Istun laivan kannella tuulisuojien takana nauttien mallasjuomasta vilkuttaen samalla iloisesti Ruissalon laiturille kokoontuneelle eläkeläisryhmälle kun jo seuraavassa hetkessä huomaankin olevani jo perillä odottamassa autokannen avautumista. Meri-ilma tekee ihmeitä! Muutama kilometri eteenpäin läntistä rantaa pitkin ja saapuminen Gilbertin suosittelemaan Rispiihotelli -Sicadaan on tapahtunut. Jätän raskaiden laukkujen kantamisen ja huoneen valmistelut palvelusväelle ja itse ryntään suoraan tien toisella puolella sijaitsevalle ykköstiille ihmettelemään miltä ruoho tuntuukaan jalkojen alla täällä melkein ruotsissa. Takana museolaiva Pommern näyttää edelleen olevan veden pinnan yläpuolella ja MSF -terassilta kuuluvien kiljahdusten uskon tarkoittavan, että purjehduskilpailut elävät ja voivat edelleen hyvin täällä itsehallinnon päämajassa.
Juuri parempaa ykkösväylää ei voisi toivoa tuloksentekoon. Suora kuuskymppinen ja mukavasti tilaa valita oma heittolinja mieltymysten mukaan. Puistoalueelle rakennetulla ysiväyläisellä radalla näyttää olevan muutakin liikehdintää muttei kuitenkaan ruuhkaksi asti joten keskittymisen voi tällä kertaa suunnata omaan tekemiseen muille esitettyjen anteeksipyyntöjen sijaan.
Ykkösväylän par taskussa siirryn reippain askelin vastaanottamaan kakkosväylältä alkavan vuoristo-osuuden mikä pitää sisällään neljä ylöspäin kohti vesitornia nousevaa väylää joiden ominaispiirteenä näyttäytyy kivilohkareista muodostettu ”kimmahdampa tästä tällä kertaa tähän suuntaan” -tyylinen kokonaisuus. Kivistä tai muista esteiden tapaisista ei tarvitse välittää kun heittää joko suoraan koriin tai aivan korin juureen. Muidenkin kannattaa kokeilla!
No tähän asti se sitten kesti. Nimittäin kohtuullinen tekeminen ja tulos. Ihan hyvän oloisen heiton jälkitunnelmissa kiekko nousee noista saatanan kiven muhkuroista pystyyn ja aloittaa kierimistä muistuttavan kiihdyttävän liikkeen kohti melkoisen jyrkän rinteen reunaa minkä takana vaaniva pudotus ei nopealla silmäyksellä ole kuitenkaan niitä parhaita paikkoja piilottaa kiekkoa jos tarkoitus olisi vielä löytääkin etsittävä esine.
Vesitornin juurelle eksyneet turistit näkevät selkeästi epätoivoisen ilmeen kasvoillani ja tuntuvat ymmärtävän menettämisen pelosta kumpuavan tuskan mikä syntyy kun lempikiekko saattaa kuulua menetettyihin tapauksiin ja rientävät auttamaan . Niinpä meitä on onkin sitten useampi silmäpari etsimässä kiekkoa muistuttavaa muovilautasta. Tai ainakin näin taisin sitä kuvailla kun minulta kysyttiin mitä mahdollisesti ollaan niin kuumeisesti etsimässä.
Kun kerran on kiivetty jonkin aikaa ylös niin usein se tarkoittaa, että alaskin päin pitänee jossain vaiheessa siirtyä. Tässä on kuitenkin jälleen hyvä ottaa hetki aikaa ja vain katsella ja nautiskella. Alhaalla jossain on kori minkä läheisyyteen ei ole tässä tuulessa mitään mahdollisuutta saada kiekkoa pysähtymään tai muutenkaan saada aikaiseksi sellaista suoritusta mikä ei vahingoittaisi tai vähintään aiheuttaisi merkittävää vaaratilannetta alhaalla korista katsottuna vasemmalla puolella piknikkiä pitävälle ihmisryhmittymälle.
Saan pakattua tälle väylälle korin pohjalta mukaan putterin lisäksi kokemusta tiukoista paikoista sekä tuplabogin. En ole aivan varma mitä säännöt sanovat, mutta päätin ottaa itselleni yhden ylimääräisen rankkarin siitä kun alas heitetty kiekkoni palautettiin upealla forella suoraan tiiboksille takaisin kannustussanojen saattelemana – ”Tack, tack”. Eli lähtikö nyt tiiltä siis toinen vai kolmas heitto?
Toinen epävarmuuteni kohde suuntautui siihen miten ”isokätinen kaveri” mahdollisesti taittuu ruotsin murteelle joten jätin sen sanomatta, mutta kehuin kovasti upeaa rataa nuorisoryhmän selkeästi vähätellessä omaa kaunokaista päätään pudistellen – ”On ne vaan niin nöyrää porukkaa”.
Tämä yhdeksän väylää on juuri se mitä kaipaa aina välillä kun mukaan ei jaksa pakata sen enempää kuin putterin, midarin ja hyvän mielen. Radan sijainti on mitä parhain jos majoittuu keskustan tuntumassa tai miksei tätä voisi käydä kiertämässä myös kun on odottelemassa laivan saapumista. Väylät on kaikki mukavan lyhyitä heittää ja selkeitä suorittaa ja vaikka todellinen Tuskasoturi hävittääkin aina kierrokselle muutaman kiekon niin ihan normaali lajiharrastaja tai aloittelija saattaa hyvinkin päästä kuivin jaloin kierroksen suoritettua siltä osin. Rata on koko perheelle suunnattu ja siihen paremmin kuin sopiva. Pelaanko tämän uudestaan. Kyllä varmasti ihan joka kerta kun siihen tulee mahdollisuus koska rata on nopea kiertää ja mikä parasta jälleen löytyy yksi mahdollisuus saada miinusmerkkinen kortti talteen ja painettua siitä A3 juliste työhuoneen seinälle.
TUSKASOTURIT 