suuntaan nähdäkseni edes vilauksen siitä mihin tässä pitäisi lentäviä esineitä singota. Väyläopas kehottaa heittämään lähes suoraan, mutta päätän loppujen lopuksi heittää varmuuden vuoksi vain midarilla muutaman metrin eteenpäin ja lähteä tutustumaan rataan – ”Nää sokkohommat ei oikein sovi mulle vaikka niin voisi helposti luulla”
Ykkösväylän koripaikkaa ihmetellessä huomaan alueella liikkuvan melko lailla muitakin ulkoilijoita ja kakkosväylälle siirryttäessä saankin asettua maltilla odottamaan omaa heittovuoroani. Seuraava kori kun löytyy pururadan varrelta ja väylä kulkee samaista maanpintaa pitkin. Tämä reitti tuntuu olevan varsin suosittu myös muille liikkujille, mutta ruuhkasuomeen tottuneena tämä menee kuitenkin rutiinilla ja ajatusten vaihdot koiran ulkoiluttajien kanssa ja reippaat ”hei, hei” tervehdykset hikiliikkujille vain piristävät päivää – ”Onneksi en ykkösväylällä osunut kehenkään”
Väylälle viisi saavuttaessa on heitelty pururataa pitkin ja sen poikki, mutta mikä tärkeintä henkilövahingoilta on vältytty. Täällä heittäessä sitä miettii Uudenmaan alueen kenttien tilannetta missä on kaikin keinoin juuri yritetty päästä eroon näistä harrastusten päällekkäisyydestä jopa sulkemalla väyliä tai muuttamalla niiden sijaintia. Ehkäpä kyse onkin juuri siitä etten ole tottunut tähän pelottavaan uuteen tilanteeseen sillä huomaan jännittävänä heittämistä tavallista enemmän. Tähän tekosyyhyn vedoten paiskaan kiekkoni jälleen ensimmäiseen puuhun ja jatkoheiton osalta jatkan ratakartan mukaisesti eteenpäin. Yllätys on melkoinen kun tajuan seisovani ja tuijottavani kiekko kädessä 90 astetta väärään suuntaan. Rata kyllä kääntyy vasemmalle tiiltä katsottaessa, mutta aavistuksen enemmän kuin siihen oli merkitty ”Täähän on dogleg vasemmalle saatana!”
Korilta katsottaessa en oikein osaa hahmottaa mistä välistä tai mitä linjaa pitkin tänne olisi tarkoitus heittää sillä tiheä puusto estää minkään järkevän oloisen kiekon liikehdinnän tähän suuntaan. Itse en oikein osaa arvostaa näitä ”heitä sinnepäin” väyliä missä tuurilla on liian suuri merkitys lopputulokseen vaikka se usein antaisikin mahdollisuuden Tuskasoturille parempaan scoreen kuin mihin taidot riittävät.
Siirtymiin ei täällä pääse ainakaan liikaa kuluttamaan energiaa – pelko seuraavan ryhmän hiukan liian aggressiivisesta heitosta on sitäkin kirkkaammin mielessä. Edelleen pururadan läheisyys häiritsee ja oikeastaan jopa ärsyttää sillä vieressä olisi tarjolla ihan oikeaakin maastoa. Vuonna 2021 ja tällainen rata on saatu suunniteltua! Toisaalta pitäisi olla iloinen, että täältä ylipäänsä löytyy rata eikä ainoastaan vain miettiä ja pohtia negan kautta. Anteeksi.
Kasiväylä lähtee mukavasti juoksualustalta metsään päin ja tarjolla on triplamando. Ilmassa roikkuva köysi pakottaa heiton riittävän alas ja sehän sopii Tuskasoturille. Itse tykkään ,että näitä osataan ja uskalletaan käyttää sillä tämäkin väylä ilman tuota lisäystä ei olisi juuri minkään arvoinen. Nyt onnistuneen korin juurelle heitetyn birkun siivittämänä olen valmis antamaan tälle väylälle täydet viisi tähteä.
Tässä on yksi tämän radan helmistä vaikka pururataa pitkin mennäänkin. Todella kapea alamäkeen heitettävä ysikymppinen on kuin tehty Tuskasoturille. Tuhannet ja taas tuhannet harjoitustunnit eivät ole valuneet hukkaan kun Prodigy M Model S saa tutun käskyttäjän taakseen ja oranssiin verhoon kietoutunut muoviseos syöksyy taivaalle. Kiekko lentää suoraan ja laskeutuu korin kohdalla alas ottaen kiekolle tyypillisen feidin ja parkkeeraa itsensä putin päähän.
