Tällä se 100 metriäkin menee rikki vaikket osaisi edes heittää kunnolla! Suurin harmitus omalla kohdallani on tämän kiekon osalta se ettei kukaan voinut esitellä sitä minulle aikaisemmin. Useamman tuhat heittoa tuli rikottua käsivartta täyspainoisilla draivereilla vain sen takia, että niin ne ammattilaisetkin tekee – eivät siis riko kättään vaan se toinen. Vasta tämän kiekon myötä olen ymmärtänyt mitä tarkoittaa hysseflippi ja miten se heitetään.
Muistan kiekon käteen saaneena ensin vain ihmetelleeni sen aavistuksen kevyempää olemusta. Kun kiekon toisella puolella on merkintä 160 ja kannessa lukee Air niin siitä voi päätellä, että se on tehty lentämään ja sitä se toden teolla tekee. Kun vihdoin aloin uskaltaa lähettää kiekkoa hyssekulmassa poiketen siitä, että ymmärtämättömyyttäni yritin tehdä vieläkin isompaa antsakulmaa pituuden maksimoiseksi, alkoikin tapahtua sitä, että ensin kiekko lähti suoraan ja sitten se jatkoi suoraan ja suoraan ja suoraan. Olo oli kuin Jäätteenmäellä faksin saatua.
Tällä voisi kokeilla heittää myös rollereita, mutta parhaiten se sopii pituusheittojen lisäksi siihen kun pitää heittää paikaltaan hankalasta asennosta ja tuntuu ettei heittoon saa riittävästi potkua taakse. Patent Pending tai muu Tuskasoturin mittapuulla toteutettu akrobaattinen liike on jo itsessään niin paljon huomiota ja voimia vievä tapahtuma, että on parempi vaan jos itse heittoon ei tarvitse sen enempää kiinnittää huomiota.
Hirveän monipuolinen ei tämä kiekko kuitenkaan ole vaan kuten muutkin kevyet lennokit se ei oikein tykkää tuulesta ja kun vielä heitettäessä pitkälle pitää hyssekulman olla melko tarkka että kiekko lähtee oikein niin mikään helpoin työkalu tämä ei myöskään ole. Siitä huolimatta se kuuluu omasta mielestäni jokaisen Tuskasoturin bägiin sillä kun tuuleton keli osuu kohdille niin tällä kiekolla voidaan rikkoa monta omaa rataennätystä ja mikä tärkeintä tehdä pituusheitoilla naapuriväylän muut Tuskasoturit kateellisiksi.
Kurkkaa myös mitä tarjoaa uusin malli D4 AIR vuodelta 2022
