Ja täällä sitä onkin aina odottamassa yllätys kun tänne saapuu, että kenen käsialalla tällä kertaa radalle tehdyt muutokset voidaan kirjoittaa. Oma suosikkini löytyy jostain vuoden 2020 paikkeilta kun keskelle väylää 18 oli tehty yli 90 asteen mutka joka keskellä tiheää metsää jatkui tiukkana pillinä korille väylän ollessa parhaimmillaankin vain muutaman metrin levyinen. Uskallan väittää että tuon toteuttajalla ei ole minkäänlaista kosketusta kiekkoihin – toivottavasti. Muitakin rottakokeita on toki nähty vuosien varrella aina vähemmän onnistuneista hazard -alueiden käytöstä olemattomien mandopuiden olemassaoloon.
Nuoriso pitää huolen siitä, että naisen alapäähän liittyvät elementit yhdistettynä saatanaan kiirivät pitkin metsiä ykkösväylältä lähtien ”Jotenkin on kovin kotoinen tunnelma”. Tuskasotureiden onkin täällä varsin helppo työstää heittojaan sillä epäonnistumiset ja sitä seuranneet kiljahdukset ovat täällä enemmän sääntö kuin poikkeus.
The Wäylä jakaa tällä kertaa mielipiteet Tuskasotureiden kesken. Forepäällikkö on sitä mieltä että ehdottomasti väylä 6 on maininnan arvoinen koska luokitukseltaan par 3 väylää ei koskaan ikinä milloinkaan voi kyetä heittämään yhdellä pöntölle ja vaikka sitten salamaniskusta näin kävisikin niin viimeistään siinä vaiheessa kiekko luultavasti jatkaa matkaansa kallion kielekkeeltä eteenpäin suuntanaan alamäki. Tämäkin väylä on varmaan jo tätä kirjoittaessa muuttanut muotoaan, mutta fiilistellään nyt aavistus sitä mitä on tullut koettua.
Toinen vaihtoehto on väylä 13 mikä oli pitkään kaikkien Tuskasotureiden suosikki väylä, mutta ainakin viime käynnillä joku valopää oli päättänyt tehdä siitä saariväylän ja varmaan jostain juutuupin ihmeellisestä maailmasta huomannut että näinhän ne tekee myös maailmalla. Kaikki muu oli siis outtia ja droppari oli mukavasti sellaisella etäisyydellä ettei siitä koriin ollut mahdollisuutta kiekkoa laittaa – alas kalliolta kylläkin. Hazardina tuota olisikin voinut vielä pelata ja samalla olisi säästynyt ympäristökin kauniilta itse veistetyiltä ja maalatuilta keppien pätkiltä ja maalaustaiteen jättämiltä kokemuksilta mitä luontoon oli saatu useamman litran muodossa kaadettua.
Fakta on se että radan kaunein väylä oli pilattu taas Veikkolan tavan mukaisesti uusilla helvetin hienoilla innovaatioilla. Ihan oli luontoon saatu piirrettyä maalilla viivaa suuntaan jos toiseenkin ja sekös jos mikä kaunistaa korin ympäristöä hienosti tarjoten vaikkapa kannolle aivan uuden ilmeen. Olisikohan tekijä ammatiltaan nykytaiteen harrastaja? Tämänkin väylän osalta on varmaan tehty jo miljoona muutosta ja voihan se olla että innokkaimmat ovat jo ehtineet siirtää korin alla makaavaa kalliota muutaman metrin luoteeseen tehdäkseen väylästä aavistuksen enemmän ”kilpailuhenkisen”.
Rata on kaikesta huolimatta edelleen ihan heitettävässä kunnossa ja heikollakin kädellä varustetut setämiehet saavat ajoittain onnistumisen elämyksiä pirkkojen muodossa. Jotain kuitenkin puuttuu ja muutenkin jotenkin omituinen tunnelma valtaa kentän. Tiiboksit tai heittoalustat kaipaisivat ehdottomasti uusimista ja kaikki itse viritetyt asetelmat ja muun nykytaiteen voisi korvata aavistuksen kestävämmillä ratkaisuilla tai sitten jättää ne vaikka tekemättä. Ehkäpä tilannetta ja tunnelmaa kuvaa parhaiten Tuskasoturi -heittueen kakkosväylällä annettu kommentti liittyen alueen siisteyteen ja yleiseen ulkoasuun – ”Puliukot tulee mieleen tästä” samalla osoittaen kädellä maassa makaavia ruosteisia aidanpätkiä ja maahan heityttyjä oluttölkkejä. Yritystä ja halua kehittää ja ylläpitää rataa näyttää kyllä olevan, mutta välillä vähemmän voisi olla paljonkin enemmän.
Tästä Kirkkonummen kokonaisuudesta on turha kirjoitella sen enempää koska on olemassa se mahdollisuus, että kaikki väylät ovat menneet jo kertaalleen uusiksi ennen tämän jutun julkaisua. Toisaalta positiivisesti ajatellen Veikkolan Rispiigolfkeskus voi huoletta mainostaa itseään ”tule meille – yllätyt joka kerta”. Ja loppuun vielä sille rataa toissavuonna ylpeän ylimielisesti omanaan pitäneelle mieshenkilölle – ”kiitos samoin”
TUSKASOTURIT 