Alhaalta katsottuna väylä näyttää vieläkin jos mahdollista kapeammalta, mutta omaan makuun nämä ovat juuri niitä joiden vuoksi näitä ratoja kierretään. Yksi onnistuminenkin riittää siihen, että huomenna jaksaa taas kiukutella jossain päin suomea uusien haasteiden parissa.
Aavistuksen jo turhautuneena taas pururataa pitkin tarpomiseen ja ennen kaikkea siihen että väylä 16 piti jättää pelaamatta on asettanut odotukset viimeiselle väylälle lähes olemattomiin. Mielessä liikkuu lähinnä ajatus siitä, että pääsisi jo pois. En vain uskaltanut heittää sokkona pururataa pitkin 16 väylän avausta ja jatkoheittoja sillä ainakin omiin silmiin on useampikin ulkoilija osunut kohdille ja törmäystä kiekon ja henkilön välillä en juuri nyt kaipaisi selvitettäväksi. Laahustan viimeistä heittoalustaa kohti nuolten ohjatessa askellustani.
Saavun tiille ja hetkeksi hengitykseni salpaantuu – en oikein saa edes sanaa suustani. Kurkistan nopeasti ympärille olenko varmasti oikeassa paikassa ja kun varmistun asian oikeasta laidasta päästän melko voimakkaan ja rehellisen ”Yes” -huudon ilmoille. ”Saatte anteeksi kaikki edelliset väylät ja pyydän anteeksi kaikkea pahaa sanomistani jos vaan saan edes kerran heittää täältä korin suuntaan”. Edessä aukeaa upea näkymä missä kori sijaitsee 132 metrin päässä mäen päällä juuri sopivasti valmiina pudottamaan muutaman metrin liikaa vasemmalle heitetyt kiekot tylysti alas rinnettä pitkin kakkosringin reunalle. Tuuli heittelee maassa makaavia lehtiä vasemmalta oikealle kuin lentokoneen turbiinimoottori, mutta minä poika kaivan laukusta luottokiekkoni esiin ja olen valmis näyttämään miten etelässä heitetään.
Painan alivakaan kiekkoni pieneen hysseen ja tunnen kuinka kehoni tuottaa kiekkoon poikkeuksellisen paljon tehoja ja jään loppuasentoon lapsen usko kasvoilla seuraamaan tapahtumien kulkua. Vasemmalta puhaltava tuuli tarttuu kiekkooni ja ennen kuin ehdin edes kiroilla niin se on jo suoristunut ja itseasiassa kipannut yli ja katseellani saan seurata kuinka liidokkini painaa oikealla näkyvän tiheän metsikön siimekseen. Jään typerä virne päällä seisomaan vielä hetkeksi ja päätän nakata perään vielä kolme kiekkoa vaikkapa vaan ihan sen takia että heittäminen on niin helvetin kivaa hommaa.
Viimeisen väylän kahden kadonneen kiekon lisäksi tänne ei paljon muuta jäänytkään. Sydämeni toki suli kiitettävästi viimeiselle väylälle, mutta muuten rata oli aavistuksen jopa pettymys. Jotenkin sitä ehkä oli sitten asettanut liiankin suuret odotukset kuitenkin tuoreelle 2021 perustetulle radalle. En tiedä kuinka paljon luonnonsuojelu ja muu byrokratia on radan suunniteluun vaikuttanut, mutta pururadalla liikkujien ja Rispiikiekkoilijoiden yhdistämien ei aina ole se kaikkein turvallisin vaihtoehto varsinkin jos näköyhteyttä heitettävälle alueelle ei ole olemassa.
Tulisinko uudestaan pelaamaan? Siitä en ole varma, mutta väylän 18 käyn vielä joskus heittämässä ihan erillisenä kokemuksena. Siinä vaihtoehto myös muille jotka Kemijärven ohi ajavat ja eivät ehdi koko kierrosta käydä heittämässä. Ja niille jotka siellä naureskelevat lost diskeille niin tiedoksi, että neljäs kiekko oli korin alla nostolla. Laittaako joku paremmaksi – sopii kokeilla.
TUSKASOTURIT 