Inkoosta Barösundin lossille ja yli. Muutama kilsa eteenpäin ja ollaankin caravan-alueella. Siitä sitten reppu selkään ja tyhmän näköisenä kyselemään missäköhän päin täällä voi heittää frisbeetä. Asuntovaunusta hoippuva erittäin hyvin ruoka-aikaan kotona ollut isäntä opastaa ja vastaa kysymykseeni eiliset huurut naamallaan ”ihan missä sä haluut”. Tervetuloa viihtymään!
Väylä 1 on aivan järjetön. Pituutensa puolesta ei tuottane ongelmia, mutta että kori on viety kallion päälle missä muutaman metrin päässä on suora pudotus mereen. ”Ihan ei se ykkös kiekko lähde kädestä tänään tästä” Heitän kuluneen Viikinkini väylän vasempaan laitaan rinteen juurelle ja siitä varovaisesti putti korin alle ja Paari korttiin.
12 väyläisellä radalla on monta varsin mukavaa väylää ja kun varsinaisia heittoalustoja ei ole kuin ykkösväylällä niin jokainen voi vielä itse modata väylät itselleen sopivan haastaviksi tai helpoiksi. Parhaiten muistiin jäi kuitenkin väylä 12 joka heitetään sokkona pieneen alamäkeen ja kori on kartan mukaan oikealla. Reipas fore ja kova usko. Jälkimmäinen onkin koetuksella kun muutaman askeleen jälkeen kulman takaa aukeaa rakennus ikkunalaseineen – ”tällä kertaa ei osunut”
Muistoksi käynnistä jäi kourallinen kokemusta ja punkkeja joista jälkimäisiä revittiin ihosta irti vielä myöhään samana iltana ihmetellen niiden poikkeuksellista kykyä löytää itselleen piilopaikkoja. Vastauksena kysymykseen menisinkö uudestaan pelaamaan täytyy todeta, että jos tarjolla on kilpailua tai muuta siihen viittaavaa tekemistä niin voinen harkita. Pelkkää treenikierrosta varten ratoja löytyy mantereen puolelta helpomminkin saavuttaen.
TUSKASOTURIT 